Siirry sisältöön

WinNovan opiskelijalle kunniamaininta SAKUstars-kilpailun runosarjassa

SAKUstars-tapahtuma on valtakunnallinen kulttuurikilpailu kaikille ammattiin opiskeleville. Kilpailuissa on sarjoja sekä ennakkoon lähetettäville töille että paikanpäällä tehtäville suorituksille.

Tämän vuoden kisat on päätetty siirtää syksyyn poikkeustilan takia, mutta ennakkosarjat toteutuivat kuitenkin suunnitellusti.

WinNovan lähihoitajaryhmä St2B19 työsti oppitunneillaan tämän vuoden Dream Hard -unelmateemaa ansiokkaasti teksteiksi. Teeman mukaan tuli miettiä ja muistella, millaisia unelmia kullakin on eri-ikäisenä ollut ja miksi unelmia tarvitaan.

“Ryhmältä tuli mukavia tekstejä, joista näkyi hyvin, että unelmat ovat tärkeitä kaikille. Unelmat antavat voimaa suuntautua eteenpäin vaikeissakin elämäntilanteissa”, toteaa lehtori, ryhmän äidinkielenopettaja Päivi Nieminen.

Kunniamaininnan runosarjassa nappasi ryhmän opiskelija Ida-Sofia Iivonen runollaan “Unelmoin
ihanasta miehestä”.

Onnittelut Ida-Sofialle ja koko ryhmälle!


Unelmoin ihanasta miehestä

Unelmoin ihanasta miehestä
joka ei ikinä lähde tiehensä.
Unelmoin myös lapsista
ja koirista.

Ei ois murheita eikä huolia
ja keittiössäkin ois pari Ikean tuolia.


Lisätietoja SAKUstars-kisoista voi lukea virallisilta kisasivuilta.(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun)