Siirry sisältöön

Hius- ja kauneudenhoitoalan erikoisammattitutkinto

Hakeutuminen
Omaehtoinen
Tutkinto
Hius- ja kauneudenhoitoalan erikoisammattitutkinto, EAT
Toteutus
Monimuoto
Sijainti
Tiedepuisto 3, Pori
Hakuaika
-
Koulutusaika
-

HAKU PÄÄTTYNYT

Aikataulu ja toteutus

Koulutus toteutetaan ensisijaisesti oppisopimuksella monimuoto-opiskeluna. Koulutuksessa on kaksi lähiopetuspäivää kuukaudessa, jotka pääsääntöisesti toteutuvat Porissa. Osa koulutuksen lähipäivistä toteutetaan Raumalla. Opetuspäivät sekä Raumalla että Porissa ovat maanantai ja tiistai, jotka toteutetaan peräkkäisinä päivinä.

Opiskelu sisältää lähiopetuspäiviä oppilaitoksessa, omassa työssä tapahtuvaa työskentelyä, yksilö- ja ryhmäohjausta sekä tutkintoon liittyviä oppimistehtäviä.

Kohderyhmä

Koulutukseen hakeutuvalla tulee olla hius- ja kauneudenhoitoalan perustutkinto tai vastaavat tiedot ja taidot.

Tavoite

Hius- ja kauneudenhoitoalan erikoisammattitutkinnon suorittaneella on monipuoliset kädentaidot ja erikoisammattiosaamista erilaisista työ- ja hoitomenetelmistä. Tutkinnon suorittanut osaa palvella asiakkaita yksilöllisesti ja korkeatasoisesti tuotetuntemustaan ja erikoisosaamistaan laajasti hyödyntäen sekä luoda yhteistyöverkostoja muiden asiantuntijoiden kanssa. Tutkinnon suorittanut osaa johtaa asiakkuuksia ja tuottaa lisäarvoa asiakkaille kehittämällä palveluja. Tutkinnon suorittanut osaa suunnitella, toteuttaa ja johtaa erilaisia projekteja.

Sisältö

Tutkinto muodostuu pakollisista tutkinnon osista (120 osp) ja valinnaisista tutkinnon osista (60 osp). Tässä koulutuksessa on tarjolla kaksi osaamisalaa ja tutkintonimikettä:

Hius- ja kauneudenhoitoalan erikoisammattitutkinnossa on kaksi kaikille pakollista tutkinnon osaa. Asiakkuuksien johtaminen (30 osp) ja Projektin johtaminen (30 osp). Osaamisalakohtaisten pakollisten tutkinnon osien laajuus on 60 osaamispistettä. Opiskelijan tulee lisäksi sisällyttää tutkintoon valinnaisia tutkinnon osia 60 osaamispisteen laajuisesti.

Valinnaisia tutkinnon osia, joista hakija voi valita kaksi ovat:

https://eperusteet.opintopolku.fi/eperusteet-service/api/dokumentit/5734035(siirryt toiseen palveluun) 

Kustannukset

Oppisopimusopiskelijalle koulutus on maksuton.

Hakeutuminen

Hakuaika koulutukseen on 15.3.-19.5.2024 sähköisellä hakulomakkeella www.winnova.fi– sivujen kautta.

Ennen lopullista valintaa koulutukseen, hakijoihin ollaan yhteydessä ja heidän kanssaan käydään lyhyt haastattelu.

HAKU PÄÄTTYNYT

Yhteyshenkilöt