Siirry sisältöön

Vahterus Oy ja WinNova solmivat kumppanuussopimuksen

Hitsattujen levylämmönsiirrinten valmistaja Vahterus Oy ja WinNova solmivat kumppanuussopimuksen

Kansainvälinen toimija ja useita kansainvälisiä palkintoja saavuttanut hitsattujen levylämmönsiirrinten valmistaja Vahterus on solminut kumppanuussopimuksen WinNovan kanssa. Vahteruksella on tytäryhtiöt Yhdysvalloissa, Iso-Britanniassa, Saksassa ja Kiinassa, mutta pääkonttori ja tuotantolaitos sijaitsevat Vakka-Suomessa Uudenkaupungin Kalannissa, vain noin kymmenen kilometrin päässä WinNovan Laitilan toimipaikasta.

”Meillä on jo pitkältä ajalta paljon kokemusta yhteistyöstä WinNovan kanssa ja nyt päätimme tiivistää keskinäistä kumppanuuttamme entisestään. WinNovassa on juuri meille sopivaa kone- ja tuotantotekniikan koulutusosaamista ja kumppanuussopimuksen myötä pystymme välittämään ajantasaista tietoa koulutustarpeistamme vieläkin organisoidummin”, kuvailee Vahteruksen toimitusjohtaja Mauri Kontu sopimuksen taustoja.

”Yhteistyö ja kumppanuussopimukset yritysten kanssa tarkoittavat toimivaa vuorovaikutusta. On tärkeää, että oppilaitoksena pysymme ajan hermolla varsinkin korkean teknologian yrityksen ollessa kyseessä. Pystymme näin ennakoimaan yrityksen tulevia osaamis- ja osaajatarpeita ja tarjoamaan ajantasaista koulutusta. Kumppanuussopimukset ovat siis monelta kannalta kehittäviä ja niiden myötä toteutuva säännöllinen yhteydenpito tärkeää”, sanoo WinNovan toimitusjohtaja Lasse Schultz.

Lisätiedot:
Vahterus Oy, talousjohtaja Sinikka Kontu
p. 044 7427 011
WinNova, johtaja, työelämäpalvelut Teija Harju
p. 044 455 7314