Hoiva-avustaja Laitila
- Hakeutuminen
- Työvoimakoulutus
- Tutkinto
- Perustutkinto
- Toteutus
- Päivä
- Sijainti
- Turuntie 9, Laitila
- Hakuaika
- -
- Koulutusaika
- -
Aikataulu ja toteutus
Koulutusaika 29.1.-18.10.24
Koulutus toteutetaan päiväkoulutuksena, joka sisältää lähiopetusta, etä- ja verkkotyöskentelyä sekä työpaikalla tapahtuvia oppimisjaksoja.
Kohderyhmä
Koulutus on työvoimakoulutusta ensisijaisesti työttömille työnhakijoille ja työttömyysuhan alaisille henkilöille, jotka haluavat työskennellä hoitoalalla.
Hakijalla pitää olla vähintään peruskoulu suoritettuna.
Hakeutua voi myös jo aiemmin lukion tai ammatillisen tai korkeakoulututkinnon suorittaneet.
Tavoite
Terveysalalla työskennellään ihmisten kanssa ja heitä varten. Hoiva-avustaja osaa kohdata eri elämänkulun vaiheissa olevat asiakkaat ja potilaat yksilöinä ja edistää toiminnallaan heidän terveyttään ja hyvinvointiaan. Hän osaa avustaa ja ohjata asiakkaita ja potilaita voimavaralähtöisesti, yksilöllisesti ja tasavertaisesti arjen tilanteissa. Hoiva-avustaja voi työskennellä esim. ikääntyvien ja vammisten hoidon ja kuntoutumisen työpaikaikkoihin, kuten
- kuntoutujan kotiympäristö
- kotihoidon ja välimuotoisen asumisen ympäristöt
- toiminta- ja työkeskukset
- työpajat, palvelutalot- ja keskukset
- terveyskeskusten vuodeosastot ja kuntoutumisyksiköt,
- muistisairaiden yksiköt, vanhainkodit sekä
- erilaiset kolmannen sektorin työpaikat.
Sisältö
Koulutuksen sisältää kaksi tutkinnon osinaa lähihoitajakoulutuksesta:
Kasvun ja osallisuuden edistäminen sekä Ikääntyvien hoidon ja kuntoutumisen edistäminen
Hoiva-avustajan koulutukseen sisältyy työpaikoilla oppimista sosiaali- ja terveysalan avohoito- ja laitosyksiköissä ja molempiin tutkinnon osiin sisältyy näyttö työpaikalla.
Kustannukset
Koulutus on opiskelijalle maksuton.
Lisätietoja
TE-toimiston koulutusneuvonta p. 0295 020 702
koulutusneuvonta@te-toimisto.fi
Hakeutuminen
Vaatimuksia alalle:
- Tiedoksi terveystilavaatimukset ja rokotteet:
https://www.winnova.fi/koulutukset/hakeminen/valintaperusteet/terveydentilavaatimukset
- Mikäli opintoihin tai työpaikoilla oppimiseen sisältyy työskentelyä alaikäisten parissa, on opiskelijan esitettävä rikostaustaote.
Hakijat haastatellaan 17.1.24, Turuntie 9, Laitila.
Mikäli hakijan äidinkieli on muu kuin suomi, hakija kutsutaan kielitaitokokeeseen. Koe järjestetään 10.1.24 Raumalla.
Hoiva-avustaja tutkinnon kielitaitotaso vaatimus on B1.1.
Hakijat hoiva-avustajakoulutukseen valitaan haastattelujen perusteella. Valinnat koulutukseen tehdään haastattelujen jälkeen mahdollisimman pian.
Hakeutuminen koulutukseen tapahtuu TE-toimiston sivujen kautta tämän hakulinkin kautta.
Yhteyshenkilöt
Hakupalvelut
hakupalvelut@winnova.fi
044 455 8500
Tiedepuisto 3, Pori
Juha Lehtonen
Lehtori, Sosiaali- ja terveysala
etunimi.sukunimi@winnova.fi
044 455 7778
Steniuksenkatu 8, RAUMA
Susanna Vahteristo
Lehtori, Sosiaali- ja terveysala
etunimi.sukunimi@winnova.fi
044 455 7782
Steniuksenkatu 8, RAUMA
Sari Asumalahti
Opinto-ohjaaja, ohjauspalveluvastaava, Hiusala, Kauneudenhoitoala, Puhtauspalvelut, Sosiaali- ja terveysala
etunimi.sukunimi@winnova.fi
044 455 7705
Steniuksenkatu 8, RAUMA