Näyteikkunan somistusta Porin Sokoksella

sokoksen näyteikkunaEnsimmäistä kertaa WinNovan historiassa liiketalouden ryhmä pääsi valmistelemaan ja toteuttamaan Porin Sokoksen jouluikkunaa. LtmyyntiA13 osallistui jouluikkunan suunnitteluun ja toteuttamiseen viikolla 46 opettaja Mari Murolan johdolla.

Maanantaina LtmyyntiA13 ryhmä perehdytettiin ketjukaupan näyteikkunan somistamiseen. Sokoksen myyntipäällikkö Ritva Männistö kertoi joulun teemavärit, yleiset ohjeet ja mitä somistamisessa tulee ottaa huomioon. Ohjeistuksen jälkeen luokka jakaantui ryhmiin. Jokaisen ryhmän tehtävänä oli valmistaa suunnitelma eli skissi näyteikkunasta. Ryhmäytymisen jälkeen ryhmät siirtyivät Sokoksen myyntitiloihin etsimään näyteikkunaan sopivia tuotteita.

Keskiviikkona ryhmät valmistelivat omia suunnitelmia koululla myöhempää esittelyä varten. Ryhmät käyttivät apunaan maanantaina otettuja kuvia tuotteista sekä Sokoksen verkkokauppaa. Iltapäivän tunneilla oppilaat siirtyivät Sokoksen tiloihin esittelemään tuotoksiaan. Parhaaksi ja toteuttamiskelpoisimmaksi työksi valittiin Eveliina Kähkösen ja Jenna Willmanin työ, vaikkakin lopullisessa näyteikkunassa käytettiin monen ryhmän suunnittelemia kokonaisuuksia.

Torstaina ryhmät aloittivat näyteikkunan somistuksen. Projektin toteuttamiseen varattiin koko koulupäivä ja valmista saatiin vasta myöhään iltapäivällä. Jouluikkuna avataan 19.11.2015 klo 13.00

Teksti ja kuva: Mari Murola


Tämä sivusto käyttää evästeitä sivuston käyttöä koskevien tietojen keräämiseksi. Kun käytät tätä sivustoa, hyväksyt evästeiden käytön.
Sulje

Evästekäytännöt

Tätä sivustoa käyttämällä hyväksyt, että voimme asettaa evästeitä tietokoneellesi tai mobiililaitteeseesi.

1. Mitä evästeet ovat?

Evästeet ovat pieniä datatiedostoja, jotka siirtyvät tietokoneellesi, kun otat yhteyden johonkin verkkosivustoon. Evästeet tallentuvat selaimen käyttämien tiedostojen yhteyteen.

Lisätietoa evästeistä saat sivulta www.aboutcookies.org.

2. Miksi evästeitä käytetään?

Evästeet tunnistavat tietokoneesi, kun tulet sivustolle uudelleen. Ne muistavat myös sivustolla aikaisemmin tekemäsi valinnat ja parantavat siten sivuston käyttökokemusta. Evästeiden avulla pystyy esimerkiksi tunnistamaan käyttäjän laitteet sekä mukauttamaan mahdollisia mainoksia sivuilla sekä mahdollisissa muissa palveluissa.

3. Mitä evästeitä käytetään?

Jotkin evästeet ovat sivustomme teknisen toiminnan ja käytön vuoksi välttämättömiä. Nämä evästeet eivät kerää käyttäjästä tietoa, jota voitaisiin hyödyntää markkinoinnissa tai muistamaan käyttäjän valitsemia sivustoja.

Suorituskykyä mittaavat evästeemme keräävät tietoa siitä, miten käyttäjät käyttävät verkkosivujamme (esim. eniten käytetyt sivut, mahdolliset virheviestit). Nämä evästeet eivät kerää käyttäjistä tunnistettavia tietoja, vaan ne ovat anonyymejä ja niitä käytetään ainoastaan parantamaan nettisivujen toimivuutta.

Sivuilla olevat kolmansien osapuolten liitännäispalvelut (esim. mainokset, YouTube-videot, Google-tilastointi tai Facebook-liitännäiset) saattavat tallentaa käyttäjän tunnistamiseen käytettävää tietoa, mihin emme valitettavasti voi vaikuttaa. Jos haluat estää niitä seuraamasta liikkumistasi verkossa, voit kytkeä ns. kolmannen osapuolen evästeet pois käytöstä selaimesi asetuksista. Ohjeet löydät selaimesi ohjesivuilta.

Sivuillamme saattaa olla myös painikkeita, jotka helpottavat sisällön jakamista eri verkkoviestintäympäristöihin ja sosiaaliseen mediaan. Jos käytät näitä painikkeita, valitsemaltasi palvelulta voidaan asettaa eväste päätelaitteellesi. Nämä evästeet eivät ole hallinnassamme. Lisätietoja kolmannen osapuolen evästeiden käytöstä saat kyseisen osapuolen verkkosivulta.

4. Evästeiden hallinta ja estäminen

Jos et halua vastaanottaa evästeitä, voit muuttaa Internet-selaimesi asetuksia niin, että saat ilmoituksen aina kun evästeitä ollaan lähettämässä tietokoneellesi. Vaihtoehtoisesti voit estää evästeiden käytön kokonaan. Evästeiden käyttöä voi rajoittaa tai sen voi estää Internet-selaimen kautta (katso tarkemmat tiedot selaimen ohjeista).

Jos estät evästeiden tallennuksen tai poistat ne käytöstä, jotkin verkkosivujemme toiminnoista eivät välttämättä toimi oikein.

Sulje
Cxense Display