Siirry sisältöön

Robotiikan osaaminen kuntoon Satakunnassa

Automaatio- ja robotiikan alalle haetaan lisää osaamista yritysten ja oppilaitosten poikkeuksellisella yhteistyöllä Satakunnassa. Yhteistyö ja koulutukset lähtevät käyntiin syksyllä. Tavoitteena on sekä yritysten robotiikan osaamisen lisääminen, että alan vetovoimaisuuden kasvattaminen.

Mukaan on ilmoittautunut jo seitsemän alueen metallialan yritystä sekä toteuttajina Länsirannikon Koulutus Oy WinNova yhdessä Satakunnan ammattikorkeakoulun kanssa. Taustatoimijoina ovat Porin kaupunki ja Prizztech. WinNova koordinoi hanketta. 

Ensimmäinen askel on jo otettu, ja alustavat kartoitukset alueen yrityksiin on käynnissä. WinNova kokoaa yritykset koolle alkusyksystä ja esittelee osaamiskartoituksen keskeisimmät tulokset. Tämän jälkeen sovitaan ratkaisuista ja askelluksesta, koulutusten sisällöistä, mahdollisista opiskelijoiden projektitöistä ja aikataulutuksesta. 

”Monella yrityksellä tuntuu olevan saman tyyppisiä koulutustarpeita, joihin operaattoritason koulutuspaketeilla pystytään hyvin vastaamaan. Nyt jos koskaan on aika satsata tulevaisuuden tekijöihin”, WinNovan kone- ja tuotantotekniikan lehtori Joni Virtanen kertoo.

Satakunnassa on lukuisia yrityksiä, joiden tuotannossa robotiikalla ja automaatio-osaamisella on merkittävä rooli. Metallialan yritysten kasvunäkymät ovat hyvät – korona on jopa vauhdittanut tiettyjen alan yritysten kasvua ja tarjonnut uusia mahdollisuuksia. Työvoimapula ja metallialan vetovoimatekijät pakottavat yrityksiä tarkastelemaan kilpailu- ja menestystekijöitään varsin kriittisesti. On ensiarvoisen tärkeä varmistaa yrityksen menestyminen ja riittävä osaaminen. 

Lisätietoja

Koulutusyhteistyö:
WinNova
Johtaja, Työelämäpalvelut
Teija Harju
p. 044 455 7314

Sisältö:
WinNova
Koulutuspäällikkö, Teknologia
Kari Laine
p. 044 455 8199Laita robotiikan osaaminen kuntoon Satakunnassa!
Tarjoamme ratkaisuja yritysten osaamistarpeisiin. Koulutuksia toteuttavat WinNova ja Satakunnan Ammattikorkeakoulu yhteistyössä. Voit tarjota myös opinnäytemahdollisuuksia tai harjoittelupaikkoja opiskelijoille.
Tunnista ensin oma osaamisesi ja mitä vahvuuksia yrityksestäsi löytyy?
Kartoitamme osaamistarpeesi, mitä katvealueita mahdollisesti teiltä löytyy muihin alasi ammattilaisiin verrattuna ja missä on syytä kehittyä. Pidä huoli yrityksesi osaamisesta. 
Löytyykö sinulta tarvittavaa automaation tai robotiikan osaamista? Minkälaista osaamista yrityksesi tarvitsisi lisää? Oletko perehtynyt yhteisörobotiikan mahdollisuuksiin?
Ota yhteyttä:
Kari Laine
Koulutuspäällikkö
Länsirannikon Koulutus Oy WinNova
kari.laine@winnova.fi
044 455 8199
Teija Harju 
Johtaja, työelämäpalvelut
Länsirannikon Koulutus Oy WinNova
teija.harju@winnova.fi
044 455 7314
Petteri Pulkkinen 
Tutkimusjohtaja RoboAl
SAMK ja RoboAl
petteri.pulkkinen@samk.fi
044 710 3296.