Hanna-Leena monimuoto-opiskelee työvalmentajaksi

44-vuotias Hanna-Leena Juhola suoritti aiemmin lasten ja nuorten erityisohjaajan ammattitutkinnon. Nyt hänellä on takanaan jo lähes 10 vuoden työura työ- ja yksilövalmentajana Eurajoen kunnan Nuorten työpaja Nosturissa. Käytännössä työ on suurelta osin työn teon esteiden karsimista. 

"Tässä työssä oHannaLeena_Juholan hallittava yhteistyöverkostot, elämäntaitovalmennus ja lakisääteiset asiat. Asiakkaiden työ- ja toimintakyvyn kartoitus on tärkeä osa työtäni. Työn teon esteitä ei voi karsia, jos ei tunne asiakkaan vahvuuksia ja kehittämiskohteita sekä nykyisen elämäntilanteen haasteita. Nosturissa me räätälöimme nuorille henkilökohtaisia reittejä koulutukseen, harjoitteluun, työelämään jne. Työpajamme on tarkoitettu eurajokelaisille 16-29-vuotiaille nuorille. Olemme olemassa apua ja neuvoja tai tukea ja työtä tarvitsevia nuoria varten."

"Tutkinnon suorittaminen on minulle hyvin käytännönläheinen prosessi – ei siis perinteistä koulun penkillä istumista. Olen saanut paljon tietoa uudistuneista laeista, säädöksistä ja ohjeista. Niiden perusteella olen kehittänyt työtäni. Olen päivittänyt mm. alkuhaastattelujen ja kartoitusten lomakkeita. Tutkinnon perusteissamme todetaan, että meidän tulee käyttää työssämme uusinta alan tietoa ja kehittää omaa työtämme ja työyhteisömme toimintaa. Tässä mielessä valmistava koulutus ja ensimmäiset tutkintotilaisuudet ovat vastanneet odotuksiani. Pakollisten tutkinnon osien lisäksi suoritan työvalmennuksen kehittäminen ja tuotteistaminen -tutkinnon osan."
 

Työn ohella opiskelu on antanut Hanna-Leenalle uusia näkökulmia ja uudenlaista motivaatiota kehittää omaa työtä. 

"Innostus kuvaa hyvin asennettani uuden oppimiseen. Verkostoituminen ja yhdessä kehittäminen on ollut parasta koulutuksessa. Olen kehittynyt varmaan eniten asioiden rajaamisessa. Nuorempana kirjoitin asioista esim. kokeissa ”kaikki mitä tiedän” -periaatteella. Nyt se on onneksi mahdotonta. Nyt asiat on omaksuttava. Punaisen langan löytyminen on johtanut asioiden kehittämiseen." 

Valmistavaan koulutukseen on kuulunut luentoja, kehittämistehtäviä, keskustelua, asiantuntijoiden luentoja sekä vierailuja. Kaikki valmistavan koulutuksen menetelmät ovat olleet tarpeen. Olen saanut paljon uusia näkökulmia TE-keskuksen, vuokrayritysten, vakuutusyhtiöiden ja sairaalan kuntoutusohjaajien vierailuista. Työvalmennuksen erikoisammattitutkintoon valmistava koulutus toteutuu WinNovassa monipuolisesti. Tässä koulutuksessa ollaan koko ajan lainsäädännön, ohjaamisen, viranomaisyhteistyön ja verkostojen ytimessä! Se sopii minulle. Maailma muuttuu, minä ja työyhteisö sen mukana!

Teksti: Kirsi Aironen ja Hanna-Leena Juhola


Tämä sivusto käyttää evästeitä sivuston käyttöä koskevien tietojen keräämiseksi. Kun käytät tätä sivustoa, hyväksyt evästeiden käytön.
Sulje

Evästekäytännöt

Tätä sivustoa käyttämällä hyväksyt, että voimme asettaa evästeitä tietokoneellesi tai mobiililaitteeseesi.

1. Mitä evästeet ovat?

Evästeet ovat pieniä datatiedostoja, jotka siirtyvät tietokoneellesi, kun otat yhteyden johonkin verkkosivustoon. Evästeet tallentuvat selaimen käyttämien tiedostojen yhteyteen.

Lisätietoa evästeistä saat sivulta www.aboutcookies.org.

2. Miksi evästeitä käytetään?

Evästeet tunnistavat tietokoneesi, kun tulet sivustolle uudelleen. Ne muistavat myös sivustolla aikaisemmin tekemäsi valinnat ja parantavat siten sivuston käyttökokemusta. Evästeiden avulla pystyy esimerkiksi tunnistamaan käyttäjän laitteet sekä mukauttamaan mahdollisia mainoksia sivuilla sekä mahdollisissa muissa palveluissa.

3. Mitä evästeitä käytetään?

Jotkin evästeet ovat sivustomme teknisen toiminnan ja käytön vuoksi välttämättömiä. Nämä evästeet eivät kerää käyttäjästä tietoa, jota voitaisiin hyödyntää markkinoinnissa tai muistamaan käyttäjän valitsemia sivustoja.

Suorituskykyä mittaavat evästeemme keräävät tietoa siitä, miten käyttäjät käyttävät verkkosivujamme (esim. eniten käytetyt sivut, mahdolliset virheviestit). Nämä evästeet eivät kerää käyttäjistä tunnistettavia tietoja, vaan ne ovat anonyymejä ja niitä käytetään ainoastaan parantamaan nettisivujen toimivuutta.

Sivuilla olevat kolmansien osapuolten liitännäispalvelut (esim. mainokset, YouTube-videot, Google-tilastointi tai Facebook-liitännäiset) saattavat tallentaa käyttäjän tunnistamiseen käytettävää tietoa, mihin emme valitettavasti voi vaikuttaa. Jos haluat estää niitä seuraamasta liikkumistasi verkossa, voit kytkeä ns. kolmannen osapuolen evästeet pois käytöstä selaimesi asetuksista. Ohjeet löydät selaimesi ohjesivuilta.

Sivuillamme saattaa olla myös painikkeita, jotka helpottavat sisällön jakamista eri verkkoviestintäympäristöihin ja sosiaaliseen mediaan. Jos käytät näitä painikkeita, valitsemaltasi palvelulta voidaan asettaa eväste päätelaitteellesi. Nämä evästeet eivät ole hallinnassamme. Lisätietoja kolmannen osapuolen evästeiden käytöstä saat kyseisen osapuolen verkkosivulta.

4. Evästeiden hallinta ja estäminen

Jos et halua vastaanottaa evästeitä, voit muuttaa Internet-selaimesi asetuksia niin, että saat ilmoituksen aina kun evästeitä ollaan lähettämässä tietokoneellesi. Vaihtoehtoisesti voit estää evästeiden käytön kokonaan. Evästeiden käyttöä voi rajoittaa tai sen voi estää Internet-selaimen kautta (katso tarkemmat tiedot selaimen ohjeista).

Jos estät evästeiden tallennuksen tai poistat ne käytöstä, jotkin verkkosivujemme toiminnoista eivät välttämättä toimi oikein.

Sulje
Cxense Display