Siirry sisältöön

Prosessiteollisuuden perustutkinto

Hakeutuminen
Omaehtoinen
Tutkinto
Perustutkinto
Toteutus
Päivä
Sijainti
Professorintie 5, Pori
Hakuaika
-
Koulutusaika
-

Kohderyhmä

WinNovan oma jatkuva haku on avoinna kaikille hakijoille – myös jo aiemmin ammatillisen tai korkeakoulututkinnon suorittaneille.

Tutkinto antaa yleisen jatko-opintokelpoisuuden ammattikorkeakouluihin ja yliopistoihin. Voit hakeutua myös alan ammattitutkintoon tai erikoisammattitutkintoon.

Tavoite

Prosessiteollisuuden tutkinto antaa valmiudet toimia eri alojen tuotannon työtehtävissä. Lisäksi työkuvaan kuuluu tuotantoon liittyviä huolto- ja kunnossapitotöitä.

Prosessinhoitajana voit työskennellä muun muassa kemianteollisuuden eri tehtaissa valmistaen esimerkiksi nikkeliä, kuparia, maaleja ja lääkkeitä. Lisäksi erilaiset veden- ja jätevedenpuhdistamot, energia-, lämpö- ja sähkövoimalaitokset, öljynjalostuslaitokset sekä elintarviketeollisuus voivat tulevaisuudessa olla sinun työpaikkasi.

Mahdolliset työtehtävät

Henkilökohtaiset ominaisuudet

Opiskeluaika määräytyy henkilökohtaisen opiskelusuunnitelman mukaan.

Sisältö

Kaikille pakollinen tutkinnon osa

Opiskelija voi suuntautua seuraaviin osaamisaloihin. Osaamisalakohtaisten opintojen laajuus on 80 osp 

Lisäksi kaikilla osaamisaloilla suoritetaan valinnaisia tukinnon osia yhteensä 40 osp, jotka tukevat ammatillista suuntautumista. Valinnaisia tutkinnonosia voivat olla esim.

Yhteiset tutkinnon osat 35 osp

Prosessinhoitajaksi opiskelu sisältää:

Valintaperusteet

Opiskelijavalinta tehdään pisteyttämällä hakijat kriteerien perusteella. WinNovassa käytetään seuraavia jatkuvan haun yhteisiä valintakriteereitä, joiden perusteella opiskelijavalinnat tehdään:

 Kielitaitovaatimus on B1.1

Kustannukset

Oppikirjat ja opiskeluvälineet

Hakeutuminen

Hakuajan ollessa käynnissä sivun ylälaidassa olevan Hae koulutukseen –kohdasta. Täytä lomake huolellisesti ja lähetä se ennen hakuajan päättymistä. Täyttämällä ja lähettämällä sähköisen hakulomakkeen suostut samalla siihen, että kaikki opiskelijavalintaan liittyvä viestintä tapahtuu sähköisesti. 

Hakuaika 1.9 – 6.10.2023

Haastattelut suoritetaan Teamsin välityksellä, kaikki haastatellaan. Haastattelukutsu lähetetään s-postin välityksellä. Haastattelut viikolla 41.

Opinnot alkavat sovitusti HOKS:n mukaan, Marraskuussa 2023.

Yhteyshenkilöt