Siirry sisältöön

Teknisen suunnittelun perustutkinto, suunnitteluassistentti, pk

Hakeutuminen
Yhteishaku
Tutkinto
Perustutkinto
Toteutus
Päivä
Sijainti
Luuta-Kreetantie 1, Pori
Hakuaika
-
Koulutusaika
-

Aikataulu ja toteutus

Yhteishaun kautta tulevat opiskelijat aloittavat opintonsa elokuun alussa.
WinNovassa on mahdollisuus suorittaa opintoja kesäoppisopimuksella. Lyhyellä oppisopimuksella ns. kesäoppisopimuksella opiskelija voi edistää opintojaan lyhyissäkin työsuhteissa, vaikkapa kesätyössä. Lue lisää 
www.winnova.fi/kesaoppisopimus

Kohderyhmä

Valtakunnallinen yhteishaku Opintopolussa on tarkoitettu peruskoulunsa päättäville ja vailla ammatillista tutkintoa oleville. WinNovan oma jatkuva haku on avoinna kaikille hakijoille – myös jo aiemmin ammatillisen tai korkeakoulututkinnon suorittaneille.

Ammatillisista perustutkinnoista sekä ammatti- ja erikoisammattitutkinnoista saa yleisen jatko-opintokelpoisuuden ammattikorkeakouluihin ja yliopistoihin.

Tavoite

 

Suunnitteluassistentin perustutkinnon suorittaneen työtehtävät liittyvät teknisen suunnittelun mallintamiseen, tuotemallien yhdistelyyn ja siirtämiseen, piirustusten ja dokumenttien tuottamiseen ja ylläpitämiseen, erilaisten suunnitteluun liittyvien julkaisujen tekemiseen sekä tuotteiden markkinointiin ja mainontaan nykyteknologian tarjoamin keinoin.

Alan ammattilaiset tekevät malleja, suunnitelmia ja dokumentteja, joiden avulla voidaan rakentaa uusia sekä ylläpitää ja saneerata olemassa olevia rakennus-, LVI-, sähkö-, kone- ja infra-alan tuotteita. Tutkinnon suorittanut toimii piirtäjänä, suunnitteluavustajana ja nuorempana suunnittelijana. Työtehtäviin kuuluu myös asiakaspalvelu ja osallistuminen laitteiden ja ohjelmien ylläpitoon.

Sisältö

Teknisen suunnittelun perustutkinnon suorittanut suunnitteluassistentti

• kokoaa ja välittää tietoa rakennusten arkkitehti-, rakenne-, sähkö- ja LVI-suunnitteluprojekteissa
          uudis-ja korjausrakentamisen alueilla

• hyödyntää ja tuottaa tietomalleja sekä suunnitelmia-asiakirjoja suunnitteluohjelmistoilla

• voi toimia visualisointiin tai 3D-mallinnuksen ja -tulostusosaamiseen liittyvissä tehtävissä

• työskentelee asikaspalveluhenkisesti, laatutietoisesti, vastuullisesti ja kustannustehokkaasti, myös
          globaalissa toimintaympäristössä erilaisissa tiimeissä.

Kustannukset

Mahdollisia kustannuksia syntyy mm. koulumatkoista, työvaatteista ja -välineistä sekä oppikirjoista.

Huomio

YHTEISHAKU

Hakeutuminen

Tulossa perusopetuksen jälkeisen koulutuksen yhteishakuun 20.2.-19.3.2024 osoitteessa Opintopolku(siirryt toiseen palveluun)

HUOM. Opintopolun yhteishaussa EI VOI HAKEUTUA ammatilliseen peruskoulutukseen, jos on perusopetuksen jälkeen suorittanut ammatillisen perustutkinnon, muun ammatillisen tutkinnon tai korkeakoulututkinnon.

Jatkuva haku
Yhteishaun jälkeen mahdolliset vapaat paikat tulevat hakuun kaikille WinNovan verkkopalveluun.

Jos hakijan äidinkieli on muu kuin suomi, on kielitaitovaatimuksena vähintään B1.1. 
Lisätietoja: Kielitaitotasot ja kokeet(siirryt toiseen palveluun)

Yhteyshenkilöt