Siirry sisältöön

Yhteisellä koulutuskeskuksella uutta elinvoimaa Satakuntaan

Koulutuksen järjestäjät kokoavat voimansa: Osana Satakuntaliiton koordinoimaa Porin lentokenttäalueen kehittämistä alueella toimivat koulutuksen järjestäjät ovat allekirjoittaneet aiesopimuksen yhteisen koulutuskeskuksen rakentamiseksi.

Torstaina 24.9.2020 allekirjoitettu sopimus kattaa ensivaiheessa hankesuunnitelman, jonka pohjalta tehdään eri osapuolten päättävissä toimielimissä mahdollinen päätös koulutuskeskuksen rakentamisesta. Sopimuksen allekirjoittivat alueella toimivat koulutuksen järjestäjät Länsirannikon Koulutus Oy WinNovaSuomen IlmailuopistoLänsi-Suomen Pelastusharjoitusaluesäätiö ja Porin Aikuiskoulutussäätiö. 

Extra-kone lentää sinisellä taivaalla. Koneen jälkeen jää valkoinen vana.

”Hankkeen kokonaiskustannukset selviävät hankesuunnittelun aikana. Kyseessä tulee joka
tapauksessa olemaan merkittävä alueen elinvoimaa, kilpailukykyä ja vetovoimaisuutta
vahvistava tulevaisuusinvestointi”, kertoo hankkeessa rakennuttajan roolissa toimivan Porin Aikuiskoulutussäätiön asiamies Toni Wahlman.

Koulutuskeskus sijoittuisi Ilmailuopistontien varteen lähelle nykyistä Pelastusharjoitusalueen pääporttia ja Suomen Ilmailuopiston toimintoja. Sijainti lentokentän välittömässä läheisyydessä tarjoaa erinomaiset mahdollisuudet runsaasti tilaa vaativien käytännön harjoittelujen sekä ilmailualaan kiinteästi liittyvien koulutusten toteutukseen. Hankkeen työnimeksi on sovittu Porin Ilmailupuisto.

Porin Ilmailupuisto tulisi palvelemaan WinNovan lentokone-, turvallisuus- ja logistiikka-alojen, Suomen Ilmailuopiston lentäjäkoulutuksen ja Pelastusharjoitusalueella tapahtuvan pelastus-, palo- ja turvallisuusalan koulutuksia. Alustavien kaavailujen mukaan Suomen Ilmailuopiston
nykyinen päärakennus saneerattaisiin majoitus- ja ravintolapalvelujen tuottamiseen ensi sijassa edellä mainitun koulutustarjonnan tarpeisiin.

Porin kaupunki ja Satakuntaliitto ovat yhdessä käynnistäneet Porin lentokenttäalueen kokonaisselvityksen, johon kytkeytyy nyt myös vahvasti käynnistyvä Porin Ilmailupuiston hankesuunnittelu.

”Suunnitelmissa oleva oppilaitosyhteistyö on ainutlaatuista niin Satakunnan kuin koko Suomen
mittakaavassa. Oppimisympäristöjen yhteiskäytöllä varmistetaan toimintojen kustannustehokas toteutus, samalla kun synnytetään alueelle maan ylivoimaisesti monipuolisin ja modernein ilmailu-, turvallisuus- ja logistiikka-alan koulutuskeskittymä. Hanke vahvistaisi merkittävällä tavalla koko lentokenttäalueen kehittämistä ja sitä kautta maakunnan elinvoimaisuuden voimistamista”, kiittää ja samalla yhteistyötahoja kannustaa maakuntajohtaja Asko Aro-Heinilä.

”Hankkeen tarkoituksena on vahvistaa Satakunnan vetovoimaisuutta yritystoiminnan, työelämän ja opiskelumahdollisuuksien tarjoajana, mahdollistaa pelastusharjoitusalueen kehittäminen valtakunnallisen ja kansainvälisen tason koulutuskeskukseksi sekä luoda kyseisille oppilaitoksille ajanmukaiset oppimisympäristöt”, iloitsee kaupunginjohtaja Aino-Maija Luukkonen.

Lisätiedot