Siirry sisältöön

Parasta ideaa 2022! -lehti on ilmestynyt

Parasta Ideaa 2022! -julkaisu kokoaa ja esittelee strategisten kehitysohjelmien hedelmiä. WinNovassa on siirrytty uudelle strategiakaudelle, joka on WinNovan historian neljäs ja päättyy vuonna 2025.

WinNovan visiotavoite on kunnianhimoinen ja innostava: olla Suomen paras ammattiosaamisen kehittäjä. Tätä kohti pyritään tavoitteellisen kehittämistyön turvin. WinNova on käynnistänyt seitsemän erilaista kehitysohjelmaa, jotka ankkuroivat visiotavoitteet vaikuttavuuden, suorituskyvyn, vetovoiman ja opiskelijoiden sekä henkilöstön osa-alueet konkreettisiksi toimenpiteiksi ja osaksi arjen tekemistä.

Strategisten kehitysohjelmien lisäksi Parasta ideaa 2022! -julkaisu nostaa esiin keskeisiä hankehelmiä kuluneena vuonna. WinNova on mm. ollut mukana luomassa valtakunnallista hyvän ohjauksen kriteeristöä ja meriteollisuuspuistoa oppimisympäristönä. Hankkeiden vaikuttavuus henkilöstön osaamisen kehittäjänä on ollut erinomainen. Hankerahoituksen turvin on parannettu opettajien digitaitoja ja otettu käyttöön erilaisia vertaisryhmiä. Esihenkilöiden johtamisen dialogiset vertaisryhmät ovat olleet vertaansa vailla ja jäävät tavalla tai toisella pysyväksi käytännöksi. 

Lue Parasta ideaa 2022!(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun)

https://issuu.com/winnova/docs/parasta_ideaa_2022_web(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun)