Pintakäsittelyalan perustutkinto, lattianpäällystäjä, maalari, pintakäsittelijä

Pori
12.8.2019

Aikataulu ja toteutus

Hakuaika 19.02.2019 - 12.03.2019

Koulutusaika 12.08.2019 - 31.05.2022

Koulutuksen todellinen kesto henkilökohtaisen osaamisen kehittämissuunnitelman mukaan 180,00 osp

Koulutuspaikka

Professorintie 5, Pori

Kohderyhmä

Valtakunnallinen yhteishaku Opintopolussa on tarkoitettu peruskoulunsa päättäville ja vailla ammatillista tutkintoa oleville. WinNovan oma jatkuva haku on avoinna kaikille hakijoille - myös jo aiemmin ammatillisen tai korkeakoulututkinnon suorittaneille.

Ammatillisista perustutkinnoista sekä ammatti- ja erikoisammattitutkinnoista saa yleisen jatko-opintokelpoisuuden ammattikorkeakouluihin ja yliopistoihin.

Tavoite

Pintakäsittelyalan perustutkinnon suorittanut tekee rakennusten maalaus- ja lattianpäällystystöitä tai metalli- tai puutuotteiden pintakäsittelyjä. Tutkinnon suorittanut kykenee turvalliseen ja vastuulliseen työskentelyyn itsenäisesti ja toiminaan työryhmässä.

Lattianpäällystäjän osaamisalan suorittanut henkilö osaa tehdä lattiapäällysteille pohjustustyöt monipuolisesti, sekä matto- ja laminaattipintojen asennukset. Erikoisosaamisalueina on parkettiasennukset, lattia- ja seinälaatoitukset, tai betonilattioiden pinnoitukset.

Rakennusmaalauksen osaamisalan suorittanut osaa toimia rakennusmaalauksen työtehtävissä. Hän osaa tehdä niin uusien kuin korjattavien huoneistojen maalaus- ja tapetointityöt kaikkien pintojen osalta. Hän osaa myös pientalojen ulkopuolisten pintojen maalaamisen ja märkätilojen laatoitustyöt.

Teollisen pintakäsittelyn osaamisalan suorittanut osaa toimia konepajateollisuuden maalaamoissa, jauhemaalaamoissa, metallipinnoituslaitoksilla, korroosionestomaalauskohteissa ja automaalaamoissa. Hän osaa tehdä erilaisilla ruiskumaalausmenetelmillä niin uusien tuotteiden kuin vanhojen korjattavien tuotteiden esikäsittely- ja maalaustöitä. Hän osaa esikäsitellä maalattavat tuotteet sellaiseen kuntoon, että maalaus voi onnistua.

Tuotemaalauksen osaamisalan suorittanut osaa toimia rakennusten kalusteiden valmistustöissä, rakennusten kalusteiden maalaustöissä ja kalusteasennustöissä. Hän osaa valmistaa puu- ja puulevytuotteita, osa pintakäsitellä puupintoja eri menetelmillä ja asentaa puumateriaaleista valmistettuja tuotteita rakennuksiin. Lisäksi hän on osaa tehdä korjauksia ja pintojen uudelleen käsittelyjä puupinnoille.

Sisältö

Lattianpäällystyksen osaamisala

Koulutuksen pääsisältö on matto-, parketti- ja laminaattitöissä, joita toteutetaan erilaisissa saneeraus-, ja uudiskohteissa. Koulutukseen kuuluu myös paljon valinnaisuutta. Opiskelija voi valita mm. pientalojen ulkomaalausta, tapetointia, rakennuspintojen ruiskumaalausta, tai osia vaikka teollisen pintakäsittelyn tai tuotemaalauksen osaamisaloilta.

Lattianpäällystäjät sijoittuvat:

  • yksityisyrittäjiksi
  • lattiapäällystealan yrityksiin
  • maalausliikkeisiin
  • muihin korjaus- ja uudisrakennusalan yrityksiin

Rakennusmaalauksen osaamisala

Koulutuksen pääsisältö on huoneistojen korjaus- ja uudisrakennusmaalaus, tapetointi ja märkätilojen laatoitustyöt.  Koulutukseen kuuluu paljon valinnaisuutta. Opiskelija voi valita pientalojen ulkomaalausta, rakennuspintojen ruiskumaalausta ja myös tutkinnon osia teollisen pintakäsittelyn tai tuotemaalauksen osaamisaloilta.

Maalarit sijoittuvat:

  • rakennusmaalausliikkeisiin
  • rakennusliikkeisiin
  • sisustusalan myyntiliikkeisiin
  • yksityisyrittäjiksi

Koulutus antaa monipuoliset valmiudet toiminaan asuntojen sisustustöissä. Asuntojen ja kiinteistöjen korjaaminen ja uudisrakentaminen on työtä joka tulee säilymään aina.

Teollisen pintakäsittelyn osaamisala

Koulutuksen pääsisältö on metallituotteiden esikäsittely- ja maalaus märkämaaleilla ja jauheilla.  Koulutukseen kuuluu paljon valinnaisuutta. Opiskelija voi valita automaalausta, sinkitystä, puutuotteiden pintakäsittelyä tai tutkinnon osia rakennusmaalauksen osaamisalalta.

Pintakäsittelijät sijoittuvat:

  • teollisuusmaalaamoihin
  • tehtaiden pintakäsittelyosastoille
  • automaalaamoihin
  • korroosionestomaalaustyöhön
  • metallipinnoituslaitoksiin

Metallituotteiden pintakäsittelyjen laatuvaatimukset ovat korkeita ja alan työtehtävät nykyään hyvin moninaisia. Koulutus antaa monipuoliset valmiudet toimia metalliteollisuuden tuotteiden pintakäsittelyissä ja automaalauksessa. 

Tuotemaalauksen osaamisala

Koulutuksen pääsisältö on puupintojen pintakäsittely ruiskumaalaamalla, vahoilla, öljyillä ja vanhojen puupintojen kunnostaminen. Koulutukseen kuuluu laajasti puutuotteiden valmistusta ja niiden asentamista. Lisäksi koulutus sisältää rakennusten sisäpuolisten maalaustöiden perusteet.

Pintakäsittelijät sijoittuvat:

  • rakennusmaalausliikkeisiin
  • maalaamoihin
  • puutuotteita valmistaviin yrityksiin 

Koulutus antaa monipuoliset valmiudet toiminaan rakennusten kalusteiden valmistus- pintakäsittely- ja asennustöissä. Asuntojen ja kiinteistöjen korjaaminen ja uudisrakentaminen on työtä joka tulee säilymään aina.

Kustannukset

Mahdollisia kustannuksia syntyy mm. koulumatkoista, työvaatteista ja -välineistä sekä oppikirjoista.

Hakeutuminen

HUOM. Opintopolun yhteishaussa EI VOI HAKEUTUA ammatilliseen peruskoulutukseen, jos on perusopetuksen jälkeen suorittanut ammatillisen perustutkinnon, muun ammatillisen tutkinnon tai korkeakoulututkinnon.

Jatkuva haku

Yhteishaun jälkeen mahdolliset vapaat paikat tulevat hakuun kaikille WinNovan verkkopalveluun ko. koulutuskortille.

Yhteyshenkilö

Isto Jokinen
Lehtori
etunimi.sukunimi@winnova.fi
044 455 7909

Harri Ruoho
Opinto-ohjaaja
etunimi.sukunimi@winnova.fi
044 455 8010


Tämä sivusto käyttää evästeitä sivuston käyttöä koskevien tietojen keräämiseksi. Kun käytät tätä sivustoa, hyväksyt evästeiden käytön.
Sulje

Evästekäytännöt

Tätä sivustoa käyttämällä hyväksyt, että voimme asettaa evästeitä tietokoneellesi tai mobiililaitteeseesi.

1. Mitä evästeet ovat?

Evästeet ovat pieniä datatiedostoja, jotka siirtyvät tietokoneellesi, kun otat yhteyden johonkin verkkosivustoon. Evästeet tallentuvat selaimen käyttämien tiedostojen yhteyteen.

Lisätietoa evästeistä saat sivulta www.aboutcookies.org.

2. Miksi evästeitä käytetään?

Evästeet tunnistavat tietokoneesi, kun tulet sivustolle uudelleen. Ne muistavat myös sivustolla aikaisemmin tekemäsi valinnat ja parantavat siten sivuston käyttökokemusta. Evästeiden avulla pystyy esimerkiksi tunnistamaan käyttäjän laitteet sekä mukauttamaan mahdollisia mainoksia sivuilla sekä mahdollisissa muissa palveluissa.

3. Mitä evästeitä käytetään?

Jotkin evästeet ovat sivustomme teknisen toiminnan ja käytön vuoksi välttämättömiä. Nämä evästeet eivät kerää käyttäjästä tietoa, jota voitaisiin hyödyntää markkinoinnissa tai muistamaan käyttäjän valitsemia sivustoja.

Suorituskykyä mittaavat evästeemme keräävät tietoa siitä, miten käyttäjät käyttävät verkkosivujamme (esim. eniten käytetyt sivut, mahdolliset virheviestit). Nämä evästeet eivät kerää käyttäjistä tunnistettavia tietoja, vaan ne ovat anonyymejä ja niitä käytetään ainoastaan parantamaan nettisivujen toimivuutta.

Sivuilla olevat kolmansien osapuolten liitännäispalvelut (esim. mainokset, YouTube-videot, Google-tilastointi tai Facebook-liitännäiset) saattavat tallentaa käyttäjän tunnistamiseen käytettävää tietoa, mihin emme valitettavasti voi vaikuttaa. Jos haluat estää niitä seuraamasta liikkumistasi verkossa, voit kytkeä ns. kolmannen osapuolen evästeet pois käytöstä selaimesi asetuksista. Ohjeet löydät selaimesi ohjesivuilta.

Sivuillamme saattaa olla myös painikkeita, jotka helpottavat sisällön jakamista eri verkkoviestintäympäristöihin ja sosiaaliseen mediaan. Jos käytät näitä painikkeita, valitsemaltasi palvelulta voidaan asettaa eväste päätelaitteellesi. Nämä evästeet eivät ole hallinnassamme. Lisätietoja kolmannen osapuolen evästeiden käytöstä saat kyseisen osapuolen verkkosivulta.

4. Evästeiden hallinta ja estäminen

Jos et halua vastaanottaa evästeitä, voit muuttaa Internet-selaimesi asetuksia niin, että saat ilmoituksen aina kun evästeitä ollaan lähettämässä tietokoneellesi. Vaihtoehtoisesti voit estää evästeiden käytön kokonaan. Evästeiden käyttöä voi rajoittaa tai sen voi estää Internet-selaimen kautta (katso tarkemmat tiedot selaimen ohjeista).

Jos estät evästeiden tallennuksen tai poistat ne käytöstä, jotkin verkkosivujemme toiminnoista eivät välttämättä toimi oikein.

Sulje
Cxense Display