Turvallisuusvalvojan erikoisammattitutkinto työn ohella

Kiinteistöpäällikkö Petri Kylvö on vapaa-ajallaan opiskellut turvallisuusvalvojan erikoisammattitutkintoa. Petri työskentelee SR-Kiinteistö Oy:n palveluksessa.

Vastaan kiinteistöjen vuokraamisesta, vuokratuotosta, kiinteistöjen kunnon tarkkailusta sekä olen aktiivisesti yhteydessä asiakkaiden kanssa. Uusasiakkaiden osalta vastaan sopimusten valmistelusta, sekä asiakkaan kotiuttamisesta kiinteistöön.

Nykyinen työni on hyvin kiireistä, mutta kun opintojen suunnittelu on hoidettu järkevästi ja tukea saa aina tarvittaessa, on opiskelu työn ohessa hyvin kannustavaa. Innostuin alan koulutuksesta, kun ymmärsin, että turvallisuuteen liittyvät lakija turvallisuusasiat ohjaavat ihmisten elämää niin siviilissä kuin työelämässäkin. Kyseisen koulutuksen sisältö antaa hyvän pohjan turvata mm. henkilöstön, työyhteisön sekä yrityksen kokonaisturvallisuusasioita. Kun halutaan kehittää ja varmistaa yrityksen tuotannon, henkilöstön sekä kiinteistön turvallinen jatkuvuus, on ainoa oikea tie miettiä asioita turvallisuuteen liittyvien osatekijöiden kautta.

Turvallisuusajattelu on laajentanut ajatusmaailmaani monissa asioissa ja osaan arvioida asioita eteenpäin sekä varmistaa tulevaisuuden suunnitelmia etenkin riskien hallinnan ja niiden kartoittamisen kautta. Opiskelun ja näyttöjen yhteydessä tehdyt esitykset olen hyödyntänyt omassa työssäni ja rakentanut niistä toimivan työkalun omaan käyttööni esim. riskienkartoitus, työn suunnittelu ja -seurantataulukot sekä erilaiset Powerpoint-esitykset asiakaskäyttöön.

Parasta on, että olen oikeassa koulutuksessa, eli opiskelen alaa, joka kiinnostaa. Näyttöjen käytännön osiot ovat olleet todella haastavia sillä olen joutunut aivan uusiin tilanteisiin, joissa en ole aiemmin ollut. Olen oppinut myös näyttöjen yhteydessä paljon uusia asioita. 

Tärkeintä opiskelussa on ollut opiskeluyhteisö ja sen tuoma tuki, ryhmähenki sekä ajattelutavan muutos, miten ns. työkalujen käyttö pystytään hyödyntämään käytännön asioihin.

Verkostoidu muiden opiskelijoiden kanssa ja hyödynnä muiden tietotaitoa omiin tarpeisiin sekä jaa heille omaa osaamistasi, Petri vinkkaa muille aikuisopiskelua suunnitteleville.

Haastattelu Kirsi Aironen, teksti Petri Kylvö

Tämä sivusto käyttää evästeitä sivuston käyttöä koskevien tietojen keräämiseksi. Kun käytät tätä sivustoa, hyväksyt evästeiden käytön.
Sulje

Evästekäytännöt

Tätä sivustoa käyttämällä hyväksyt, että voimme asettaa evästeitä tietokoneellesi tai mobiililaitteeseesi.

1. Mitä evästeet ovat?

Evästeet ovat pieniä datatiedostoja, jotka siirtyvät tietokoneellesi, kun otat yhteyden johonkin verkkosivustoon. Evästeet tallentuvat selaimen käyttämien tiedostojen yhteyteen.

Lisätietoa evästeistä saat sivulta www.aboutcookies.org.

2. Miksi evästeitä käytetään?

Evästeet tunnistavat tietokoneesi, kun tulet sivustolle uudelleen. Ne muistavat myös sivustolla aikaisemmin tekemäsi valinnat ja parantavat siten sivuston käyttökokemusta. Evästeiden avulla pystyy esimerkiksi tunnistamaan käyttäjän laitteet sekä mukauttamaan mahdollisia mainoksia sivuilla sekä mahdollisissa muissa palveluissa.

3. Mitä evästeitä käytetään?

Jotkin evästeet ovat sivustomme teknisen toiminnan ja käytön vuoksi välttämättömiä. Nämä evästeet eivät kerää käyttäjästä tietoa, jota voitaisiin hyödyntää markkinoinnissa tai muistamaan käyttäjän valitsemia sivustoja.

Suorituskykyä mittaavat evästeemme keräävät tietoa siitä, miten käyttäjät käyttävät verkkosivujamme (esim. eniten käytetyt sivut, mahdolliset virheviestit). Nämä evästeet eivät kerää käyttäjistä tunnistettavia tietoja, vaan ne ovat anonyymejä ja niitä käytetään ainoastaan parantamaan nettisivujen toimivuutta.

Sivuilla olevat kolmansien osapuolten liitännäispalvelut (esim. mainokset, YouTube-videot, Google-tilastointi tai Facebook-liitännäiset) saattavat tallentaa käyttäjän tunnistamiseen käytettävää tietoa, mihin emme valitettavasti voi vaikuttaa. Jos haluat estää niitä seuraamasta liikkumistasi verkossa, voit kytkeä ns. kolmannen osapuolen evästeet pois käytöstä selaimesi asetuksista. Ohjeet löydät selaimesi ohjesivuilta.

Sivuillamme saattaa olla myös painikkeita, jotka helpottavat sisällön jakamista eri verkkoviestintäympäristöihin ja sosiaaliseen mediaan. Jos käytät näitä painikkeita, valitsemaltasi palvelulta voidaan asettaa eväste päätelaitteellesi. Nämä evästeet eivät ole hallinnassamme. Lisätietoja kolmannen osapuolen evästeiden käytöstä saat kyseisen osapuolen verkkosivulta.

4. Evästeiden hallinta ja estäminen

Jos et halua vastaanottaa evästeitä, voit muuttaa Internet-selaimesi asetuksia niin, että saat ilmoituksen aina kun evästeitä ollaan lähettämässä tietokoneellesi. Vaihtoehtoisesti voit estää evästeiden käytön kokonaan. Evästeiden käyttöä voi rajoittaa tai sen voi estää Internet-selaimen kautta (katso tarkemmat tiedot selaimen ohjeista).

Jos estät evästeiden tallennuksen tai poistat ne käytöstä, jotkin verkkosivujemme toiminnoista eivät välttämättä toimi oikein.

Sulje
Cxense Display