Siirry sisältöön

Yrittäjyys palaa EuroSkills-lajiksi, Suomi ja WinNova ovat edustettuina

Karsintakilpailussa oli mahdollisuus lunastaa paikka EuroSkills Gdansk2023 -kilpailuun Suomen ammattitaitomaajoukkueeseen. Yrittäjyyden lajieksperttinä ja tuomarina kilpailussa toimi Konsta Ojanen WinNovasta.

Syyskuun viimeiselle viikolle oli kutsuttu kandidaatit lajista yrittäjyys (Entrepreneurship, Business development) kilpailemaan paikasta Suomen ammattitaitomaajoukkueeseen EM-kilpailuihin. Kyseessä oli mahdollisuus lunastaa paikka EuroSkills Gdansk2023 -kilpailuun Puolaan, joka järjestetään ensi vuoden syksyllä. Vaikka yrittäjyys on myös kansainvälisellä tasolla parikilpailu, karsinnat käytiin yksilökilpailuna kahden parhaan muodostaessa kilpailuparin. Karsintaosallistujat olivat pääosin kokeneita, mitaleita voittaneita Taitaja-kilpailijoita. Karsintakilpailu käytiin Omniassa Espoossa.

Kilpailutehtävä koostui ennakkotehtävänä palautetuista hakemuksesta ja CV:stä sekä kilpailupäivän liikeideasta esityksineen ja haastattelusta. Kilpailukielenä oli tulevan EM-kilpailun tapaan englanti, joskin osa tehtäväohjeistuksesta ja syventävä haastattelu käytiin suomeksi. Kilpailun tuomareina toimivat SkillsFinlandin nimittämät maajoukkuetoimijat lajipäällikkö Juha Jokinen Omniasta sekä lajiekspertti Konsta Ojanen WinNovasta.

Kilpailu oli ennakko-odotusten mukaisesti kovatasoinen. Voittajiksi selvisivät Hampus Enlund Vamiasta sekä Olivia Hietanen OSAOsta. Varakilpailijaksi nimettiin Joanna Minkkinen Jedusta. Valmennus tulevaan koitokseen alkaa valmennussuunnitelmien tekemisellä ja teoriatietojen hallinnan varmistamisella. Käytännön valmennus alkaa vuodenvaihteessa ensimmäisen maajoukkueleirin jälkeen. Lajiekspertti edustaa maajoukkuetta osana valmennustiimiä ja yhtenä EuroSkills2023-kilpailun tuomarina. Suomen ammattitaitomaajoukkue osallistuu Puolan EM-kilpailuissa 24 lajiin.

Konsta Ojanen
EuroSkills Gdansk2023 lajiekspertti, yrittäjyys

Kuvassa yrittäjyyden lajipäällikkö Juha Jokinen (vas.), kilpailijat Hampus Enlund, Olivia Hietanen, Joanna Minkkinen ja yrittäjyyden lajiekspertti Konsta Ojanen.