Siirry sisältöön

Satu Sinisalo sai Yrittäjyyden ammattitutkinnosta uusia ideoita yritystoimintaansa

Satu hymyilee vihreässä villapaidassa lahja- ja käsityökaupassaan.

Yrittäjän ammattitutkinnon tutkinnon perusteet ja nimi uudistuivat 1.1.2022. Satu Sinisalo on ensimmäinen WinNovasta Raumalta uudesta tutkinnosta, Yrittäjyyden ammattitutkinto, valmistunut opiskelija.


Lahja- ja käsityöliike Kajava on Raumalla käsite

Satu Sinisalon luotsaama Kajava – Lahja ja käsityö Oy on yksi Rauman vanhimpia yrityksiä. Yrityksen perusti Lemmikki Kajava (1900-1993) jo vuonna 1930. Hän lopetti liikkeenpidon vuonna 1972 ja tämän jälkeen liikettä on pitänyt vain kolme kauppiasta ennen Satua.

Kajavan nimi on käsittääkseni ollut enemmän tai vähemmän käytössä koko näiden 93 vuoden ajan, vaikka yrityksen virallinen nimi olisikin ollut jokin muu, kertoo Satu. Minulla käy asiakkaita, jotka muistavat lapsena käyneensä Lemmikin liikkeessä nykyisen Vanhan Rauman Kirjakaupan tiloissa. Kajavan valikoimaan on aina kuulunut käsityötarvikkeita. Nykyisellä paikallaankin Kuninkaankatu 28:ssa Kajava on ollut noin 50 vuotta, sanoo Satu ylpeänä.

Sijainti ei ole vaihtumassa nytkään, mutta verkkokaupan osuuden kasvattaminen kokonaismyynnistä on tavoitteena jo tänä vuonna. Tulevaisuudessa Satu haaveilee myös hieman isommista tuloista, jotka mahdollistaisivat työpajojen ja käsityöiltojen pitämisen.

Kielten opettajasta yrittäjäksi

Varsinaiselta koulutukseltaan Satu on saksan kielen opettaja ja hän opettikin sitä kansalaisopistolla parikymmentä vuotta. Lisäksi hän on toiminut Rauman kaupungilla kahdeksan vuotta suomi toisena kielenä -opettajana. Satu siirtyi suomen kielen opettajan virastaan yrittäjäksi vuonna 2020 ja siirtyminen uuteen tuntui hyvin luontevalta. Jälkeenpäin hän totesi, että on tainnut olla luonteeltaan aina hyvin yrittäjämäinen, ja siksi hyppäys yrittäjäksi ei tuntunut oikeastaan lainkaan oudolta.

Vuonna 2020 suoritettu Yrittäjäkoulutus oli ehtona starttirahan saamiseen. Myöhemmin Satu sai WinNovasta tiedon, että Yrittäjyyden ammattitutkinto -koulutus oli käynnistymässä ja hän päätti lähteä hakemaan vielä lisää tietoa yrityksen pyörittämisestä. Muun muassa liiketoimintasuunnitelma ja siihen liittyen myös kannattavuuslaskelma tulikin päivitettyä. Aina voi oppia uutta ja oli hyvä pohtia näitä asioita uudelleen pienen tauon jälkeen, summaa Satu.

Mistä asiakkaat tällä hetkellä innostuvat eniten?

Satu kertoo, että villapuserot, joita suomalaiset intoutuivat korona-aikana neulomaan, ovat edelleen suosittuja neuletöitä. Tänä syksynä muhkeiden pipojen suosio on entisestään noussut viime vuodesta, ja nuoretkin neulojat ovat ilahduttavasti löytäneet tiensä Kajavalle pipolankoja hakemaan. Nuorten ja nuorten aikuisten suosiossa ovat myös virkatut pehmolelut, joihin sopivaa lankaa saa tilata usein lisää. On hienoa, että suomalaisessa peruskoulussa on edelleen käsityöopetusta, ja että jokaisella oppilaalla on mahdollisuus saada perustaidot perusopetuksen aikana ja kokemusta itse tekemisestä. Myöhemmin taitoja voi kehittää edelleen.

Vapaa-aikana neulomista ja saksalaisia ohjelmia

Vaikka varsinaista käsityötaustaa Sadulla ei olekaan, on neulominen toinen hänen lempipuuhistaan: neulon eniten sukkia, mutta olen kyllä innostunut tekemään useamman puseronkin muutamana viime vuonna. Neuloessani katson saksalaisia ohjelmia saksalaiselta kanavalta: näin saan yhdistettyä kaksi lempiasiaani! Kuuntelen myös YLE Areenasta audioita tai äänikirjoja.

Koulutuksesta sai oppien lisäksi myös vertaistukea ja uusia tuttavuuksia

Suosittelen koulutusta erityisesti kaikille pienyrittäjille: on paljon asioita, joihin ei tule perehdyttyä ilman, että joku hieman patistaa, mutta joista on paljon hyötyä yrittäjälle. Parhaimmillaan koulutuksesta saa tietojen ja taitojen lisäksi vertaistukea ja uusia yrittäjätuttavuuksia sekä tarvittaessa apua ja tukea opettajilta.

Aikaa koulutus toki vaatii, mutta ei kohtuuttomasti. Tutkinnon tehtäviä pystyy tekemään itsenäisesti kotona, osan luennoista voi kuunnella ja katsella tallenteina, ja osa koulutuksesta on lähiopetuksena. Itse en päässyt läheskään kaikkiin lähipäiviin, mutta koen silti oppineeni uutta riittävästi, koska sain lähiopetuspäivien materiaalin sähköpostiini, summaa Satu.

Koulutuksessa tuli monipuolisesti lisätietoa yrityksen pyörittämiseen ja se vastasi odotuksiani. Suosittelen koulutusta ihan kaikille mikro- ja pienyrittäjille!

Nyt haussa olevat yrittäjyyskoulutukset!