Siirry sisältöön

Tapahtumat

TET-tutustumiset

8.- ja 9.-luokkalaisilla on mahdollisuus tulla tutustumaan oppilaitoksen eri koulutusaloihin oman TET-jaksonsa aikana, mikäli sopivaa työpaikkaa ei löydy. Alat ottavat yksittäisiä oppilaita TET-jaksolle ja tutustumiset voivat …

WinNovan kolme opiskelijaa paiskaa kättä yhteistyön merkiksi.

Tutustumisaamupäivät

WinNova tarjoaa erilaisia mahdollisuuksia tulla tutustumaan eri koulutusaloihin ympäri lukukautta.Järjestämme kerran kuukaudessa tutustumisaamupäivän, jolloin ei-tutkintoon johtavassa koulutuksessa (esim. TUVA ja KOTO) olevat nuoret ja aikuiset voivat …

WinNovan esite ja kynät

Ysien tutustumisaamupäivät

9.-luokkalaisilla on mahdollisuus tulla tutustumaan ammatilliseen koulutukseen heille järjestettyjen tutustumisaamupäivien aikana. Tutustumisaamupäivän aikana on mahdollisuus päästä tekemään alaan liittyviä harjoituksia ja samalla voi haastatella opiskelijoita ja opettajaa …

Tapahtumassa esitteen jakoa.

Tuuks opiskelemaan? -koulutustapahtuma

Tapahtuma tarjoaa laajasti tietoa Satakunnan alueen koulutusmahdollisuuksista. Mukana kymmenen oppilaitosta. WinNovasta tapahtumassa esittäytyvät Mukana tapahtumassa ovat Diak, Eurajoen kristillinen opisto, Kankaanpään opisto, Porin aikuislukio, Porin Yliopistokeskus, …

Taitaja2024-finaalitapahtuma

Taitaja kokoaa yhteen Suomen ammatillisten oppilaitosten parhaat osaajat. Taitaja2024-finaali kisataan Kuopiossa toukokuussa 20.-23.5.2024. WinNovan Taitaja-joukkue on jo lähtövalmiina! Samassa yhteydessä mitellään kaksipäiväinen Taitaja9-loppukilpailu. Satakunnasta on mukana …

Perustason ensihoidon koulutuksen yhteisharjoitus Porissa

Perustason ensihoidon koulutuksen yhteisharjoitus Porin Turvallisuuskeskuksessa 22.-24.5.2024. Huom. Porin Turvallisuuskeskus ei ole avoin ulkopuolisille henkilöille harjoituksen aikana. Mikäli harjoitus kiinnostaa mediaa, voitte olla yhteydessä 6.5. alkaen …