Siirry sisältöön

WinNovan Kuukauden Kumppani: Työelämä tutuksi kumppanuuden avulla

WinNovan helmikuun kumppani Lidl rekrytoi parhaillaan kesätöihin.

Kuukauden kumppani -toiminta on WinNovassa osana Satauraa ammatillisesta! -hanketta, jonka yhtenä tavoitteena on kehittää työelämäyhteistyötä ja kummiyritystoimintaa. 

Lidl on Suomen kolmanneksi suurin päivittäistavaraketju. Suomen kymmenen ensimmäistä Lidl-myymälää avattiin vuonna 2002, ja lähes 200 myymälän verkosto ulottuu Hangosta Sodankylään. Tavarantoimitukset myymälöihin hoidetaan Janakkalassa, Laukaassa ja Järvenpäässä sijaitsevista jakelukeskuksista ja Lidlin hallintoa Espoon Niittykummussa sijaitsevasta pääkonttorista. Lidl työllistää Suomessa yli 5 600 kaupan alan ammattilaista. Lidlin tavoite on tarjota asiakkaillemme Suomen kokonaisedullisin ostoskori iloisesti palvellen ja vastuullisesti toimien. 

Lidl Suomi allekirjoitti kumppanuussopimuksen(avautuu uuteen ikkunaan) WinNovan kanssa 31.3.2020. Yhteistyö on ollut siitä lähtien aktiivista. Lidl on ollut mukana jo useissa WinNovan järjestämissä pop-up-rekry-tilaisuuksissa ja tarjonnut harjoittelu- sekä työpaikkoja eri alojen opiskelijoillemme niin Satakunnassa kuin Varsinais-Suomessakin. Myös muita yhteistyön muotoja on suunnitelmissa.

Haluatko Kuukauden Kumppaniksi? Ota yhteyttä WinNovan työelämäpalveluihin:

WinNovan työelämäpalvelut
tyoelamapalvelut@winnova.fi