Opiskelu aikuisena
Opiskelu aikuisena on tärkeää oman osaamisen täydentämistä, uuden oppimista ja monipuolista verkostoitumista, oman urapolun kehittämistä ja kehittymistä. Opiskelu aikuisena tapahtuu usein työelämän ohessa tai uuden uravalinnan edessä ja opiskelumuodot valitaan tarpeiden mukaan sekä opiskelijan aiemman osaamisen ja tarvittavan uuden osaamisen välille rakennetaan henkilökohtainen, yksilöllinen opintopolku. Kun opiskelet töiden ohessa, antaa se hyvän mahdollisuuden kehittää myös omaa työtä ja omaa työyhteisöä.
Opiskelu ja työn tekeminen samanaikaisesti on mahdollista suurimmassa osassa WinNovan koulutuksia.
Millaisia mahdollisuuksia WinNovassa on opiskella aikuisena?
WinNovassa ammatillista koulutusta järjestetään lähiopiskeluna, monimuoto-opiskeluna sekä myös kokonaanverkko-opiskeluna/webinaareina. Lisätietoja opiskelumuodoista löydät jokaisen koulutushaun yhteydestä.
Aikuisille järjestetään WinNovassa muun muassa
- koulutusta ammatilliseen perustutkintoon, ammattitutkintoon ja erikoisammattitutkintoon sekä näiden osatutkintoihin tai pienempiin osioihin (myös oppisopimuskoulutus, tällöin edellytyksenä alan työpaikka)
- jatko- ja täydennyskoulutusta kuten erilaisia kortti- ja passikoulutuksia ja pätevyyksiä(avautuu uuteen ikkunaan)
- henkilöstökoulutusta työpaikoilla(avautuu uuteen ikkunaan)
- työvoimakoulutusta
- Jos harkitset yrittäjyyttä tai aiot aloittaa yritystoiminnan, tutustu yrittäjäkoulutuksiimme
Aikuiskoulutuksessa suoritetut tutkinnot antavat saman jatko-opintokelpoisuuden kuin nuorten koulutuksessa.
Miten haen koulutukseen aikuisena?
WinNovan koulutuksiin on hakuja avoinna ympäri vuoden. Aikuiset hakevat WinNovaan pääsääntöisesti jatkuvan haun kautta ja koko tarjonta löytyy WinNovan koulutushausta. Valitse sinua kiinnostava ala ja suodata sopivan tavoitteen, opetustavan ja koulutustyypin mukaan haluamasi koulutukset ja hae tai ilmoittaudu koulutukseen.
Aikuiset, joilta puuttuu perustutkinto tai lukion oppimäärä, voivat hakea myös valtakunnallisessa ammatillisen ja lukiokoulutuksen kevään yhteishaussa Opintopolussa, mutta yhteishaku on pääsääntöisesti suunnattu oppivelvollisille, peruskoulun päättäville nuorille.
Työvoimakoulutukseen oikeutetut työttömät työnhakijat tai työttömyysuhanalaiset henkilöt saavat apua ja neuvoja hakeutumiseen oman työllisyysalueen kautta ja työvoimakoulutuksiin hakeudutaan tällöin pääsääntöisesti työmarkkinatorin(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun) kautta tai koulutuksesta tulee vähintään sopia yhdessä oman työllisyysalueen toimijoiden kanssa ennen hakeutumista. Jos olet yli 25-vuotias työtön ja työllisyyspalvelujen asiantuntijasi on arvioinut opiskelun parantavan ammattitaitoasi ja työllistymismahdollisuuksiasi, voit tapauskohtaisesti opiskella omaehtoisessa koulutuksessa työttömyysetuudella(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun).
Oppisopimuskoulutuksessa merkittävä osa koulutuksesta suoritetaan tekemällä käytännön töitä työpaikalla. Oppisopimuksen edellytyksenä on työpaikka, jossa on töitä vähintään 25 tuntia viikossa. Oppisopimusopiskelijan tulee olla 15 vuotta täyttänyt. Lisäksi tarvitaan nimetty työpaikkaohjaaja.
WinNova tarjoaa ammatillista koulutusta maahanmuuttajille joko erillisinä ryhminä tai yhdessä suomalaisten kanssa. Tutkinto-opiskeluun kuuluu myös kielitaidon kehittäminen ja suomen kielen tukea on saatavissa S2-oppipajoilla.
Mitä koulutukset maksavat?
Koulutusten hinnat ja kustannukset löydät koulutusten tiedoista. Kun koulutus linkittyy työhösi, voit keskustella koulutusten kustannuksesta työnantajasi kanssa. Oppisopimuskoulutus ja työvoimakoulutus on pääsääntöisesti maksutonta.
Tutustu myös aikuisen opiskelijan tukimahdollisuuksiin Kelan sivuilla(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun).
Muutosturvavalmennukset ja Muutosturva 55+
Jos sinut on irtisanottu tuotannollisista tai taloudellisista syistä ja olet irtisanomishetkellä täyttänyt 55 vuotta, sinulla on oikeus laajennettuun muutosturvaan.
Lue lisää Muutosturvavalmennuksesta ja Muutosturva 55+ -mahdollisuuksista
Jos haluat lisätietoja tietyistä koulutuksista, löydät suorat yhteyshenkilöt aina kyseisten koulutusten tiedoista. Yleisten, hakeutumiseen liittyvien kysymysten osalta voit olla rohkeasti yhteydessä Hakupalveluihimme.