Siirry sisältöön

Hugo Kurosawa löysi oman alansa merenkulun parista

Hugo Kurosawalla on vahva suunta merille. Unelmiensa alalla kolme vuotta opiskeltuaan, hänellä on
takataskussaan niin työpaikka kuin jatko-opiskelupaikkakin.

Raumalaistunut Hugo Kurosawa on 19-vuotias, WinNovan merenkulkualalta juuri valmistunut vahtikonemestari. Kurosawa kiinnostui merenkulkualan opinnoista, kun hänen opinto-ohjaajansa yläasteella alasta vihjaisi. Eikä hän ole tekemäänsä päätöstä katunut – päinvastoin.

Merenkulkualan opinnot olivat Kurosawan mielestä hyvin monipuolisia: vahtimiesopintoja (ml. navigaatiota), operatiivisen tason laivakonetekniikkaa, merimiestaitoa ja johtamista, operatiivisen tason huoltoa ja kunnossapitoa, sähkö- ja automaatiotekniikkaa, yhteisiä tutkinnon osia sekä noin 300 päivää työharjoittelua erilaisilla suomalaisilla aluksilla.

Tutkintonsa mukaisesti vahtikonemestariksi valmistunut osaa toimia vahtipäällikkönä konevahdissa. Hän osaa käyttää ja huoltaa laivan pää- ja apukoneita ja niihin kuuluvia laitteistoja ja muita laivan koneita. Hän osaa myös toimia hätätilanteissa pelastuslautta- ja pelastusvenemiehenä sekä antaa ensiapua ja sammuttaa tulipalon. Lisäksi hän voi toimia kaikessa liikenteessä konevahdin vahtipäällikkönä.

Hauskaa, opettavaista ja ikimuistoista

Näillä otsikossa mainituilla sanoilla Hugo Kurosawa tiivisti oman opiskeluaikansa WinNovassa. Opiskelijana Kurosawa viihtyi opintojensa parissa oikein hyvin. Hän kertoo, ettei opiskelu välillä tuntunut edes koulunkäynniltä, vaan harrastukselta, jota tehtiin kavereiden kanssa – varsinkin konetyösalipäivät. Erään opettajansa mukaan Kurosawalla on ollut koko opiskelujen ajan loistava motivaatio sekä alalle että jatko-opintoihin.

Kurosawan mielestä opiskelujen aikana parasta oli tutustua uusiin ystäviin ja kokea yhteinen, opintojen mittainen matka. Koko opiskeluaikansa ikimuistoisimpana hän piti koko merikoulua kokonaisuudessaan ja varsinkin koulun asuntolan tiivistä porukkaa. Mahtavia hetkiä ovat olleet myös ne harvat kerrat, kun hän tapasi opiskelukaverin, joka oli sattumalta samassa satamassa, samaan aikaan.

Kurosawa pääsi työssäoppimisen myötä kokeilemaan useita eri tyyppisiä aluksia. Työssäoppimisensa hän suoritti sellaisilla aluksilla kuin Finntide, Bore Bank, Polaris VG, Fennica, Nordica, Jolie ja Viking Grace. Työssäoppiminen sujui hänen osaltaan todella hyvin.

Kurosawa sai opiskelupaikan suoraan Satakunnan ammattikorkeakoulusta (SAMK) suoritettuaan vahtikonemestarin opinnot ammattikoulun puolella. Kurosawalla on jo työpaikka, mutta hän aikoo kuitenkin jatkaa opiskelua töiden ohessa.

“Kyllä tämä on juuri minun alani”, Hugo Kurosawa toteaa.

Hugo Kurosawa poseeraa laivan moottorin päällä.

Hugo merikoulun konetyösalilla Wärtsilä 20 diesel –moottorin päällä vaihtamassa sylinterikantta.