Siirry sisältöön

WinNovan opiskelijoita Taitaja2020-finaaliin Jyväskylään

Tammikuun lopussa järjestettiin Taitaja-semifinaaleja ympäri Suomen. Semifinaaleihin osallistui ennätysmäärä WinNovan opiskelijoita – liki 50! Heistä kahdeksan selvitti tiensä Jyväskylässä 11.-14.5.2020 järjestettävään Taitaja2020-finaaliin.

Ammattitaidon SM-kilpailu Taitajassa ammattiin opiskelevat nuoret kilpailevat oman alansa suomen mestaruuksista. Eri puolella Suomea järjestettyihin semifinaaleihin osallistui lähes 1500 kilpailijaa. Taitaja2020-finaaliin selviytyi pääsääntöisesti kahdeksan kunkin alan osaavinta nuorta. Mukana on noin 50 kilpailulajia ja ammattinäytöstä. Taitaja2020-finaalissa Jyväskylässä kilpailee siten noin 500 opiskelijaa.

Kaikille WinNovan semifinalisteille hyviä suorituksia

WinNovan lähihoitajaopiskelija Sofia Ålander eteni semifinaalien kautta Jyväskylän finaaliin. Sofia kertoi semifinaalista jääneen todella hyvä ja yllättynyt mieli.

”Kisatehtävät menivät omasta mielestäni ihan hyvin. Tehtävät olivat vaativampia kuin mitä oletin. Toiminnallisissa tehtävissä yleisön läsnäolo lisäsi jännitystä. Yllättävää oli myös, että tehtävät olivat niin teoreettisia”, Sofia kuvailee semifinaalisuoritustaan.

”Taitaja-finaaliin lähden motivoituneena, ja mielenkiinnolla odotan mitä sieltä tulee”, Sofia lupaa.

Kaikki WinNovasta osallistuneet rohkeat nuoret suoriutuivat semifinaalista mallikelpoisesti. Heistä kahdeksan nappasi finaalipaikan. Sofia Ålanderin (Pori) lisäksi paikan Taitaja2020-finaaliin saavuttivat Ulvilasta Juho Palomäki (metsäkoneen käyttö), Porista Aleksi Boström (turvallisuusala) ja Veeti Kujansuu (putkiasennus)
sekä Raumalta Miska Lähdemäki (putkiasennus), Teemu Tuominen (sähköasennus) ja Veera Hellström ja Noora Virtanen (kokki, parilaji).

”Tänä vuonna semifinaaleihin osallistuneiden winnovalaisten määrä oli ennätyksellisen suuri, lähes 50 opiskelijaa. Finaaliin suoriutuneet kahdeksan nuorta ovat ottaneet tavallaan ensimmäisen erävoiton ja pääsevät mittaamaan tasoaan muiden alan parhaiden suomalaisten osaajien kesken. Jo nyt saavutettuja tuloksia pitää arvostaa erittäin hyvinä suorituksena”, kehuu WinNovan joukkueenjohtaja, opinto-ohjaaja Vesa-Pekka Kuusela.

WinNova suoriutui mainiosti Taitaja-semifinaalien järjestelyistä.

Taitaja-semifinaalit järjestettiin tammikuun lopussa ympäri Suomen, yli 30 eri oppilaitoksessa. WinNova järjesti peräti 10 semifinaalilajia. Määrä on enemmän kuin Satakunnan alueella koskaan aiemmin. Kilpailupaikat sijaitsivat Porissa ja Raumalla.

WinNova järjesti semifinaalit lajeissa metsäkoneen käyttö, visuaalinen myyntityö, asiakaspalvelu ja myynti, taloushallinto, huonekalupuuseppä, sähköasennus, turvallisuusala, kokki, tarjoilija ja talonrakennus, kirvestyöt. Järjestelyissä oli mukana runsaasti WinNovan henkilökuntaa ja yhteistyökumppaneita.

”Semifinaalijärjestelyt sujuivat mielestäni hyvin ja samalla opiskelijoita huoltamaan tai valmentamaan
tulleet henkilöt pääsivät verkostoitumaan keskenään”, arvioi WinNovan joukkueenjohtaja, opinto-ohjaaja Vesa-Pekka Kuusela.

Taitajasemifinaalien viralliset tulokset on julkaistu sivulla www.taitaja2020.fi.(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun)
Taitaja-finalistit 2020 (pdf) https://taitaja2020.fi/wp-content/uploads/2020/02/Taitaja2020-Jyväskylä-finalistit.pdf(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun)

Sofia Ålander poseeraa WinNovan vihreässä hupparissa.