Maltalingua School of English 11.-17.5.2025

Verkostoja ja rohkeutta

Viime vuosi oli itselleni raskas läheisen sairastumisen vuoksi ja tuntui, ettei oman osaamisen kehittämiselle ole muutenkaan ollut koskaan riittävästi aikaa. Kolmen lapsen äitinä ja kahden koiran omistajana elämä on töiden lisäksi muutenkin melko hektistä. Suorittajatyyppinä olen usein jättänyt itseni ja omat kehittymistarpeeni viimeisiksi prioriteettilistalla, vaikka tarpeen olenkin tunnistanut.

Teen työtä viikoittain kansainvälisten koulutusasioiden neuvotteluiden ja uusien ohjelmien käynnistämisen parissa, ja olen pidemmän aikaa tunnistanut, että tarvitsen vahvistusta ja erityisesti rohkeutta englannin kielen käyttööni. Olin hakenut esihenkilöltäni luvan kielikurssille osallistumisesta jo kaksi ja puoli vuotta sitten, ja saanut myönteisen päätöksen Erasmus+ -ohjelmaan pääsystä, mutta aina tapahtui jotakin, jonka vuoksi en saanut viikon poissaoloa onnistumaan ja kurssi jäi vain haaveeksi. Tänä keväänä ryhdistäydyin asiassa, varasin ajoissa viikon ilman läsnäoloa vaativia työtehtäviä kalenteriini ja kiinnitin kalenterin kielikurssille osallistumiseen. Tämän jälkeen aloin etsiä sopivia vaihtoehtoja. Olin tiimiläisiltäni jo kuullut heidän kokemuksistaan, ja kohdemaat ja kurssit tuntuivat vaihtelevan tasoltaan paikan mukaan.

Selailin eri maiden tarjoamia vaihtoehtoja, luin arvosteluja ja etsin sopivaa. Lopulta aikataulu ratkaisi asian, sillä löysin Maltalta kurssin, joka alkoi sillä viikolla, jonka olin itselleni ajoissa kalenteroinut. Kurssi oli Standard General English, ja koin hyvänä sen, että kurssi oli eri työtehtävissä ja -tilanteissa toimiville aikuisille, ei vain oppilaitoksen työntekijöille.

Ennen matkaa sain sähköpostilla ohjeet sovelluksen lataamisesta kännykkääni. Sovelluksesta löytyi viikon koulutusohjelma, tietoa vapaa-ajan tilaisuuksista, majoituksesta, kurssin materiaaleja ja muuta käytännön asiaa. Se toimi moitteettomasti koko viikon ja toi tunteen hyvin organisoidusta toiminnasta.

Lähdin matkaan äitienpäivän vastaisena yönä ja olin mukavaan aikaan perillä Maltalla, Sliema-nimisessä pienessä kaupungissa sunnuntai-iltapäivänä. Sain kielikurssin tarjoamalta oppilaitokselta avaimet asuntoon, jonka jaoin kahden muun naisen kanssa. Toinen oli puolalainen, myynnin tehtävissä työskentelevä Ulrika, toinen ranskalainen Hanane, joka oli juuri ylennetty päälliköksi ranskalaiseen kaasuyhtiöön. Oli mukavaa, miten hyvin ystävystyimme matkamme aikana ja olemme pitäneet yhteyttä myös matkan jälkeen.

Ennen kurssia tein verkkopohjaisen kielitaidon testin, jonka perusteella meidät oli jaettu oman tasomme ryhmiin viikon opintojen ajaksi. Maanantaiaamuna ennen koulutuksen alkua oli vielä suulliset testit, joilla tarkistettiin, että ryhmän taso oli sopiva. Se tuntui jännittävältä ja suorittajatyypille myös jokseenkin ahdistavalta, vaikka sen merkityksen ymmärsinkin.

Kieliryhmääni kuului 12 henkeä. Kaikki olivat noin 30-vuotiaasta ylöspäin olevia aikuisia ihmisiä pääasiassa Keski-Euroopan eri maista: Ranskasta, Espanjasta, Saksasta, Puolasta… Opettaja taisi olla ryhmämme nuorin.

Opetus tapahtui koko viikon ajan monipuolisesti. Kävimme eri teemoista keskusteluja, teimme haastattelu- ja puheharjoituksia pareittain ja pienryhmissä ja koko ryhmän kesken. Kirjoitimme joitakin lyhyitä tekstejä, teimme kielioppiharjoituksia ja kuuntelimme nauhoitteita. Loppuviikolla oli aika monta leikkimielistä kisaa, mm. Alias-tyyppinen sanaselvitys ja monta muuta rennon oloista harjoitusta. Koska koko ryhmän kielitaidon taso oli suht samanlainen, oli keskustelu vapautunutta ja luontevan oloista. Vieraiden ihmisten kanssa puhuminen madaltaa selvästi kynnystä puhua eri kielellä, eikä puhuessa tule mietittyä, mitäköhän toinen ajattelee, ja sanonkohan varmasti oikein. Ilmapiirillä on iso merkitys oppimiselle. Kun ilmapiiri on salliva ja toiminta riittävällä tavalla ohjattua, oli oppiminen mukavaa ja stressitöntä.

Ensimmäisen päivän jälkeen tutustuin ryhmässämme saksalaiseen pariin, Nadineen ja Reneen, jotka työskentelevät Berliinissä opinto-ohjaajina. Sain heiltä hyvin vinkkejä oppilaitoksista ja hakeutumisesta ja sovittiin, että pidetään yhteyttä, kun poikani mahdollisesti hakee opiskelupaikkaa Saksasta armeijan jälkeen. Heiltä sain myös parhaat vinkit Maltan nähtävyyksistä ja osallistuin heidän kanssaan viimeisenä iltana oikein mukavaan illanviettoon. Tätä kirjoittaessani tuli juuri WhatsAppiin viesti, että Nadine on parhaillaan Suomessa ja ilmoittelee, jos tulee Porin suuntaan.

Ehdin myös tehdä iltaisin kiinnostavia, joskin lyhyitä vierailuja mm. Maltan pääkaupunkiin Vallettaan ja siellä kävin suurmestarin palatsissa. Mieleenpainuvaa oli myös pienellä laivalle tehty visiitti Blue Laguunille, jossa vesi oli turkoosinsinistä. Ruoka oli koko matkan ajan melko edullista ja jos ei nyt ihan huipputasoa, niin kuitenkin hyvää ja tuoretta. Näkemättä jäi ristiritarien linnoitukset, mutta ehkä jonain toisena kertana.

Muutama asia vahvistui matkan aikana ryhmäilmiöistä ja stereotypioista. Saksalaiset ja suomalainen (minä, joka olin ainoa suomalainen ja pohjoismaalainen koko oppilaitoksessa) olivat aina ajoissa tunneilla, muut tulivat hiljalleen pitkin aamupäivää. Sen sijaan ns. klikkiytyminen ja vierustoveruus näyttäisivät olevan kulttuurista riippumatonta. Tosi tiukasti henkilöt istuutuivat päivittäin samaan järjestykseen, samoille paikoille tutuimman henkilön viereen.

Viikon lopuksi oli testi tai ns. loppukoe, jossa arviointiin viikon aikana käsiteltyjen asioiden oppimista. Se toi tuulahduksen omista kouluajoistani, ja taas vähän ahdisti, kun olen näissä asioissa tosi kriittinen ”kympin tyttö” eli suorituksessa onnistuminen on aina ollut itselleni tärkeää. Lopulta se meni oikein hyvin, mutta eihän sillä ole oikeasti väliä. Itselleni eniten merkityksellistä oli se, että sain, mitä lähdin hakemaan: rohkeutta ja uskallusta. Tämän lisäksi minulla on jatkossa niin Pariisissa kuin Berliinissäkin ystäviä, eli verkostoitumisen näkökulmasta reissu oli myös onnistunut.