Siirry sisältöön

WinNovan henkilöstötarinat: Opiskelijatoiminnan koordinaattori Kaisa Jokinen

WinNovan opiskelijatoiminnan koordinaattori Kaisa Jokinen nojaa kaiteeseen.

Kevään 2023 aikana WinNovan www- sivuilla julkaistaan henkilöstötarinoita winnovalaisista. Seuraavaksi esittelyvuorossa on opiskelijatoiminnan koordinaattori Kaisa Jokinen Porista.

Opiskelijatoiminnan koordinaattori Kaisa Jokinen on monessa mukana 

Kaisa Jokinen on tullut taloon jo vuonna 2002 – silloiseen Porin Palveluopistoon: Ensimmäinen työsuhteeni oli määräaikainen äidinkielen opettajan sijaisuus ja jännitin ensimmäistä aamua varmaan yhtä paljon kuin taloon tulevat uudet opiskelijat. Tai enemmänkin.  

YTO-opetuksesta (yhteisten tutkinnon osien opetus) siirryin muutaman äitiysloman ja eripituisten pätkien jälkeen Proffalle eli Professorintielle Oppipajalle ja sieltä Tiedepuiston kautta kaksi vuotta sitten nykyiseen työhöni opiskelijatoiminnan koordinaattoriksi. Kiinteä työpisteeni on Tiedepuistossa Porissa, mutta minuun voi törmätä joka puolella WinNovaa. 

Oma nykyinen työnkuva ja millaista erityisosaamista koet itselläsi olevan?  

Vuodenvaihteessa 2022-23 tuli täyteen kaksi vuotta nykyisessä työnkuvassani opiskelijatoiminnan koordinaattorina ja toimenkuvakin alkaa pikkuhiljaa kirkastua. Tehtäväni on edistää opiskelijoiden vaikutusmahdollisuuksia ja osallisuuden sekä yhteisöllisyyden kokemuksia WinNovassa. Suurimpia yksittäisiä työtehtäviäni ovat opiskelijayhdistys- ja tutortoiminnan ohjaaminen ja koordinointi.  

Lisäksi olen mahdollisuuksien mukaan mukana erilaisten tapahtumien järjestämisessä ja pikkuriikkinen tontti minulla on myös HYRY-toiminnassa (hyvinvointiryhmien toiminta) yhteyshenkilönä. Lisäksi olen mukana SAKU ry:n Hyvinvoiva amis -kehittämisryhmässä, jonka työhön kuuluu mm. SAKU ry:n Ammatillisen koulutuksen opiskeluhyvinvoinnin kehittämispäivien teeman pähkäily ja mahdollisesti jonkin sortin sisällön tuottaminenkin. 

Erityisosaamiseni liittyy varmaankin opiskelijoiden kanssa olemiseen, kohtaamiseen ja kuuntelemiseen sekä toisaalta jatkuvaan innostumiseen ja kykyyn heittäytyä. Ja on minulla (ainakin omasta mielestäni) ihan hyvä huumorintajukin. 

Mitä omassa tiimissäsi touhutaan?  

Kuulun opiskelijapalveluiden yksikköön ja siellä koordinaattoritiimiin, jossa opiskelijatoiminnan lisäksi mietitään opinto-ohjauksen, erityisen tuen ja maahanmuuttajien ohjauksen asioita. Varsinaista samaa työtä tekevää, oman ammattiryhmän tiimiä minulla ei ole – sellaista kovasti toivon. Vaikeat hetket ja raskaat asiat muuttuvat kevyemmiksi, kun niitä voi työstää yhdessä. Ja toisaalta ideat virtaavat vapaammin porukalla ja asioita pystyy tarkastelemaan eri näkökulmista.  

Miten kehität itseäsi/omaa osaamistasi? 

Osallistun koulutuksiin, kehittämispäiviin ja verkostotilaisuuksiin aina kun se vain on mahdollista. Esimerkiksi SAKU ry:n järjestämät vuosittaiset ammatillisen koulutuksen opiskeluhyvinvoinnin kehittämispäivät on ollut valtavan antoisa tilaisuus. Osallistun tämän vuoden aikana myös oppilaitoshyvinvoinnin erikoistumiskoulutukseen, tätä odotan innolla! 

Työssä motivoivimmat asiat, jotka auttavat jaksamaan päivästä toiseen? 

Opiskelijatoiminnan koordinaattorin työhön kuuluu paljon kehittämistyöhän liittyvää ideointia, mikä tekee työstä vaihtelevaa ja mielenkiintoista. Yksikään päivä ei ole samanlainen: tässä saa välillä taipua it-tueksi tai koulutusalojen esittelijäksi ja se on hyvin virkistävää. Työn suunnitteluun ja ajankäyttöön liittyvä itsenäisyys minun on pitänyt opetella ihan alusta asti, mutta enää en kovin helposti siitä luopuisi. 

Motivoivin ja paras puoli työssä on kuitenkin se, että saan olla tekemisissä opiskelijoiden kanssa! Meillä on hirvittävän fiksuja, herkkiä ja sitkeitä opiskelijoita. Ja hauskoja – välillä saa nauraa vedet silmissä. 

Mikä oli epätavallisin/mielenkiintoisin työsi ennen työskentelyäsi WinNovassa? 

Mielenkiintoisin työni ennen WinNovaa ja sen esiasteita oli varmaankin työni messuoppaana Expo200-messuilla Hannoverissa Saksassa. Meitä oli mukana yli 50 eri alojen saksantaitoista opintojensa eri vaiheissa olevaa opiskelijaa ja kävimme läpi intensiivisen koulutuksen näyttelemisen alkeista suomalaiseen metsäteollisuuteen. Oppaiden roolit poikkesivat paljon totutusta näyttelyopastuksesta – rooliasuja löytyi mm. Suomi-neidolle, Metsättärelle ja Lapin tytölle. Itse päädyin poliisin roolin ja näyttelyn suuren suosion myötä roolini tehtäväksi tuli jonottavien ihmisten jututtaminen ja hauskuttaminen. Oli hyvä show. Tästä kokemuksesta voisin puhua loputtomiin, mutta mainitaan nyt vain se, että Tanskan kuningatar Margareeta halusi ehdottomasti tavata minut poliisina ja pääsin yhteiskuviin Mika Häkkisen kanssa. 

Mitä salaisia kykyjä tai taitoja sinulla on? 

Osaan puolaa ja unkaria ja olen erityisen hyvä nukkumaan.  

Työssäsi kohtaat jatkuvasti erilaisia ihmisiä, mitkä kohtaamiset tuovat eniten iloa? 

Parhaat kohtaamiset ovat sellaisia, jotka synnyttävät jotain uutta. Oli se ilon tai innostuksen kipinä silmissä, uusi oivallus tai vaikka uusi ystävä.