Siirry sisältöön

Luontoalan osaaja Leena Hammar janoaa uuden oppimista

Nuoria naisia tekemässä käpylehmiä.

Olen Leena Hammar Siurosta, kahden aikuisen lapsen äiti ja kahden lapsenlapsen memé (isoäiti). Opiskelen nyt toista ammattitutkintoa WinNovassa Kullaalla. Vuonna 2011 valmistuin keruutuotetarkastajaksi (eat eli erikoisammattitutkinto). Opiskeluaikana osallistuin myös silloisen Eräopaskoulutuksen luu- ja sarvityö- sekä raakanahkakursseille. Eräopaskoulutus on ollut todella pitkään haaveissani. Olen aina liikkunut paljon luonnossa ja vietän aikaa melko paljon kädentaitoja vaativien erilaisten luonnonmateriaalien parissa. Sienet ja sienivärjäys kiinnostavat erityisesti. Vuodesta 2021 olen toiminut Tampereen Sieniseuran puheenjohtajana. Samana vuonna lopetin yli 30 vuotta jatkuneen yrittäjäuran.

Leena Hammar

Nykyisin olen mm. kouluttajana Kullaalla yrtti-, sieni-, ja marjakursseilla. Viime keväänä kuulin koululla Erä- ja luonto-oppaan syksyllä alkavasta koulutuksesta. Melko nopeasti tein päätöksen hakea siihen mukaan ja haastattelun jälkeen minut hyväksyttiin opiskelijaksi. Uusien asioiden opiskelu ja oppiminen pitää pirteänä ja kartuttaa osaamista. Koulutuksissa tulee aina jotain uutta oppia ja parempia valmiuksia ryhmän ohjaamiseen.

Aikuisopiskelijaryhmässä on jo valmiiksi paljon kokemusta ja osaamista. On hienoa, kun saa vinkkejä toisten kokemuksista, esimerkiksi varusteista ja retkikohteista. Erä- ja luonto-opaskoulutuksen turvallisuusasioista on minulle tulevaisuudessa paljon hyötyä, kun järjestän luontoretkiä ja eräruokapalveluja. Suosittelen koulutusta ikään katsomatta kaikille, joilla on jo kokemusta retkeilystä. Ennestään hankitusta luonnon ja lajien tuntemuksesta on etua.

Messuosaston suunnittelu opintoihin sisältyvänä näyttönä

Opettaja Esko Lahtinen kyseli ryhmältämme halukkuutta osallistua Länsi-Suomen Erämessuille. Tästä saisi näytön Teemallinen luontopalvelu -tutkinnon osaan. Olin suunnitellut järjestäväni näytön kohderyhmälle lapset. Työelämässä olen toteuttanut monenlaisia tapahtumia, siksi messuosaston suunnittelu ja toteutus tuntui houkuttelevalta. Näyttösuunnitelman kirjoittamiseen käytin runsaasti aikaa. Koen, että tästä on paljon hyötyä seuraavien näyttöjen suunnitelmia kirjoittaessa. Osa e-perusteissa olevista kriteereistä tuntui aluksi vähän vaikeaselkoisilta ja niitä pitikin pohtia rauhassa.

Teltta, peuransarvet ja sammalta.
Pala WinNovan sisäosastoa
Punainen teltta, pöytä, tuoleja ja muuta messuosastoilmettä.

Koska messujen tarkoitus oli esitellä WinNovan Kullaan koulutuksia, lähinnä luontoa-alaa, pyrin ottamaan osaston toteutuksessa kaikki tarjolla olevat koulutukset jollain tavalla huomioon. Pääpaino oli Erä- ja luonto-opaskoulutuksessa. Hyödynsin lapsille suunnittelemaani ohjelmaa luonnonmateriaalien monista mahdollisuuksia erilaisten hahmojen tekemiseen. Osaston kulmaan rakensin kahden teltan leirin. Halusin myös pitää pienen pilkkeen silmäkulmassa. Teltoissa näytti siltä kuin niissä nukkuisi oikeasti ihmisiä.

Käpylehmiä pöydällä.

Asiakaspalaute oli kolmen messupäivän aikana positiivista. Osaston toteutus poikkesi paljon muista osastoista ja sai kiitosta. Kaikenikäiset ihmiset kävivät tekemässä käpyhahmoja ja niitä kertyikin mittava kokoelma! Osastolla sai myös kokeilla risukeittimen kasaamista ja kuunnella linnunlaulua. Ainoa pieni harmitus oli se, että toisinaan asiakkaat luulivat riipputeltan olevan tuote-esittelyssä. Tästä koitui pientä hämminkiä, kun ihmiset ryntäsivät teltan luo välittämättä sen edessä olleista leirisomisteista.

Omasta mielestäni näyttö onnistui erittäin hyvin ja itselleni asettamat tavoitteet täyttyivät hienosti.