Siirry sisältöön

Ei pöllömpi idea -kilpailussa innostavia kehitysideoita nuorten näkökulmasta

Pöllömpi idea -kilpailun kisaajat yhteiskuvassa.

Kuvat: WinNova Media-ala

Liikeideakilpailu Rauman keskustan kehittämiseksi 16–19-​vuotiaille raumalaisille ja seutukuntalaisille järjestettiin lauantaina 17.5.

Kilpailussa pohdittiin mm.

Tapahtuman kaupungintalolla avasi WinNovan liiketoiminnan ja yhteisten aineiden koulutusjohtaja Päivi Yli-Karro. Tsemppipuheet pitivät yrittäjät Elli Halonen ja Elena Holmstén. Kisan ennakkokyselyn esittelyn ja kilpailupäivän ohjeistukset hoiti lehtori Maarit Nieminen. Nuoret kehittivät liikeideoitaan kilpailupäivän aikana kaupungilla ja päivän päätteeksi ryhmät esittelivät ideansa tuomaristolle kaupungintalolla. Apua ideointiin ja suunnitteluun sai kaupunkirasteilla yrityskummeilta ja WinNovan opettajilta. Nuoret pääsivät kokeilemaan yrittäjämäistä työskentelyä, ideoimaan yhdessä ja verkostoitumaan. Tapahtuman järjestelyissä olivat mukana myös lehtorit Janne Peltola ja Sari Aromaa opiskelijoineen. Lisäksi media-alan opiskelijat ja opettajat Tytti Parjanen ja Henna Mannila.

Kilpailuun osallistui iso joukko innokkaita nuoria kehittäjiä ja kisassa nähtiin 10 yksin tai ryhmässä esiteltyä mahtavaa ideaa Rauman kehittämiseksi nuorten näkökulmasta. Palkintojenjaon jälkeen Rauman toimialajohtaja, elinvoimatoimiala Satu Saarinen päätti tilaisuuden ja toivotti nuoret tervetulleeksi mukaan myös Rauman kaupungin keskustan jatkokehittämiseen.

Hienoja ideoita – tartutaan toimeen

Janita Huovisen ja Iisa Muttan liikkuva Kuplakeidas-idea vei voiton (750 €). Janita ja Iisa opiskelevat matkailualaa WinNovassa. Kakkossija Eino Länsipaltta, Rauman Lyseon lukio, ehdotuksenaan minigolfia Rauman tyhjälle puistoalueelle (500 €). Kolmossija ryhmälle EVJ HJ, Nortamon peruskoulu, ideanaan VR-studio, missä nuoret voisivat pelata yhdessä ja tutustua mm. Vanhan Rauman vr-kierrokseen (250 €).
Myös muita kehitysideoita palkittiin yritysten lahjakorteilla – neljäntenä nuorten illanviettopaikkaan liittyvä idea ja viidentenä palkittiin musamesta-idea.

Tuomaristossa mukana olivat Otso Huuska, Joonas Lauronen, Satu Saarinen, Kari Sallinen ja Päivi Yli-Karro.

Päivän striimauksen hoitivat WinNovan media-alan opiskelijat. Esitysten livestriimin tallenne on katsottavissa tämän viikon ajan 25.5. asti YouTube-kanavallamme (ei tekstityksiä).(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun)

Pöllömpi idea -kilpailun voittajakolmikko palkintojen kanssa.
Vasemmalla kolmanneksi sijoittunut EVJ, keskellä voittajat Iisa Mutta ja Janita Huovinen sekä oikealla toisena palkittu Eino Länsipaltta.
Iisa Mutta ja Janita Huovinen palkintokortin kanssa.
Onnittelut ideakilpailun voittajille Iisa Mutta ja Janita Huovinen – Kuplakeidas.
Tuomaristossa mukana olivat Joonas Lauronen, Satu Saarinen, Päivi Yli-Karro, Kari Sallinen ja Otso Huuska.
Tuomaristossa mukana olivat Päivi Yli-Karro, Kari Sallinen, Otso Huuska, Joonas Lauronen ja Satu Saarinen.

Yhteistyössä: Länsirannikon koulutus Oy WinNova, Rauman kaupunki, Business Rauma, Rauman Yrittäjät Ry, Länsi-​Suomen osuuspankki, Raumalaisen kaupan ja tekniikan säätiö sekä Rauman Lyseon lukio.