Siirry sisältöön

Eero Kuismalle AMKE ry:n kultainen ansioristi

Ammatillisen koulutuksen ansioristi myönnetään erityisen ansiokkaasta työstä ammatillisen koulutuksen hyväksi.

Eero Kuisma on ollut mukana jo Länsirannikon Koulutus Oy WinNovan valmisteluvaiheesta asti. Hän on ollut hallituksessa koko yhtiön toiminnan ajan. Lisäksi hän toimi usean vuoden ajan WinNovan johtokunnan ja ammattiosaamisen näyttöjä valvovan toimielimen puheenjohtajana. 

Eero Kuisma jää nyt pois Länsirannikon Koulutus Oy:n hallituksesta ja häntä muistettiin ansaitulla ansioristillä, joka hänelle luovutettiin WinNovan hallituksen kokouksessa 27.4.2022 Porin Tiedepuistossa opetusravintola Woiton tiloissa.

Kuvat Nina Mäki

Eero Kuismalle ojennetaan kunniakirja ja WinNovan viiri.
Eero Kuismalla kädessään WinNovan viiri ja palkintokukat.