Siirry sisältöön

Yhteishaku päättyi – WinNovan vetovoimaluvussa merkittävä nousu

WinNovan vetovoimaluvussa tapahtui merkittävä nousu ja hakijoita oli viime vuotta enemmän

Valtakunnallinen yhteishaku peruskoulun jälkeisiin opintoihin päättyi Opintopolussa 21.3.2023. WinNovalla oli yhteishaussa mukana tänä vuonna n. 25 perustutkintoa, joista valmistutaan yli 50 eri ammattiin sekä tutkintokoulutukseen valmentava koulutus (TUVA).

WinNovaan Poriin, Raumalle, Ulvilaan ja Laitilaan haki vuoden 2023 yhteishaussa ensisijaista opiskelupaikkaa yhteensä 1169 opiskelijaa hakujen kokonaismäärän ollessa eri kohteisiin 5152. Ensisijaisten hakijoiden määrä kasvoi viime vuodesta noin sadalla. Kaikkiaan hakijoita oli 2041.

Perustutkintojen aloituspaikkoja yhteishaussa WinNovassa on yhteensä 1017. Opiskelija voi yhdellä hakemuksella hakeutua seitsemään eri hakukohteeseen, ensisijaisesta toiveesta seitsemänteen hakukohdetoiveeseen. Koko WinNovan vetovoimaluku perustutkintohakujen osalta oli upeasti 1,19 (v. 2022 luku oli 1,05). Vetovoimaluku yksi tarkoittaa, että jokaista aloituspaikkaa kohden löytyy ensisijainen hakija.

Porissa vetovoimaluku oli 1,19 ja ensisijaisia hakijoita kaikkiaan oli 716 (sisältäen TUVAn). Porissa vetovoimaisimmaksi hakukohteeksi nousi perinteisesti hius- ja kauneudenhoitoalan perustutkinto. Vetovoimaisia aloja olivat myös laboratorioalan, talotekniikan sekä sähkö- ja automaatioalan perustutkinnot. Lisäksi etenkin kone- ja tuotantotekniikan sekä puhtaus- ja kiinteistöpalvelualan nousseet vetovoimaluvut ovat hieno uutinen. Määrällisesti eniten ensisijaisia hakijoita houkuttelivat sosiaali- ja terveysalan perustutkinto, (lähihoitaja), sähkö ja automaatio sekä liiketoiminta.

Rauman vetovoimaluku jäi viime vuonna alle yhden nousten nyt hienosti lukuun 1,12. Ensisijaisia hakijoita kaikkiaan oli 362 (sisältäen TUVAn). Suosituin ala vetovoimaluvun perusteella oli sähkö- ja automaatioala. Viime vuodesta vetovoimalukuaan kasvattivat erityisesti hius- ja kauneudenhoitoalan sekä elintarvikeala. Määrällisesti eniten ensisijaisia hakijoita houkuttelivat perinteisesti sähkö- ja automaatioala, liiketoiminta ja merenkulkuala.

Kiinnostus Ulvilassa opiskeltavia perustutkintoja kohtaan kasvoi merkittävästi etenkin rakennusalan perustutkinnon (maarakennus) osalta. Myös metsäalan perustutkinnon vetovoimaluku nousi reilusti ollen nyt 1,20.

WinNova järjesti vuoden 2022 toukokuussa yhteistyössä sidosryhmä- ja työelämäkumppaneiden kanssa ammattitaidon SM-kilpailut, jossa tavoitteena oli varsinaisen onnistuneen tapahtuman toteuttamisen lisäksi luoda positiivista kuvaa Satakunnasta ja sen tarjoamista koulutus- ja työskentelymahdollisuuksista työn merkitystä ja työniloa korostaen sekä nostaa opiskelijoiden ammattiylpeyttä ja sitoutumista alueeseen ja sen yrityksiin. Kohdistimme viestintää erityisesti nuoriin ennen uravalintoja. Tämä onnistunut ja työniloinen yhteinen tapahtuma näkyy varmasti nyt yhtenä tekijänä myös hakeutumisen selkeässä kasvussa.

Valinnan tulokset ja opiskelupaikan vastaanotto

Valinnan tulokset ilmoitetaan hakijoille aikaisintaan 15.6.2023 ja opiskelupaikan vastaanottamisesta tulee ilmoittaa kirjeen ohjeiden mukaisesti 29.6.2023 klo 15 mennessä. Varasijat ovat voimassa 18.8.2023 asti. Tätä ennen hakijoita kutsutaan varasijoilta, mikäli hakukohteeseen jo valittu opiskelija peruu opiskelupaikkansa. Mahdollisista pääsy-​ ja soveltuvuuskokeista on lisätietoa WinNovan verkkosivuilla osoitteessa https://www.winnova.fi/hakijalle/yhteishaku/(siirryt toiseen palveluun)

Jatkuva haku kaikille www.winnova.fi(siirryt toiseen palveluun)

Ammatillisen koulutuksen hakeutumisen pääväylänä toimii yhteishaun ohella jatkuva haku, jossa tavoitteena on joustava hakeutuminen koulutukseen ympäri vuoden. WinNovassa on jatkuvassa haussa laaja koulutustarjonta, johon voivat hakeutua kaikki opiskelusta kiinnostuneet. Koulutustarjonta päivittyy WinNovan verkkosivuille.  

Neuvoja hakeutumiseen saa WinNovan Hakupalveluista 

Avoinna arkisin lukuvuoden aikana
ma-to klo 9-15, pe klo 9-12