Siirry sisältöön

Uusien opiskelijoiden orientaatioviikko WinNovassa käynnistyi vauhdikkaasti

Noin tuhat uutta opiskelijaa aloitti opintonsa tänään Porissa, Raumalla, Laitilassa ja Ulvilassa.

Länsirannikon Koulutus Oy WinNovassa päästiin aloittamaan uusi lukuvuosi jo näin kesällä viikon ajaksi. Tänään maanantaina 29.6. käynnistyneen orientaatioviikon tavoitteena on, että opiskelijat tutustuvat tuleviin opintoihinsa, oppimisympäristöihin sekä pääsevät tutustumaan myös toisiin opiskelijoihin. Myös toimintatavat ja opettajat tulevat viikon aikana tutuiksi. Orientaatioviikolla perehdytään Henkilökohtaisen osaamisen kehittämissuunnitelmaan (HOKS) ja käydään läpi HOKSiin liittyviä asioita, kuten opiskelijan olemassa olevaa osaamista, aiempia opintoja, kartoitetaan opiskeluvalmiuksia sekä saadaan tietoa olemassa olevista opiskelijapalveluista.

Orientaatio-opinnot jatkuvat elokuun alussa HOKS-viikolla, jolloin jokaiselle opiskelijalle laaditaan HOKS, jossa tarkennetaan yksilöllisiä tavoitteita opinnoille. Tämän jälkeen onkin sitten hyvä lähteä vauhdilla omiin opintoihin, koska perehtyminen ja oma opiskelusuunnitelma ovat selvillä. Opiskelijat suorittavat orientaatio-opintojen aikana opinnoistaan jo 4 osaamispistettä yhteisten tutkinnon osien (yto) opintoja: työelämässä toimiminen, kestävä kehitys, opiskelu- ja urasuunnittelutaidot sekä digitaalinen viestintä.

Koulu kesällä on tuonut toki omat haasteensa esimerkiksi kulkemisen suhteen. WinNova on tehnyt erillisiä sopimuksia liikennöitsijöiden kanssa ja lisävuoro kesän orientaatioviikolle saatiin Raumalle Euran ja Lapin suunnalta sekä lisävuoro Porin keskustasta Tiedepuistoon. Muiden kuntien osalta joustetaan tarvittaessa orientaatioviikon päivien tulo- ja lähtöajoissa, jotta julkisen liikenteen aikataulut sopivat tarvittaessa päivän kulkuun ja palvelevat niin opiskelijaa kuin alkaneita opintoja.

Kesän orientaatioviikon osallistumiseen omat haasteensa ovat tuoneet myös jo mm. alkaneet kesätyöt. Näiden osalta opiskelijat ovat voineet melko joustavasti sopia tarvittavasta poissaolosta vastuuopettajan kanssa, mahdollisesta korvaamisesta tai kesätöiden osalta solmia jo vaikka kesäoppisopimuksen alkaviin opintoihin liittyen.

Opiskelijoiden ruokailu toteutetaan WinNovan toimipisteissä myös kesäviikolla omien ruokapalvelujen voimin hygienia- ja turvallisuusohjeet tarkasti huomioiden.

Opiskelijan opas 2020-2021

https://issuu.com/winnova/docs/winnova_opiskelijanopas2020_2021_web(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun)