rss Uutiset/ajankohtaista

15.11.2018 13.52

Työnohjaajakoulutuksen satoa - työnohjaajakoulutuksen artikkelit yksissä kansissa

Kaksi vuotta sitten marraskuussa käynnistyneen työnohjaajakoulutuksen / johdon työnohjaajakoulutuksen päätösjuhlia vietettiin tällä viikolla.

Koulutus toteutettiin WinNovan ja Satakunnan ammattikorkeakoulun yhteistyönä. Koulutusta auditoi Sued Management Oy.

Opiskelijoiden kehittämistehtävistä koottiin julkaisu ja työnohjaajakoulutuksen artikkelit ovatkin nyt yksissä kansissa Työnohjaajakoulutuksen satoa - WinNovan ja SAMKin työnohjaajakoulutuksen artikkelit -julkaisuna. Julkaisun ovat toimittaneet Teija Harju ja Kari Rajaniemi.

Julkaisun alkusanoissa Teija Harju kertoo lyhyesti työnohjaajakoulutuksen rakenteesta, sisällöstä, tausta-ajatuksista ja niiden hahmottamista helpottavan WinNovan työnohjaajakoulutuksen majakasta. Majakka liittyy WinNovan johtamis- ja työyhteisövalmennustiimin LoistaWin®-nimeen, jolla viitataan sekä laadukkaisiin tuotteisiin että Länsirannikon merelliseen sijaintiin.

Seuraava vastaava koulutus on suunniteltu alkavaksi n. vuoden kuluttua (todennäköisesti vuoden 2020 alussa). Myös uusi koulutus järjestetään yhteistyössä SAMKin kanssa. Tästä linkistä voit tutustua siihen tarkemmin

Työnohjaajakoulutuksen satoa - WinNovan ja SAMKin työnohjaajakoulutuksen artikkelit -julkaisuun voit tutustua tämän linkin kautta

Valmistuneet
Onnelliset valmistuneet.


Palaa otsikoihin



Tämä sivusto käyttää evästeitä sivuston käyttöä koskevien tietojen keräämiseksi. Kun käytät tätä sivustoa, hyväksyt evästeiden käytön.
Sulje

Evästekäytännöt

Tätä sivustoa käyttämällä hyväksyt, että voimme asettaa evästeitä tietokoneellesi tai mobiililaitteeseesi.

1. Mitä evästeet ovat?

Evästeet ovat pieniä datatiedostoja, jotka siirtyvät tietokoneellesi, kun otat yhteyden johonkin verkkosivustoon. Evästeet tallentuvat selaimen käyttämien tiedostojen yhteyteen.

Lisätietoa evästeistä saat sivulta www.aboutcookies.org.

2. Miksi evästeitä käytetään?

Evästeet tunnistavat tietokoneesi, kun tulet sivustolle uudelleen. Ne muistavat myös sivustolla aikaisemmin tekemäsi valinnat ja parantavat siten sivuston käyttökokemusta. Evästeiden avulla pystyy esimerkiksi tunnistamaan käyttäjän laitteet sekä mukauttamaan mahdollisia mainoksia sivuilla sekä mahdollisissa muissa palveluissa.

3. Mitä evästeitä käytetään?

Jotkin evästeet ovat sivustomme teknisen toiminnan ja käytön vuoksi välttämättömiä. Nämä evästeet eivät kerää käyttäjästä tietoa, jota voitaisiin hyödyntää markkinoinnissa tai muistamaan käyttäjän valitsemia sivustoja.

Suorituskykyä mittaavat evästeemme keräävät tietoa siitä, miten käyttäjät käyttävät verkkosivujamme (esim. eniten käytetyt sivut, mahdolliset virheviestit). Nämä evästeet eivät kerää käyttäjistä tunnistettavia tietoja, vaan ne ovat anonyymejä ja niitä käytetään ainoastaan parantamaan nettisivujen toimivuutta.

Sivuilla olevat kolmansien osapuolten liitännäispalvelut (esim. mainokset, YouTube-videot, Google-tilastointi tai Facebook-liitännäiset) saattavat tallentaa käyttäjän tunnistamiseen käytettävää tietoa, mihin emme valitettavasti voi vaikuttaa. Jos haluat estää niitä seuraamasta liikkumistasi verkossa, voit kytkeä ns. kolmannen osapuolen evästeet pois käytöstä selaimesi asetuksista. Ohjeet löydät selaimesi ohjesivuilta.

Sivuillamme saattaa olla myös painikkeita, jotka helpottavat sisällön jakamista eri verkkoviestintäympäristöihin ja sosiaaliseen mediaan. Jos käytät näitä painikkeita, valitsemaltasi palvelulta voidaan asettaa eväste päätelaitteellesi. Nämä evästeet eivät ole hallinnassamme. Lisätietoja kolmannen osapuolen evästeiden käytöstä saat kyseisen osapuolen verkkosivulta.

4. Evästeiden hallinta ja estäminen

Jos et halua vastaanottaa evästeitä, voit muuttaa Internet-selaimesi asetuksia niin, että saat ilmoituksen aina kun evästeitä ollaan lähettämässä tietokoneellesi. Vaihtoehtoisesti voit estää evästeiden käytön kokonaan. Evästeiden käyttöä voi rajoittaa tai sen voi estää Internet-selaimen kautta (katso tarkemmat tiedot selaimen ohjeista).

Jos estät evästeiden tallennuksen tai poistat ne käytöstä, jotkin verkkosivujemme toiminnoista eivät välttämättä toimi oikein.

Sulje
Cxense Display