Liiketoiminnan perustutkinto, merkonomi

Rauma
12.8.2019
HAE KOULUTUKSEEN TIETOSUOJA

Aikataulu ja toteutus

Hakuaika 19.02.2019 - 12.03.2019

Koulutusaika 12.08.2019 - 31.05.2022

Koulutuksen todellinen kesto henkilökohtaisen osaamisen kehittämissuunnitelman mukaan 180,00 osp

Koulutuspaikka

Satamakatu 19, Rauma

Kohderyhmä

Valtakunnallinen yhteishaku Opintopolussa on tarkoitettu peruskoulunsa päättäville ja vailla ammatillista tutkintoa oleville. WinNovan oma jatkuva haku on avoinna kaikille hakijoille - myös jo aiemmin ammatillisen tai korkeakoulututkinnon suorittaneille.

Ammatillisista perustutkinnoista sekä ammatti- ja erikoisammattitutkinnoista saa yleisen jatko-opintokelpoisuuden ammattikorkeakouluihin ja yliopistoihin.

Tavoite

Liiketoiminnan alalla tarvitaan yleistä asiakaspalvelu- ja talousosaamista, yhteistyö- ja vuorovaikutustaitoja ja tietoteknistä osaamista digitaalisissa ympäristöissä. Liiketalouden opinnot suoritetaan nykyaikaisissa oppimisympäristöissä ja niissä korostuu oma-aloitteisuus sekä asiakaspalvelu- ja yhteistyöhenkisyys. 

Liiketoiminnan perustutkinnon suorittanut voi toimia kaupan alalla sekä myynnin, talouden, hallinnon tai toimistopalveluiden tehtävissä eri toimialoilla.  Opinnot rakennetaan sekä pakollisista että valinnaisista tutkinnon osista. Valinnaisuudella tutkintoa voi suunnata oman kiinnostuksen ja tarpeen mukaan eri alojen tarpeisiin. 

Tutkinnon suorittaneella on yleistä asiakaspalveluosaamista, hyvät työelämä- ja yhteistyötaidot sekä talouden ja kannattavuuden osaamista. Hänellä on yritystoimintaan ja yrittäjyyteen tarvittavat perusvalmiudet.

Opintojen valinnaisilla tutkinnon osilla opiskelija voi suunnata osaamistaan oman mielenkiinnon, työelämän tarpeiden ja työkokemuksensa mukaan. 

Liiketalouden ja kaupan ammattilaisena voit työskennellä: 

  • vähittäis- ja tukkukaupoissa
  • palveluja tuottavien, myyvien ja välittävien yritysten palveluksessa
  • julkishallinnon organisaatioissa, toimistoissa ja virastoissa
  • pankeissa ja vakuutusyhtiöissä
  • omassa yrityksessä

 Työ on asiakaslähtöistä, monipuolista ja vaihtelevaa. Alan sisällä on usein mahdollista siirtyä työtehtävästä toiseen. 

Työ edellyttää: 

  • joustavuutta
  • järjestelykykyä
  • myönteistä ja vastuuntuntoista asennetta

Sisältö

Opiskelijat suorittavat opintojen alussa kaikille pakolliset ammatilliset tutkinnon osat, joita ovat asiakaspalvelu, tuloksellinen toiminta sekä työyhteisössä toimiminen. Valinnaiset tutkinnon osat valitaan tarjolla olevista tutkinnon osista opiskelijan henkilökohtaisen osaamisen kehittämissuunnitelman mukaan.

Yhteisinä tutkinnon osina kaikille on viestintä- ja vuorovaikutusosaaminen, matemaattis-luonnotieteellinen osaaminen sekä yhteiskunta- ja työelämäosaaminen.

Merkonomin tutkintoon sisältyy koulutussopimus- ja/tai oppisopimusjaksoja, jotka toteutetaan aidoissa työympäristöissä.

Kustannukset

Mahdollisia kustannuksia syntyy mm. koulumatkoista, työvaatteista ja -välineistä sekä oppikirjoista.

Hakeutuminen

HUOM. Opintopolun yhteishaussa EI VOI HAKEUTUA ammatilliseen peruskoulutukseen, jos on perusopetuksen jälkeen suorittanut ammatillisen perustutkinnon, muun ammatillisen tutkinnon tai korkeakoulututkinnon.

Jatkuva haku

Yhteishaun jälkeen mahdolliset vapaat paikat tulevat hakuun kaikille WinNovan verkkopalveluun ko. koulutuskortille.

Yhteyshenkilö

Jani Tuominen
Tuntiopettaja
etunimi.sukunimi@winnova.fi
044 455 7714

Mervi Haapala
Opinto-ohjaaja
etunimi.sukunimi@winnova.fi
044 455 8361


Tämä sivusto käyttää evästeitä sivuston käyttöä koskevien tietojen keräämiseksi. Kun käytät tätä sivustoa, hyväksyt evästeiden käytön.
Sulje

Evästekäytännöt

Tätä sivustoa käyttämällä hyväksyt, että voimme asettaa evästeitä tietokoneellesi tai mobiililaitteeseesi.

1. Mitä evästeet ovat?

Evästeet ovat pieniä datatiedostoja, jotka siirtyvät tietokoneellesi, kun otat yhteyden johonkin verkkosivustoon. Evästeet tallentuvat selaimen käyttämien tiedostojen yhteyteen.

Lisätietoa evästeistä saat sivulta www.aboutcookies.org.

2. Miksi evästeitä käytetään?

Evästeet tunnistavat tietokoneesi, kun tulet sivustolle uudelleen. Ne muistavat myös sivustolla aikaisemmin tekemäsi valinnat ja parantavat siten sivuston käyttökokemusta. Evästeiden avulla pystyy esimerkiksi tunnistamaan käyttäjän laitteet sekä mukauttamaan mahdollisia mainoksia sivuilla sekä mahdollisissa muissa palveluissa.

3. Mitä evästeitä käytetään?

Jotkin evästeet ovat sivustomme teknisen toiminnan ja käytön vuoksi välttämättömiä. Nämä evästeet eivät kerää käyttäjästä tietoa, jota voitaisiin hyödyntää markkinoinnissa tai muistamaan käyttäjän valitsemia sivustoja.

Suorituskykyä mittaavat evästeemme keräävät tietoa siitä, miten käyttäjät käyttävät verkkosivujamme (esim. eniten käytetyt sivut, mahdolliset virheviestit). Nämä evästeet eivät kerää käyttäjistä tunnistettavia tietoja, vaan ne ovat anonyymejä ja niitä käytetään ainoastaan parantamaan nettisivujen toimivuutta.

Sivuilla olevat kolmansien osapuolten liitännäispalvelut (esim. mainokset, YouTube-videot, Google-tilastointi tai Facebook-liitännäiset) saattavat tallentaa käyttäjän tunnistamiseen käytettävää tietoa, mihin emme valitettavasti voi vaikuttaa. Jos haluat estää niitä seuraamasta liikkumistasi verkossa, voit kytkeä ns. kolmannen osapuolen evästeet pois käytöstä selaimesi asetuksista. Ohjeet löydät selaimesi ohjesivuilta.

Sivuillamme saattaa olla myös painikkeita, jotka helpottavat sisällön jakamista eri verkkoviestintäympäristöihin ja sosiaaliseen mediaan. Jos käytät näitä painikkeita, valitsemaltasi palvelulta voidaan asettaa eväste päätelaitteellesi. Nämä evästeet eivät ole hallinnassamme. Lisätietoja kolmannen osapuolen evästeiden käytöstä saat kyseisen osapuolen verkkosivulta.

4. Evästeiden hallinta ja estäminen

Jos et halua vastaanottaa evästeitä, voit muuttaa Internet-selaimesi asetuksia niin, että saat ilmoituksen aina kun evästeitä ollaan lähettämässä tietokoneellesi. Vaihtoehtoisesti voit estää evästeiden käytön kokonaan. Evästeiden käyttöä voi rajoittaa tai sen voi estää Internet-selaimen kautta (katso tarkemmat tiedot selaimen ohjeista).

Jos estät evästeiden tallennuksen tai poistat ne käytöstä, jotkin verkkosivujemme toiminnoista eivät välttämättä toimi oikein.

Sulje
Cxense Display