Siirry sisältöön

Ajankohtaista huoltajille 3/2025

Jokirantamaisema Porin etelärannasta.

Kesäiset terveiset WinNovasta! 

Maaliskuun huoltajatiedotteessa kerroimme tarkemmin, miten kesäajan opinnot etenevät WinNovassa. Jokaisen opiskelijan kanssa on käyty toukokuussa HOKS-keskustelu, jossa on tehty suunnitelma, miten heidän opintonsa etenevät kesäajalla. Kevälukukausi päättyy WinNovassa 4.7.

Opiskelu kesäkuussa toteutuu pääasiassa kesätyöpaikassa oman alan opintoja edistävällä oppi- tai koulutussopimuksella. Myös muu kuin oman alan kesätyö voidaan sisällyttää osaksi opiskelua. Oppilaitoksessa on myös lähiopetusta, joka on ammatillisten tai YTO-opintojen lähiopiskelua tai se voi olla sovitusti verkko-opiskelua. YTO-opintoja voi suorittaa Osaamoissa juhannukseen asti. Nämä opinnot voivat olla esimerkiksi rästiin jääneiden opintosuoritusten tekemistä. 

Kesäoppisopimus on opiskelijalle hieno mahdollisuus oppia alan työtehtäviä ja saada palkkaa siitä. Olemme muistuttaneet opiskelijoita, että kysyvät työnantajalta aina oppisopimusmahdollisuutta, jos he saavat kesätyöpaikan. Opiskelija voi tällöin pyytää työnantajaa ottamaan yhteyttä: oppisopimus@winnova.fi(avautuu uuteen ikkunaan)

WinNovan oppisopimusvastaava tai vastuuopettaja hoitaa oppisopimuksen pohjatyöt ja sopii yksilöllisesti näyttöjen/arviointien aikataulut.

WinNovan oppisopimusasioiden lisätiedot p. 044 455 7500 ja oppisopimus@winnova.fi(avautuu uuteen ikkunaan) 

Opintojen aloitus elokuussa 

Opintojaan jatkavien opiskelijoiden opinnot jatkuvat ke 6.8. heille tehdyn lukujärjestyksen mukaisesti. Mikäli opiskelijalle on suunniteltu siihen kohtaa esim. työssäoppimista, se jatkuu oman HOKSin mukaisesti.  

Uusien aloittavien opiskelijoiden opinnot alkavat 5.8. klo 9.00 ja heillä on orientoivia opintoja kaksi ensimmäistä viikkoa.  

Opiskelijan opas 2025-2026

Sähköiset todistukset 

WinNovan kirjoittamat tutkinto-​ tai koulutustodistukset ovat sähköisiä ja sähköisesti allekirjoitettuja 15.1.2025 alkaen. Edellä mainittuja todistuksia ei laadita enää perinteisesti paperille tulostettuna. 

Opintojen päättyessä sähköinen tutkinto-​ tai koulutustodistus ja opintosuoritusotteesi toimitetaan opiskelijalle oppilaitokselle ilmoittamaan opiskelijan henkilökohtaiseen sähköpostiosoitteeseen. Opiskelijan saama sähköposti sisältää linkin, josta PDF-dokumentit ovat ladattavissa ja tallennettavissa itselleen. Dokumentit ovat sähköisesti allekirjoitettuja ja vain PDF-dokumentti on alkuperäiskappale. Todistustiedoston aitouden voi tarkistaa alta löytyvällä tarkistuspalvelulla. Palvelu paljastaa, jos tiedostoa on muutettu. 

Opintojen aikana opiskelijan on mahdollista tilata itselleen opiskelutodistuksen ja opintosuoritusotteen Kirjautuminen Atomi-palveluun tehdään opiskelijan henkilökohtaisilla kouluaikaisilla tunnuksillaan, jotka hän on opintojen alkaessa vastuuopettajalta saanut. 

Lisää tietoa sähköisistä todistuksista.(avautuu uuteen ikkunaan) 

WinNovan valmistusjuhlat ja vuoden opiskelijan palkitseminen

WinNovan valmistusjuhlat keväällä 2025 valmistuneille (21.12.2024-2.6.2025) järjestetään ma 2.6.2025. Ilmoittautuminen on päättynyt. Lisätiedot juhlista.(avautuu uuteen ikkunaan)

Porin kaupunki tiedottaa

Tulevana lauantaina 31.5. moni nuori juhlii koulujen päättymistä. Ole tietoinen, miten ja missä nuori juhlii koulujen päättymistä. 

Porin kaupunki järjestää yhteistyössä SPR Satakunnan piirin kanssa nuorille suunnatun kohtaamispaikan Kirjurinluotoon lauantaina 31.5. klo 18–02. Teltalle voi tulla esimerkiksi juttelemaan, lataamaan puhelinta tai juomaan vettä. Paikka sijaitsee Raumansillalta tullessa oikealla puolella, Jyrki Kankaan muistomerkin läheisyydessä (merkitty karttaan punaisella). Paikalla on ensiapu- ja päihdetyön vapaaehtoisia nuorten tukena. JANNU-nuorisotyö päivystää illan ajan. JANNU-toiminta on suunnattu kaikille alle 29-vuotiaille nuorille ja nuorille aikuisille, ja se tarjoaa turvallisia, luottamuksellisia ja maksuttomia kohtaamisia nuorten omissa toimintaympäristöissä Porin alueella. Lue lisää myös Hakematta paras- kampanjasta osoitteesta: https://ehyt.fi/hakemattaparas(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun)   

Aurinkoista kesää kaikille toivottaen

WinNovan väki