Siirry sisältöön

Tradenomiopiskelijasta maarakennusalan yrittäjäksi

Lari-Pekka Lähteenmäki maarakennustyömaalla ympärillään paljon lohkareita.

Teksti: Ilona Lahtinen Kuvat: Elise Hovi

Lari-Pekka Lähteenmäelle sivutoimisesta maarakennusyrityksestä tuli lopulta täysipäiväinen työ ja opiskelut ammattikorkeakoulussa saivat jäädä. Ammattitaitoa oli kuitenkin tarpeen kartuttaa maarakennusalan ammattitutkinnon kautta.

Joskus ensimmäinen uravalinta ei tunnukaan täysin omalta ja alanvaihto tulee tarpeeseen. Lari-Pekka Lähteenmäki on hyvä esimerkki siitä, että kun jokin muu uravaihtoehto alkaa houkutella enemmän, kannattaa rohkeasti lähteä kohti omia unelmia. Hän opiskeli Raumalla ammattikorkeakoulussa kansainvälisen kaupan tradenomiksi, mutta sivutoiminen yritys Irris Oy alkoikin menestyä niin hyvin, että siihen kannatti panostaa:

”Meillä on kallioalue, josta murskataan kiviaineksia. Sen piti alkuun olla puolikas harrastus, ja olisin tehnyt sitä sivutoimisena päivätyön ohella, mutta siitä se sitten vähän paisui. Parhaillaan tässä tehdään ELYlle teiden kelirikkorunkonostoja täysipäiväisenä yrittäjänä”, hän kertoo.

Ammattitutkinnosta täydennystä osaamiseen

Lähteenmäellä oli entuudestaan jo kokemusta koneista, mutta koki kuitenkin kouluttautumisen tarpeelliseksi, koska tiettyjä asioita on haastava opiskella ilman koulun tukea:

”Pienestä pitäen olen koneita ajanut, mutta kaivinkoneet ovat aina olleet vähän vieraampia. Ja nykypäivänä kun vaaditaan 3D-koneohjauksen osaamista joka paikassa isommilla työmailla, niin niihin pääsee käsiksi koulun kautta helpommin. Sillä osaamisella on nykyään niin paljon merkitystä.”

Kun hän otti yhteyttä WinNovaan ja kyseli kouluttautumismahdollisuuksistaan, hänelle suositeltiin maarakennusalan ammattitutkintoa, joka suoritetaan pääosin oppisopimuksella alan työpaikoilla. Lähteenmäki suorittaa opintoja näyttöjen avulla omilla työmaillaan.

Tällä hetkellä Lähteenmäki elää yrityksensä kanssa jännittäviä ja kiireisiä aikoja. Tehtävänä on ELY:n hallinnoimien sorateiden kelirikkokorjaukset. Vastuun kasvaminen on opettanut yrittäjyydestä:

”Nämä kyseiset hommat tulevat jäämään mieleen sen puolesta, että vastuu on nyt siirtynyt omalle olkapäälle. Se opettaa aika paljon, ja siinä täytyy kantaa se vastuu, kun on itse tilivelvollinen pääurakoitsijalle tai tilaajalle. Aliurakoitsijana ollessa joku muu on päävastuussa.”

Rakkaudesta lajiin

Yhtenä maarakennusalan parhaista puolista Lähteenmäki näkee hyvän työllisyystilanteen:

”Maarakentaminen on ala, joka varmasti tulee tulevaisuudessa muuttumaan, mutta koko ajan kuitenkin rakennetaan. Onhan tämä sellainen ala, joka ei ole kuolemassa.” Koska alalla on jopa pulaa tekijöistä, moni työllistyy jo opintojen aikana.

Lisäksi ammattiin hakeutuvat ovat usein kiinnostuneita koneista, ja näin on Lähteenmäenkin kohdalla. Kuljettajan tehtäviin kuuluvat koneiden huoltaminen ja pienet korjaukset.

Lähteenmäki muistuttaa myös työn haasteista, kuten pitkistä työpäivistä: ”Tälle alalle pitää oikeasti haluta. Aina tiedä, että koska kotiin pääsee.”

Kaikki työpäivät ovat kuitenkin erilaisia, joten tylsistymistä ei tarvitse pelätä:

”Joka päivä on erinäköinen, vaikka periaatteessa samaa hommaa käytännön tasolla tehdään. Ei sitä aina aamulla tiedä, mistä itsensä ehtoolla löytää. Milloin ollaan metsäautotiellä akseleita myöten jumissa ja mietitään, että millä päästään pois. Kaikkea voi sattua, mutta rakkaudesta lajiin”, Lähteenmäki hymähtää.

Kaikesta huolimatta hän painottaa, että maarakennusala tuntuu täysin omalta jutulta ja suosittelee alalle hakeutumista muillekin:

”Jos yhtään kiinnostaa koneiden kanssa touhuta, niin kannattaa kyllä hakea. Itse en ole ainakaan päivääkään katunut, että jätin kaupallisen alan koulut kesken ja lähdin tekemään tätä omaa juttua.”


Maarakennusalan ammattitutkintoon on haku parhaillaan käynnissä

Yhtään koulutusta ei löytynyt.

Lisätietoja