Ravintola- ja catering-alan perustutkinto, kokki – maahanmuuttajille
- Koulutuksen tavoite
- Perustutkinto / Ravintola- ja catering-alan perustutkinto
- Opetustapa
- Lähiopiskelu
- Sijainti
- Tiedepuisto 3, Pori
- Koulutusaika
- -
- Hakuaika
Aikataulu ja toteutus
Koulutus toteutetaan lähiopiskeluna. Koulutus alkaa 4.8.2026. Arvioitu koulutusaika on noin kaksi vuotta. Koulutuksen kesto on kuitenkin henkilökohtainen ja siihen vaikuttavat aikaisempi alan työkokemus, koulutustausta sekä koulutuksen aikana hankittu osaaminen. Jokaiselle opiskelijalle laaditaan henkilökohtainen osaamisen kehittämissuunnitelma (HOKS) opintojen alkaessa. Koulutukseen sisältyy ammatillista suomen kielen opetusta. Opetuskieli on suomi.
Kohderyhmä
Koulutus soveltuu ravintola- ja catering-alasta kiinnostuneille maahanmuuttajataustaisille hakijoille, joiden tavoitteena on työllistyä kokin työtehtäviin. Koulutukseen voivat hakea myös jo aiemman toisen asteen tutkinnon tai korkeakoulututkinnon suorittaneet.
Tavoite
Koulutuksen tavoitteena on suorittaa Ravintola- ja catering-alan perustutkinto, Ruokapalvelun osaamisala (kokki). Hän suunnittelee, toteuttaa, valmistaa ja myy tuotteita ja palveluja. Hän toimii työpaikan ja toimintaympäristön liikeidean sekä suomalaisen ruoka- ja tapakulttuurin mukaisesti. Hän hallitsee omavalvonnan ja toimii kannattavasti ja kestävän toimintatavan mukaisesti. Ravitsemisalan ammattilaisena voit työskennellä ruokaravintoloissa, kahviloissa, pikaruokaravintoloissa ja liikenneasemilla, juhla- ja pitopalveluyrityksissä, julkisen sektorin toimipaikoissa sekä laivatalouteen suuntautuneena matkustaja- ja rahtialuksilla.
Kokkina voit työskennellä ravintolan ruoka-annosten suunnittelu-, valmistus- ja esillelaittotehtävissä sekä elintarvikkeiden hankinta- ja varastointitehtävissä. Kokki tuntee raaka-aineet, valmistettavat ruokalajit, ruokakulttuurit ja -trendit ja tietää, miten tuotanto järjestetään toimivaksi ja tehokkaaksi. Kokki on perehtynyt myös raaka-aineiden hankintaan ja varastointiin, asiakaspalveluun ja ravitsemiskysymyksiin. Hänen tulee olla ehdottoman hygieeninen työssään. Kokin tehtäviin voi kuulua myös ruoan tarjoilua. Laivakokki työskentelee ruokatuotanto- ja palvelutehtävissä matkustaja- ja rahtialuksilla. Hän perehtyy laivatyön erikoisolosuhteisiin ja osaa toimia kansainvälisten turvallisuussäädösten edellyttämällä tavalla. Työ aluksilla vaatii hyvää kielitaitoa ja itsenäistä toimintaa.
Suosituksia alalle:
- Alalla tehdään vuorotyötä. Tämän vuoksi työ edellyttää hyvää psyykkistä ja fyysistä kuntoa sekä paineensietokykyä.
- Ruoka-aineallergiat saattavat hankaloittaa opiskelua ja työllistymistä.
Sisältö
Ravintola- ja catering-alan perustutkinto, Ruokapalvelun osaamisala (kokki) laajuus on 180 osaamispistettä. Tutkinto muodostuu ammatillisista tutkinnon osista (145 osp) ja yhteisistä tutkinnon osista (35 osp).
Tutkintoon sisältyy pakollinen tutkinnon osa Ravitsemispalveluissa toimiminen (20 osp), kaksi osaamisalan pakollista tutkinnon osaa Lounasruokien valmistus ja annosruokien valmistus (yhteensä 65 osp) ja valinnaisia tutkinnon osia (60 osp). Lisäksi koulutukseen sisältyy ammatillista suomen kielen opetusta.
Tutustu tarkemmin tutkinnon perusteisiin tästä (ePerusteet)(siirryt toiseen palveluun).
Valintaperusteet
WinNovassa on käytössä yhteiset jatkuvan haun valintaperusteet. Opiskelijavalinta tehdään pisteyttämällä hakijat kriteerien perusteella.
Kustannukset
Kustannuksia syntyy työasusta, työkengistä ja -välineistä sekä oppikirjoista, mahdollisesti myös koulumatkoista.
Oppivelvollisille kaikki opetuksessa tarvittavat oppikirjat ja muut materiaalit sekä työvälineet, -asut ja -aineet ovat maksuttomia. Opintoja täydentävistä vapaaehtoisista opintoretkistä, vierailuista, tapahtumista ja muista vastaavista toiminnoista voidaan periä kohtuullisia maksuja.
Hakeutuminen
Hae koulutukseen sivulla olevasta Hae koulutukseen -kohdasta. Täytä hakemus huolellisesti ja lähetä se ennen hakuajan päättymistä. Täyttämällä ja lähettämällä sähköisen hakulomakkeen suostut samalla, että kaikki opiskelijavalintaan liittyvä viestintä tapahtuu sähköisesti.
Aikataulu:
Haastatteluja järjestetään joustavasti hakuaikana ja valintapäätös tehdään viikon sisällä haastattelusta.
Hakukelpoisuusvaatimukset:
- Hakijalla tulee olla perusopetuksen oppimäärä suoritettu tai muulla tavoin perusopetuksen oppimäärää vastaavat tiedot
- Koulutuksen suomen kielen taitosuositus on A2.2. Jos hakijan äidinkieli on muu kuin suomi, hakija kutsutaan kielikokeeseen. Lisätietoja: Riittävä kielitaito ja kielikokeet
Yhteyshenkilöt
Päivi Tikkanen
Lehtori, Ravintola- ja catering-ala
etunimi.sukunimi@winnova.fi
044 455 8369
Tiedepuisto 3, Pori