Kuukauden winnovalaiset – kesäkuu

WinNova täyttää 15 vuotta ja teemavuoden 2025 aikana esitellään kuukausittain winnovalaisia.
Kesäkuun esittelyvuorossa on kaksi noin kuusi vuotta talossa ollutta henkilöä.
Heidi Rismala
- Aloitin 1.8.2019 Professorintien opintotoimistossa. Siitä siirryin hakupalveluihin, kunnes minut valittiin henkilöstöpalveluihin 1.8.2020. Olin tehnyt WinNovassa sijaisuuksia 2010–2014 lähes koko ajan opintotoimistoissa ja talouspalveluissa. Lukuvuoden 2015–2016 olin henkilöstöpalveluissa. Kokemusta minulla on WinNovassa siis enemmän kuin kuusi vuotta.
- Tehtäviini henkilöstöpalveluissa kuuluu neuvoa ja ohjata henkilöstö- ja työsuhdeasioissa, tarkastaa työsuhteen aloittamiseen, muutoksiin ja päättymiseen liittyviä tietoja sekä käsitellä palkanmaksun perusteena olevaa aineistoa ja toimittaa tiedot eteenpäin palkanlaskentaan (Sarastiaan) sekä seurata poissaoloilmoituksia, vuosiloma- ja vapaajaksotietoja.
- Parasta WinNovassa on työkaverit ja se, että minun osaamiseeni on luotettu niin monissa tehtävissä.
- Rentouttavinta vapaa-ajallani on kävellä vesisateessa ja kuunnella hyvää musiikkia tai mielenkiintoista podcastia.
- Mottonani on: Ole suvaitsevainen ja ystävällinen muita kohtaan; et voi tietää, mitä ihminen on kokenut tai kokee parhaillaan.

Tarja Elonen
- Olen Tarja Elonen, opintohallintoasiantuntija. 2019 tulin ensin resurssisuunnittelijaksi ja siitä siirryin 2020 opintohallintoon. Ensimmäisen kerran tosin avasin oppilaitoksen oven syyskuussa 1995, silloin talo oli nimeltään Porin Ammatillinen Aikuiskoulutuskeskus ja minä olin tuore aateekoo -opettaja.
- Toiminnanohjausjärjestelmä Studentan pääkäyttäjä. Työpäiviini kuuluu järjestelmään kirjattavan tiedon oikeellisuuden valvontaa ja henkilökunnan neuvontaa ja opastusta. Työ on mielenkiintoista ja joka päivä tulee eteen jotain uutta pohdittavaa, jota oman tiimin kanssa selvittelemme.
- Parasta WinNovassa on tietenkin oman työhuoneen väki sekä se, kun saan edelleen ”opettaa” ja saada välitöntä palautetta opin perille menemisestä.
- Työpäivän jälkeen otan mielelläni kutimen käteen ja puran siihen päivän aikaiset tapahtumani. Olen toiminut parin vuoden ajan Wirikkeen kässäkerhossa toteuttaen nuoruuden haavettani: käsityönopetusta. Aamuihmisenä käyn hakemassa virtaa työpäivään pari kertaa viikossa Crossfit -salilta ja kesäaikaan myös aamu-uinnista.
- Elämäni motto on Memento vivere – muista elää. Lause, joka löytyy mm. Emil Cedercreutzin museon ovesta ja on kaiverrettuna pariin koruuni.

Aiempiin esittelyihin voit tutustua täältä: