Siirry sisältöön

Kohti Taitaja2022-finaalia – Monialaista osaamista myyntityön ja tietoverkkojen parissa

Teemu Ihanamäki, 205 Tietokoneet ja -verkot

Taitajat2022-kilpailuiden finalisti Teemu Ihanamäki kilpailee lajissa tietokoneet ja -verkot. Teemu lähti kilpailuihin avoimin mielin. Kilpailuiden yhteisöllisyys yllätti ensimmäistä kertaa osallistuvan Teemun positiivisella tavalla. 

“Semifinaaliin osallistuminen oli helppoa, sillä yhteisöllisyys oli niin vahvaa. En odottanut pääseväni finaaliin asti, mutta ajattelin kaiken sujuvan omalla painollaan. Olen tietysti valmistautunut hyvin opiskelemalla sekä koulussa että kotona. Aikaisemmin esimerkiksi Linuksen käyttö on jäänyt vähemmälle, mutta kilpailuiden edetessä sekin on tullut tutuksi.”

“Vahvuuteni kilpailuissa on ongelmanratkaisutaitoni. Niillä olen selvinnyt vaikeistakin tilanteista. Tulevaisuudessa tavoitteena ovat insinööriopinnot ammattikorkeakoulussa, sillä tämä ala tuntuu täysin oikealta valinnalta.”

Joona Peltonen, 205 Tietokoneet ja -verkot

Tietokoneet ja -verkot lajin Taitajat2022-kilpailuiden finalisti Joona Peltonen lähti kilpailuihin voittamaan. Joona kertoo valmistautuvansa kisoihin harjoittelemalla tehtäviä aina päivän päätteeksi. Kilpailuissa on Joonan mukaan vain voitettavaa ja se voi auttaa työnhaussakin.

“Semifinaalin parasta antia olivat kilpailuhetkien antamat onnistumisen tunteet. Pääsin haastamaan itseäni ja kilpailut antoivat myös rohkeutta itselle. Vahvuuteni on vahvat tietoni alalla, joten tavoitteenani on finaalin voittaminen.” 

“Armeijan jälkeen olisi tavoitteena insinööriopinnot. Tietotekniikka on tuntunut omalta jutulta ja insinööriopinnot ovat luontainen jatkumo alalla työskentelyyn.”

Juho Mäkelä, 308 Visuaalinen myyntityö

Visuaalisen myyntityön kilpailija Juho Mäkelä pääsi toisissa kilpailuissaan finaaliin asti. Juhon unelmana on päästä opiskelemaan sisustussuunnittelua, joten semifinaalin esillepanotehtävät olivat mieluisia.

“Olin esillepanoihini tyytyväinen, mutta finaalipaikka tuli silti yllätyksenä. Odotan jo innolla uusien esillepanojen tekemistä ja kilpailutilanteen tuomaa kokemusta.”

“Taitajat-kilpailuita varten olen harjoitellut koulun valmennuksissa ja kotona olen tiiviisti seurannut alalla vaihtuvia trendejä ja tämän hetken tuotteita.”

Juho kertoo ystävien ja opettajien tuoneen itsevarmuutta kilpailuiden aikana. Finaaliin lähdetäänkin hyvällä fiiliksellä tavoitteena voittaa Taitajat-kilpailu.

Helmi Räisänen, 308 Visuaalinen myyntityö

Ensimmäistä vuottaan opiskellut Helmi Räisänen osallistui heti Taitajat-kilpailuihin. Opettajan kertoessa kilpailuista ne tuntuivat omalta jutulta ja Helmi kiinnostuikin niistä nopeasti.

“Olen todella tyytyväinen, että lähdin kisoihin. En tiennyt, mitä kilpailuita odottaa, joten finaalipaikka oli yllätys. Kilpailut ovat antaneet hyvää kokemusta alasta, ja esillepanojen tekeminen onkin ollut varsin helppoa.” 

“Finaaliin on vielä aikaa, joten jännitys on vasta pientä. Olen kuitenkin harjoitellut niitä varten sekä koulun valmennuksissa että kotona.”

Kilpailut ovat Helmistä olleet mukavat ja hän suositteleekin opiskelijoille mukaan lähtöä. Kilpailut ovat antaneet hyvää kokemusta sekä hauskoja hetkiä.

Sara Pirttimäki, 308 Visuaalinen myyntityö

NY-yritys antoi Sara Pirttimäelle rohkeutta osallistua Taitajat2022-kilpailuun. Sara ei osannut ajatella pääsevänsä näin pitkälle. Kokemuksesta on oppinut paljon, vaikka jännitys oli Saran mukaan kova. Opettajien sekä ystävien tuella Sara on päässyt parhaisiin suorituksiinsa.

“Olin ennen todella ujo, mutta oman NY-yritykseni kautta sain harjoiteltua esiintymistä yleisön edessä. Tämä on auttanut suuresti Taitajat-kilpailuissa, sillä en ole jännittänyt niin paljon.” 

“En ole vielä edes tajunnut päässeeni finaaliin, mutta olen erittäin ylpeä itsestäni. Kaikki luova tekeminen on minulle ominaista, joten semifinaalin visuaalisen myyntityön kilpailutehtävät olivat kivoja.” 

Tulevaisuudessa Sara kertoo haluavansa vaatemyymälään töihin.

Teksti Salla Ruotsalainen

Teemun kisapassikuva.
Teemu Ihanamäki
Joonan kisapassikuva.
Joona Peltonen
Juho myyntipöydän takana.
Juho Mäkelä. Kuva Satu Yrjälä.
Helmi myyntipöydän takana.
Helmi Räisänen. Kuva Satu Yrjälä.
Sara myyntipöydän takana.
Sara Pirttimäki. Kuva Satu Yrjälä.