Kesäoppiksella oman alan töihin
Kone- ja tuotantotekniikan opiskelijat Niko Puputti ja Oliver Koivunen ovat WinNovassa Raumalla opiskelevia nuoria miehiä, joilla molemmilla kesäsuunnitelmat ovat jo selvillä. Sekä Niko että Oliver ovat saaneet oman alan kesätyön lyhytoppisopimuksella ja samalla he saavat suoritettua opintojaan eteenpäin.
Kone- ja tuotantotekniikan opiskelijat Niko ja Oliver ovat tyytyväisiä alavalintaansa
Niko ja Oliver kokevat tehneensä oikean opiskeluvalinnan ja löytäneensä kone- ja tuotantotekniikasta oman alansa. Lisäksi he suunnittelevat WinNovasta valmistuttuaan opiskelujen jatkamista SAMKissa Nopsa-väylämahdollisuutta hyödyntäen. Opiskelijat valitsevat suuntautumisen 1. vuoden keväällä. Kone- ja tuotantotekniikan perustutkinnossa se on joko levyseppä-hitsaaja tai koneistaja.
Miten päädyit WinNovaan ja valitsit kone- ja tuotantotekniikan?
Niko: Yläasteella hitsattiin ja tiesin jo silloin tämän olevan minun alani. Kone- ja tuotantotekniikka olikin yhteishaussa ensimmäinen hakutoiveeni.
Oliver: Ala kiinnosti minua. Tämä oli minulla toisena hakutoiveena, mutta olen tyytyväinen valintaani.
Mitä kaikkea olette WinNovassa opiskelleet?
Meillä on ollut levy- ja hitsaustöitä, pneumatiikkaa sekä erilaisia asennustöitä. Niko mainitsee myös sorvaamisen ja Oliver koneistuksen. Ytoissa (yhteiset tutkinnon osat) heillä on ollut lisäksi perus”lukuaineita”.
Miltä ensimmäinen opiskeluvuosi on tuntunut? Onko opiskelu ollut odotusten mukaista?
Niko: On tuntunut juuri siltä, mitä ajattelin eli kivaa ja rentoa on ollut. Välillä on tuntunut kyllä myös liiankin helpolta.
Oliver: On tuntunut hyvältä. Opiskelu on ollut odotuksieni mukaista.
Mistä sait tiedon Nopsa-väyläopinnoista? Miten kiinnostuit niistä?
Niko: Yläasteella kuulin Nopsa-väyläopinnoista ja se oli osasyy siihen, miksi valitsin amiksen, enkä lukiota. Muuten olisin todennäköisesti lukiossa, mutta onneksi tulin WinNovaan!
Oliver: Opo kertoi Nopsa-väyläopinnoista yläasteella, mutta se ei vaikuttanut hakeutumiseeni WinNovaan.
Mitä olette opiskelleet SAMKissa? Ovatko opinnot vaikeita ja saako niihin tukea?
Olemme opiskelleet matematiikkaa ja ammatillista viestintää. Opettajilta on saanut apua aina tarvittaessa. Niko toteaa SAMKin opintojen olleen sopivan tasoisia ja Oliverkin kokee pärjänneensä hyvin, vaikka osa jutuista on välillä tuntunut hieman vaikeilta.
Millaisia kesäsuunnitelmia teillä on?
Sekä Niko että Oliver hakivat itse kesätyöpaikkansa ja pääsevät tekemään oman alan töitä. Kesäoppisopimusta hyödyntäen he pystyvät edistämään samalla myös opintojaan. Nikon työpaikkana on Raumaster ja Oliver aloittaa työt R-Sarkonilla.
NOPSA-väyläyhteistyö
WinNova ja SAMK tekevät yhteistyötä NOPSA-väyläopintojen järjestämiseksi. NOPSA-väyläpinnoissa WinNovan opiskelija suorittaa opintojensa aikana SAMKin avoimen AMKin opintoja. Suorittamalla ne sekä ammatillisen perustutkinnon opiskelijalla on mahdollisuus päästä tutkinto-opiskelijaksi SAMKin tietyille aloille ilman valintakoetta tai todistusvalintaa. Nopsa-väyläopintoina opiskellaan mm. matematiikkaa, viestintää, englantia ja alakohtaisia opintoja. Nopsa-väyläopintojen kesto on noin 1,5 vuotta.
WinNovassa jokaiselle opiskelijalle laaditaan hoks, jossa suunnitellaan tulevia opintoja urasuunnitelman pohjalta. Opo on yleensä mukana suunnittelemassa ja ohjaamassa Nopsa-väyläopiskelijan opintoja yhdessä opiskelijan ja vastuuopettajan kanssa. WinNovassa on myös mahdollista saada tukea Nopsa-väyläopintoihin.
Lyhytoppisopimus / Kesäoppisopimus
Oppisopimuskoulutuksessa merkittävä osa koulutuksesta suoritetaan tekemällä käytännön töitä työpaikalla. WinNovassa voi suorittaa lähes kaikkia tutkintoja tai tutkinnon osia oppisopimuksella. Oppisopimuksen voit solmia myös jo alkaneen koulutuksen aikana. Oppisopimuskoulutus perustuu opiskelijan ja työnantajan väliseen kirjalliseen työsopimukseen, joka solmitaan määräajaksi (oppisopimus). Oppisopimuksen edellytyksenä on työpaikka, jossa on töitä vähintään 25 tuntia viikossa. Oppisopimusopiskelijan tulee olla 15 vuotta täyttänyt. Lyhyellä oppisopimuksella opiskelijan opinnot edistyvät lyhyissäkin työsuhteissa, vaikkapa kesätöitä tehden. Lyhyessä oppisopimuksessa opiskelija suorittaa jonkin opintoihin liittyvän tutkinnon osan.
WinNovassa toimii uraohjaajia, jotka auttavat opiskelijoita työnhakuun ja työllistymiseen liittyvissä asioissa. Uraohjaajat pitävät viikoittain työnhakupajoja, joissa opiskelijan on mahdollista saada ohjausta työnhaun asiakirjojen laatimisessa, työnhaussa, työnhakijaksi ilmoittautumisessa ja työttömyysetuuden hakemisessa.
Uraohjaajat WinNovassa
Leena Lahti
Opinto-ohjaaja, Sosiaali- ja terveysala
etunimi.sukunimi@winnova.fi
044 455 7976
Tiedepuisto 3, PORI
Sanni Mäkelä
Opinto-ohjaaja, Liiketoiminta, Ohjaava ja valmentava koulutus, TUVA (Tutkintokoulutukseen valmentava)
etunimi.sukunimi@winnova.fi
044 455 8090
Tiedepuisto 3, PORI