Siirry sisältöön

WinNovan ja Varalan liikunta-alan koulutusyhteistyö jatkuu

Kaksi ihmistä jumppaa rinnakkain. Molemmilla on urheiluvarusteet päällä.

Varalan Urheiluopiston ja WinNovan yhteinen lehdistötiedote 20.2.

WinNova ja Varalan Urheiluopisto ovat allekirjoittaneet koulutusyhteistyön jatkosopimuksen. Liikunnanohjauksen perustutkinto on mahdollista suorittaa Porissa ja Raumalla WinNovan toimipisteissä.

Liikunnanohjauksen perustutkinto on mukana kevään yhteishaussa ja koulutus alkaa syksyllä 2024 Porissa. Lisäksi jatkuva haku Raumalla syksyllä alkavaan koulutukseen käynnistyy keväällä 2024. Jatkuva haku on suunnattu aiemmin hankittua tutkintoon tunnistettavaa osaamista suorittaneille, esimerkiksi lukion, ammatillisen koulutuksen tai osia niistä suorittaneille.

– On hienoa, että saamme jatkaa yhteistyötä WinNovan kanssa. Strategiamme mukaisesti haluamme olla vaikuttava osaajien tekijä, kertoo Varalan Urheiluopiston toimitusjohtaja Riku Granat.

– Yhteistyömme jatkolla tuomme edelleen Varalan Urheiluopiston korkeatasoisen liikunta-alan osaamisen WinNovan opiskelijoiden käyttöön Porissa ja Raumalla. Pystymme lisäämään niin ammatillisen koulutuksen kuin alueellamme toimivien urheiluseurojen vetovoimaisuutta merkittävästi, toteaa WinNovan toimitusjohtaja Juha Miikkulainen.

Osapuolten tavoitteena on ollut rakentaa monivuotinen yhteistyö ja alueellisen liikunta-alan työelämän tarpeisiin vastaava laadukas liikunta-alan koulutus. Yhteistyön myötä ensimmäiset opiskelijat ovat jo valmistuneet liikuntaneuvojiksi.

Liikuntaneuvojiksi opiskelevat suosittelevat koulutusta reippaille ja avoimille ihmisille.

Jasmin Andreasen opiskelee liikuntaneuvojaksi Raumalla. Hän haki opiskelemaan, koska urheilu ja liikunta on hänelle elämäntapa. – Koin alan minulle sopivaksi, sillä olen enemmän toimijatyyppiä kuin lukija. Koulutus on ehdottomasti vastannut odotuksia ja antanut minulle valmiutta työelämään ja osaamista monelle eri osa-alueelle, kertoo Jasmin.

Eetu Hautaniemi opiskelee Porissa liiku22-ryhmässä. Eetu hakeutui opiskelemaan liikunta-alaa, koska on itse maajoukkuetason urheilija. – Koulutus on antanut minulle paljon uusia tietoja liikunnasta ja sen ohjaamisesta sekä hyviä kavereita ja ikimuistoisia hienoja hetkiä liikunnan parissa. Liikuntaneuvojan opinnoissa opiskelun ja urheilun yhdistäminen on sujunut hyvin. Koulusta on joustettu ja olen pystynyt tekemään ja osallistumaan kaikkiin harrastuksessani tarvittaviin juttuihin, juttelee Eetu.

Molemmat opiskelijat suosittelevat koulutusta reippaille ja avoimille ihmisille, jotka ovat liikunnasta ja sen ohjaamisesta kiinnostuneita.

– Yhteistyö Varalan Urheiluopiston kanssa on WinNovalle merkittävä lisä. Uskon liikunta-alan vetovoimaan ja opiskelijoiden kiinnostukseen koulutusta kohtaan, kertoo WinNovan rehtori Juha Vasama.

Tutkinto antaa laajat valmiudet erilaisiin liikunta-alan työtehtäviin

Liikunnanohjauksen perustutkinto on toisen asteen tutkinto, joka antaa valmiudet erilaisiin liikunta-alan työtehtäviin sekä jatko-opintoihin ammattikorkeakouluun tai yliopistoon. Tutkinnon suorittanut ohjaa liikuntaa erilaisille ja eri-ikäisille ryhmille, laatii fyysistä toimintakykyä ja terveyttä edistäviä henkilökohtaisia liikuntaohjelmia, suunnittelee ja johtaa liikuntaan liittyviä projekteja sekä suunnittelee ja järjestää liikuntatapahtumia. Tutkinnon yhteydessä opiskelijalla on mahdollisuus suorittaa Personal Trainerin pätevyyden antava sertifikaatti.

Liikunta-alan ammattilaisten työ liikunnan ja urheilun keskiössä on merkityksellistä ja sillä on suuri vaikutus yksilöiden, yhteisöjen ja sitä kautta koko yhteiskunnan hyvinvointiin. Liikuntaneuvojien toimintaympäristöt ovat laajat ja tavoittavat kaikki ikäluokat ja eri tavoittein liikkuvat tai urheilevat asiakkaat. Liikuntaneuvoja voi työskennellä esimerkiksi kaupungin ja kunnan liikuntatoimessa, urheilu- ja liikuntaseuroissa sekä yksityisissä liikunta- ja kuntokeskuksissa. Tutkinto antaa hyvät valmiudet myös yrittäjänä toimimiseen. Tutkintonimike on liikuntaneuvoja. Koulutus suunnitellaan ja toteutetaan tiiviissä yhteistyössä paikallisen työelämän kanssa.

– Haluamme olla rakentamassa tulevaisuutta, jossa jokainen voi nauttia liikkumisesta tai urheilusta, saavuttaa tavoitteensa ja voida hyvin. Hyvä yhteistyö WinNovan kanssa mahdollistaa visiomme toteuttamisen yhä laajemmin. Olemme innoissamme yhteistyön jatkumisesta, kertoo Varalan Urheiluopiston rehtori Marjaana Eskelinen.

Lisätiedot

Sopimus- ja yhteistyöasiat

Varalan Urheiluopisto
Toimitusjohtaja Riku Granat 
p. 050 558 3813, riku.granat@varala.fi

WinNova
Toimitusjohtaja Juha Miikkulainen
p. 044 455 8001, juha.miikkulainen@winnova.fi

Koulutussisältöön liittyvät asiat

Varalan Urheiluopisto
Rehtori Marjaana Eskelinen
p. 050 566 3313, marjaana.eskelinen@varala.fi

WinNova
Rehtori Juha Vasama (29.2. asti)
p. 044 455 7311, juha.vasama@winnova.fi                                                                 

Haussa olevat alan koulutukset