Siirry sisältöön

Jasun jalkapalloharrastus jatkuu läpi opintojen SSA:n avulla

Ammatillista tutkintoa opiskelevien joukossa on monia aktiivisesti ja korkeallakin tasolla liikuntaa harrastavia nuoria. Heitä halutaan tukea niin urheilussa kuin opiskelussa. 

Porissa WinNova ja Satakunnan Urheiluakatemia (SSA) tekevätkin yhteistyötä mahdollistaen urheilua harrastavien WinNovan opiskelijoiden liikuntatarpeiden ja opiskelun yhteensovittamiseksi.

Jalkapalloon yli 10 vuotta sitten hurahtanut Jasu Pohjola opiskelee WinNovassa sähkö- ja automaatioalaa ensimmäistä vuotta. Toejoen Veikkojen riveissä pelaavaa Jasua kiehtoo ajatus siitä, että hyvästä fyysisestä kunnosta voi olla apua myös tulevaisuudessa työelämässä: “Harrastukseni on auttanut minua pysymään terveenä ja hyvässä kunnossa.”

”SSA:n aamutreenit ovat auttaneet minua jaksamaan myös opiskelun äärellä. Haluan huolehtia omasta terveydestäni, se auttaa jaksamaan myös työelämässä. Suunnitelmissa on jatkaa urheilemista niin kauan kuin se vain on mahdollista.”

Jo urheilupainotteisen yläasteen aikana SSA:n aamutreeneissä käyminen tuli Jasulle tutuksi. Aamutreenit pidetään nimensä mukaisesti jo aikaisin aamulla, miten se on vaikuttanut opiskeluihisi? ” Parasta aamutreeneissä on, että saa heti hyvä startin päivään. Palaan virkeänä treenin jälkeen opintojen pariin ja siitä tulee hyvä fiilis, kun on voinut jo aamulla urheilla. Lisäksi treeneissä on todella hyvä ilmapiiri ja valmennus on laadukasta”.

”Opiskeluissa olen pysynyt hyvin kiinni, ja joustoakin tehtävien tekemiseen on löytynyt. Tähän asti opinnot ja urheilu on ollut helppo yhdistää, kaikki kurssit olen saanut suoritettua hyvin arvosanoin. Joskus voi tulla päällekkäisyyksiä vaikkapa pelireissun vuoksi, mutta tähän mennessä kaikki on sujunut koulun ja opettajien kanssa mutkattomasti, ja Jasu antaakin täydet pisteet joustosta.”

Jasun vinkit SSA:sta opiskelun ohessa kiinnostuneelle opiskelijalle:

– Jos olet urheilullinen, liikunnallinen ja aktiivinen opiskelija, SSA:n ja WinNovan yhteistyössä on paljon etuja. Kokonaisvaltainen tuki auttaa myös jaksamaan opinnoissa.

– Saat laadukasta, oman lajin valmennusta, tutustut muihin lajin harrastajiin, ylläpidät hyvää fyysistä kuntoasi ja saat vinkkejä omasta terveydestä ja hyvinvoinnista huolehtimiseen ravinnollisesta valmennuksesta alkaen.

– Myös yksilölajit on valmennuksessa huomioitu, joten mahdollisuuksia on valtavasti. On hienoa saada yksilöllistä valmennusta kilpaurheilullisessa seurassa.

– Opiskeluihin saa lisää virtaa, kun aamu alkaa urheilulla! Aamuvirkkuus on etu, sillä treenit alkavat jo klo 8 aikoihin.

– Hyvällä asenteella urheilu ja opiskelu on vaivatonta yhdistää.

Jasu Pohjola harrastaa jalkapalloa.
Kuva: Maarit Salomäki