Siirry sisältöön

Digikulta

Kulttuuri- ja tapahtuma-alan digitalisaatio

DIGIKULTA on ESR-rahoitteinen Länsirannikon Koulutus Oy WinNovan koordinoima hanke, jonka osatoteuttajina ovat Satakunnan koulutuskuntayhtymä Sataedu, Satakunnan ammattikorkeakoulu Oy sekä Porin kaupunki, Palmgren-konservatorio. Hankkeen päätavoitteena on kulttuuri- ja tapahtuma-alan toimijoiden digitaalisen osaamisen parantaminen.

Hankkeessa kehitetään ja pilotoidaan digi¬taalisia oppimisympäristöjä, koulutuskokonaisuuksia ja digitaalisia palveluja, joita hyödynnetään alan toimijoille suunnatun koulutuksen järjestämisessä. Kehittämistyötä ja koulutusta toteutetaan osatoteuttajien yhteistyönä hyödyntäen sekä osatotuttajien omaa osaamista että alan muita asiantuntijapalveluita. Lisäksi hankkeessa luodaan virtuaalitapahtumien toteuttamistyökalu, jonka avulla voidaan kuvata erilaisia hyviä käytänteitä ja helpottaa tapahtumien suunnitteluprosessia.

Hanke rahoitetaan REACT-EU-välineen määrärahoista osana Euroopan unionin COVID-19-pandemian johdosta toteuttamia toimia.