Siirry sisältöön

Ensiapupäivä yläkoululaisille

Harmaahupparinen, pitkähiuksinen tyttö antaa elvytystä nukelle sinisen alustan päällä.

WinNova Steniuksenkadun liikuntasalissa järjestettiin tiistaina 2.5 ensiapupäivä, johon osallistui 7.-9 –luokkalaisia oppilaita Nanun ja Raumanmeren peruskouluista. Päivän ohjelmasta vastasivat 1LH22-ryhmän lähihoitajaopiskelijat sekä opettajat Katri-Piia Rajala, Jenni Mannila, Riitta Lavi ja Mervi Tattari.

Liikuntasaliin oli tehty kolme eri toimintapistettä, joissa oppilaat pääsivät harjoittelemaan ensiaputaitoja opiskelijoiden johdolla. Ennen toimintapisteille siirtymistä oppilaille näytettiin videoita erilaisista sairauskohtauksista, joista myös keskusteltiin yhteisesti.

Opiskelijat kertovat toimintapisteistä ja kokemuksistaan:

Kylkiasento

Kerroimme aluksi perusasiat tajuttomasta henkilöstä, kuten esimerkiksi mistä tajuton henkilö tunnistetaan ja mistä se johtuu. Me kerroimme ja näytimme tajuttoman ensiavun yläastelaisille ja kun oltiin näytetty, miten tajuton käännetään kyljelleen, he saivat itse tehdä ja me autoimme heitä tarvittaessa.

Joidenkin osalta harjoitus meni aluksi pelleilyksi, mutta he tekivät kuitenkin hyvin. Suurin osa keskittyi hyvin ja teki harjoituksen kunnolla.

Elvytys

Elvytyspisteellä kävimme läpi elvytyksen teoriassa ja käytännössä. Alkuvalmisteluiksi teimme muistiinpanot ja valmistelimme ensiapupisteen. Pisteellä ensimmäisenä kävimme läpi missä ja miksi voi joutua elvyttämään. Jonka jälkeen elvytystä kokeiltiin nuken avulla. Onnistuimme mielestämme hyvin siinä, että saimme kaikki mukaan elvyttämään.

Opiskelija Kerttu Salonen näyttää esimerkkiä elvytyksestä.

Haavanhoito

Me kertasimme sisällöt keskenämme ja sovittiin kuka tekee ja mitä. Pisteellä ensin kerroimme yläastelaisille perusasiat haavoista ja näytimme miten sidokset tehdään (pää-, paine- ja sormisidos).

Toimintapisteillä oppilaat saivat suoritusmerkinnät passiin, jonka jälkeen oli pieni hetki mehulle ja keksille ohjaaja Mira Ahosen johdolla.


Meidän mielestä päivä oli hauska ja oli kiva opettaa muita!

Opiskelijatarinaa ovat olleet laatimassa opiskelijat Anna-Sofia Isomäki, Lotta Järvinen, Veera Mäkelä, Lumi-Kukka Perkiö, Neea Salminen, Kerttu Salonen, Sofia Siirilä, Iina Soini, Eerika Suomela, Maria Vainio sekä opettaja Jutta Reinvall.