Siirry sisältöön

Tapahtumia

Syksy 2022

OLO-verkoston päätöstilaisuus 31.10.2022

Vietimme mukavan teamskahvihetken OLO-verkoston kanssa yhteiskehittämisen viimeisenä päivänä.
Muistelimme yhteistä OLO-matkaa ja saavutuksia.

Puheenvuoroissa korostui se, että aito kohtaaminen onnistuu myös verkon välityksellä. Tulimme tutuiksi vaikka yhteiskehittäminen perustui lähes kokonaan verkkotyöskentelyyn. Totesimme myös, että tiivis verkkotyöskentely oli avainasia siihen, että iso OLO-verkosto pystyi tuottamaan laadukkaita valtakunnallisia malleja ohjaukseen.

WinNovan OLO-toimijat kiittävät antoisasta yhteistyöstä!

OLO-verkosto jatkaa yhteistä matkaa yhteisellä aamupäivällä keskiviikkona 31.8.2022.

Muutama OLO-oppilaitos sai kehittämistyön valmiiksi kesän 2022 aikana. Syksyn aikana verkoston tavoitteena on paketoida yhteinen kehittämistyö ja jakaa sitä oppilaitoksille ja ohjauksesta kiinnostuneille.

OPH:n Osataan oikeasti -päätöstilaisuus

1.6.2022 Osataan oikeasti -päätöstilaisuus Helsingissä.

Kevät 2022

Terveisiä Taitajista!

Taitaja2023 kilpailut järjestettiin toukokuussa 2023 Porissa ja OLO oli mukana paikalla.

OLO-kevätjuhlassa juhlistettiin yhteistä OLO-matkaa

Juhlistaminen on tärkeä osa kaikkea elämää ja joskus tuntuu että arjen tiimellyksessä juhlistaminen unohtuu. Pääsimme kuitenkin viikolla 22 OLO-verkoston kanssa juhlistamaan yhteistä noin 1,5 vuoden OLO-matkaa.

OLO-kevätjuhlissa kuulimme, näimme ja koimme OLO-verkoston kuulumisia, terveisiä ja tuotoksia eri puolelta Suomea OLO-oppilaitoksista.

Olipa hieno tunnelma ja iso kiitos kaikille, jotka toitte oman “kevätjuhlaesityksenne” rikastamaan tilaisuutta!

Hienoja esityksiä, runoja, videoita, kuvia, sanapilviä, thinglinkkejä ja suullista kerrontaa. Kuvastui hyvin OLOn laaja verkosto ja kehittämistyö.

Ohessa katkelma OLO-kevätjuhlan esityksestä SDO Mintun ja muun SDO väen sanoittamana.

Siinäpä SDOn runossa ne tärkeimmät ovat poimittuna.

Ison verkoston yhteistyössä oman ja muiden olon kuulostelu on tärkeää.
Pysähdyn siis kysymään, mikä olo?
Kuuntelen ja kuulen, että aikaansaanut ja kaikkensa antanut.
Olo, kuin olisi hankkeessa ollut.
Kehun Sinua ja Sinua ja Sinua. Että uurastittekin.
Ette lorvineet kuin oloneuvokset tai –oloneuvoksettaret.
Kiitän, että etäolosuhteista huolimatta kohtasitte ja kehititte kuin yhteisessä olohuoneessa olisimme istuneet. Jaettu merkityksellisen hyvä olo syntyy aidosta läsnäolosta.

Kohtaaminen
Varhainen ohjausyhteistyö
Saavutettava ja monipuolinen tiedottaminen
Kokemuksellisuus
Vertaisuus
Opiskelu- ja toimintakykyyn perustuvat yksilöllinen ohjaus.

Siinäpä muruja Suomen Diakoniaopiston hankehavainnoista, joilla täytetään erityistä tukea tarvitsevien opiskelijoiden Oikeus Laadukkaaseen Ohjaukseen.

Kiitos näistä sanoista Minttu ja muut SDOn OLO-väki!

Lisäksi eilen Helsingissä Oikeus Osata -ohjelman päätöstilaisuudessa pääsimme vielä nauttimaan kohtaamisista ja tunnelmat olivat olleet rikastavat myös siellä!
Hieno päätösviikko oikeus osata -työlle ennen kesälaitumille siirtymistä!

Myös Luksian OLO-toimijat olivat paketoineet kevätjuhlaesityksessään yhteisen OLO-matkan runomuotoon.

Näillä Luksian toimijoiden runon sanoilla OLO-verkosto toivottaa kaikille hyvää kesää!

OLO runo (pdf)

OLO-webinaaritallenteet

OLO-webinaariviikolla kuultiin ajankohtaisia teemoja ohjauksen arjen kehittämistyöstä.

Webinaariviikko oli jaettu teemakohtaisiin slotteihin: Teknologia ohjauksen tukena, Ohjauksen työkalut ja toimintamallit ja Ajankohtaista ja suunnitelmallista tukea. Teemat alkoivat tunnin välein, joka päivä tähän teemaan liittyvä oma ohjelma.

Linjoilla oli joka päivä noin 110-130 kuulijaa!

OLO-verkosto kiittää ja iloitsee laajasta kiinnostuksesta verkostotyötämme kohtaan!

Tutustu tästä OLO-webinaariviikon tallenteisiin.

OLO-webinaariviikko 18/2022 (pdf)

OLO-webinaarin viikon aineistot:

Teknolologia ohjauksessa:

Ohjauksen työkalut ja toimintamallit:

Ajankohtaista ja suunnitelmallista tukea:

Oma opettaja ohjaajana

Opettajan osaamisen vahvistaminen laadukkaan ohjauksen toteutumiseksi

Ohjauksen korttipakka

Ohjauksen korttipakka (pdf)
Työkaluja ja toimintamalleja ohjauksen arkeen (pdf)

Ohjauksen palvelupolku

Ohjauksen toimijat ja työkalut opiskelijan polulla (pdf)
Ohjauksen toimija ja työkalut opiskelijan polulla (pptx)

Palvelupolkukuva oppilaitosten käyttöön

Palvelupolku (pdf)
Palvelupolku (pptx)

OLO-verkosto kannustaa oppilaitoksia, opettajia ja ohjaajia ottamaan OLO-palvelupolkukuvan käyttöön ja muokkaamaan vapaasti oman oppilaitoksen tarpeisiin.

Opintojen päättövaiheen ohjaus

Työkalu opintojen jälkeisiin siirtymiin (pdf)

Syksy 2021

OLO Syksy 2021 yhteiskehittämisen teemat (pdf)

Kevät 2021

OLO kooste kevät 2021 (pdf)