Siirry sisältöön

WinNovan kuukauden kumppanina A. Ahlström Kiinteistöt Oy

Marraskuussa järjestettiin WinNovan opiskelijoille mm. rekrytointitapahtuma sekä vierailijaluento.Ravintola- ja catering sekä matkailualan opiskelijat ja opettajat vierailivat Ahlströmillä Noormarkussa 21.11. Vieraita oli vastaanottamassa HR-johtaja Outi Kaivo-oja, liiketoimintajohtaja Riitta Kilo, ravintolapäällikkö Teija Mäkelä, keittiöpäällikkö Andre Fabig, myyntineuvottelija Leila Sundell ja HR- ja hallintoasiantuntija Eija Holmi.  

Päivän aikana vierailijat saivat Ahlströmin yleisesittelyn, kuulivat Ahlström-konsernista työnantajana ja kertomuksia eri työntekijöiden opinto- ja työpoluista, sekä saivat vinkkejä työnhakuun ja motivointia opiskeluun. Vierailun lopuksi kierreltiin alueella ja tutustuttiin majoitus- ja keittiötiloihin. Vierailu on hyvin onnistunut, sekä opiskelijat että opettajat kokivat itsensä hyvin tervetulleeksi ja odotetuiksi. 

”Oli todella mielenkiintoinen ja hieno paikka kauniilla sijainnilla! Ympäristö oli hyvin kotoisa ja henkilökunta todella mukavaa. Jäi mieleen kyllä se, että tämän alueen tarina on oikeasti tapahtunut ja kiinnosti paljon itseä! Jäi myös mieleen ylipäätään kaiken laatu, esim. Ruokien raaka-aineet ja palvelu. Oli mahtavaa tulla tutustumaan!” – opiskelijan palaute. 

Ahlströmin metsänhoitoesimies Jukka Hietamäki vieraili Kullaalla 22.11. Hän kertoi ajankohtaisia asioita Ahlströmin omien metsien hoidosta. Jukkaa kuuntelemassa oli yli viisikymmentä metsätalouden opiskelijaa, jotka muutaman vuoden sisällä valmistuvat metsäkoneenkuljettajiksi ja puutavara-autonkuljettajiksi. Bonuksena opiskelijat saivat hyviä vinkkejä alan harjoittelupaikoista.