Siirry sisältöön

Leipomoalan tuotekehityskoulutus

Hakeutuminen
Oppisopimus
Tutkinto
Erikoisammattitutkinto
Toteutus
Monimuoto
Hakuaika
-
Koulutusaika
-

Aikataulu ja toteutus

Koulutus toteutetaan joko omaehtoisena tai oppisopimuskoulutuksena. Koulutuksessa on 1-2 lähiopiskelu päivää/ kuukausi koululla Winnovassa Raumalla ja/tai Laitilassa.

Koulutuspäivän pituus on 5-6h/ lähiopetuspäivä. Osa koulutuksesta toteutetaan etäopintoina TEAMSin kautta. Käytämme myös verkko-opiskelualustaa It’s learning.

Näytöt toteutetaan tutkinnon perusteiden ja ammattitaitovaatmusten mukaisesti aidossa työelämässä, esimerkiksi omalla työpaikalla ja/tai oppisopimustyöpaikalla.

Kohderyhmä

Koulutus on tarkoitettu nille henkilöille, jotka tekevät kondiittorin, leipurin tai leipomoteollisuuden työtä ja samalla ovat kiinnostuneita kehittämään omaa ammattitaitoaan tuotekehittäjänä sekä ovat kiinnostuneita kehittämään omaa organisaatiota.

Pääsyvaatimuksena: alan perustutkinto tai vastaavat taidot hankittu työkokemuksella ( väh. 3 v). Suomenkielen riittävä taito. Työpaikka, jossa näytöt voidaan toteuttaa ja tehdä tuotekehitystyötä.

Tavoite

Koulutuksen tavoitteena on antaa hyvät lähtökohdat leipomon, konditorian ja leipomoteollisuuden tuotekokonaisuuksien ja liikeidean kehittämiseen. 

Sisältö

Koulutuksessa noudatetaan Leipomoalan ammattitutkinnon tutkinnonperusteita. 

Koulutuksen kautta voi suorittaa osaamisalan näistä: 

  1. Kondiittorimestari
  2. Leipurimestari
  3. Leipomoteollisuuden mestari

Kaikille osaamisaloille yhtenä valinnaisena on tuotekehitys leipomo- ja konditoria-alalla.

Tutkinto koostuu pakollisista ja valinnaisista osa-alueista. 

Katso tutkinnon osat ja ammattitaitovaatimukset: www.eperusteet.fi/oph(siirryt toiseen palveluun)

ePerusteet (opintopolku.fi)(siirryt toiseen palveluun)

Kustannukset

Oppisopimuskoulutuksessa ei ole kustannuksia. 

Omaehtoinen koulutus 400 €, sisältää kaikki materiaalit, opetuksen, näytöt ja arvioinnin sekä todistukset. 

Omaehtoiset hankinnat ja mahdolliset ulkomaan matkat tutustumiskohteisiin kustannetaan itse kummassakin koulutusmuodossa.

Yhteyshenkilöt