Siirry sisältöön

Musiikkiala

Palmgren-konservatoriossa voit suorittaa musiikkialan perustutkinnon, joka on osa WinNovan koulutustarjontaa. Musiikkialan ammatillinen perustutkinto on tarkoitettu opiskelijoille, jotka peruskoulun tai lukion suoritettuaan haluavat valmistua musiikkialan ammattiin. Ammatillisen perustutkinnon suorittaneella on laaja-alaiset ammatilliset perusvalmiudet alan eri tehtäviin. Palmgren-konservatoriossa voi opiskella muusikon tai musiikkiteknologin ammattiin suuntautumisvaihtoehtoina pop/jazz-musiikki tai klassinen musiikki.

Koulutus antaa sinulle vankan pohjan musiikkialan jatko-opintoihin ja työelämään sekä tietenkin jatko-opintokelpoisuuden yliopistoon ja ammattikorkeakouluun mille tahansa muulle alalle.

Meillä pääset soittamaan tai laulamaan viikottaisiin jameihin tai vaikkapa tekemään oopperaa ja – jos hoidat hommasi mallikkaasti – työskentelemään muusikkona tai musiikkiteknologina Pori Jazzeille, Porin Teatteriin, Pori Oopperaan tai vaikkapa paikalliseen Rakastajat-teatteriin?

Haku musiikkialan ammatilliseen koulutukseen
Kaikki Suomessa oppivelvollisuutensa suorittaneet hakijat voivat hakea Opintopolun yhteishaun lisäksi myös lukuvuoden aikana Palmgren-konservatorion ammatilliseen koulutukseen.

Musiikin täydennyskoulutuslinja –
Räätälöidyt opinnot lukion tai korkeakoulun suorittaneille opiskelijoille jatko-opintoja varten. Suoritettavat ammatilliset tutkinnon osat suunnitellaan opiskelijan kanssa opintojen alussa.

Musiikkia työssä ja opiskelussa 

Yhteisöllisyys 

Musiikin tekeminen on vuorovaikutusta muusikoiden ja yleisön välillä.
Yhteisöllisyyttä harjoitellaan eri kokoonpanoissa ja työryhmissä (Kuoro ja lauluyhtye, Jousi- ja puhallinorkesterit, Äänitys ja äänentoistoprojektit, Bändit, Workshopit, Musikaalit, Taiteiden väliset yhteistuotannot).

Yksilöllisyys

Musiikin ammattilainen osaa itse kehittää omaa ammattitaitoaan. Itsenäiseen työhön valmentavat Henkilökohtainen opiskelusuunnitelma, Henkilökohtainen ja jatkuva opinto-ohjaus, Yksilöllinen soitin- ja lauluopetus pääinstrumentissa.

Työtehtävien opiskelu

Opintojen kuluessa opiskelijat oppivat musiikkialan työtehtäviä. Tätä kutsutaan työssäoppimiseksi. Työssäoppimisessa yhteisöllinen ja yksilöllinen osaaminen annetaan työmarkkinoiden arvioitavaksi: Keikat ja konsertit, Musiikin tuotantotehtävät, Itsensä työllistäminen omissa kokoonpanoissa.

Tutustu alan arkeen somessa

Alan tutkintojen ePerusteet

Opetushallituksen ePerusteet-palvelussa voit tutustua voimassa oleviin koulutusten opetussuunnitelmiin ja tutkintojen perusteisiin. Katso alan koulutusten ePerusteet tästä:

Ammatillinen perustutkinto
Musiikkialan perustutkinto(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun)

Haussa olevat koulutukset