Siirry sisältöön

Yhteishaku 20.2.-19.3.2024 – WinNovassa noin 1000 opiskelupaikkaa

WinNova tarjoaa tänä keväänä jälleen yhteishaun kautta opiskelupaikan noin tuhannelle hakijalle Raumalla, Porissa, Ulvilassa ja Laitilassa. Yhteishaku on käynnissä 20.2.-19.3.2024. Valinnan tulokset julkaistaan 13.6.2024.

WinNovan aloituspaikat sisältävät tutkintoon johtavan ammatillisen peruskoulutuksen (yli 20 perustutkintoon ja lähes 50 eri ammattiin) sekä tutkintokoulutukseen valmentavan koulutuksen (TUVA), johon voi hakea opiskelemaan Raumalle, Laitilaan ja Poriin. Yhteishaku on suunnattu peruskoulun päättäneille. Lukion tai aiemmin ammatillisen tutkinnon suorittaneet voivat hakea koulutukseen ympäri vuoden WinNovan jatkuvan haun kautta. Uudet valituiksi tulevat opiskelijat aloittavat opinnot orientaatioviikolla 5.8.2024.

Yhteishaun 2024 suunniteltuun tarjontaamme tehtiin vielä pieniä muutoksia ennen haun alkamista. Alkuperäisestä yhteishaun koulutustarjonnastamme jätettiin pois Porista Tekninen suunnittelu, suunnitteluassistentti ja Raumalta merenkulkualan uudelta miehistötoiminnan osaamisalalta laivasähköasentaja. (Muilta osin Merenkulkualan perustutkinto Raumalla on mukana yhteishaussa uusien tutkinnon perusteiden mukaisesti.) WinNovaan Laitilan yksikköön voi yhteishaussa hakea vain TUVA-koulutukseen. Muu koulutustarjontamme on haettavissa yhteishaussa 2024 Opintopolun(siirryt toiseen palveluun) kautta aiemmin ilmoitetun mukaisesti.

WinNovan tarjonnasta löytyvät myös Palmgren-​​konservatorion musiikin perustutkinnot Porissa. Opiskelijat hakeutuvat yhteishaussa Opintopolun kautta WinNovaan opiskelemaan, mutta opiskelu tapahtuu Palmgren-​​konservatoriossa. Lisätiedot https://www.pori.fi/kasvatus-ja-koulutus/palmgren-konservatorio/musiikkialan-ammatillinen-koulutus/(siirryt toiseen palveluun)

Ammatillinen tutkinto antaa yleisen jatko-​opintokelpoisuuden ammattikorkeakouluihin ja yliopistoihin. WinNovan opiskelijoilla on lisäksi monia mahdollisuuksia suorittaa ammattikorkeakouluopintoja jo opintojensa aikana.

Tarjoamme opiskelijoillemme monia erilaisia väyläpolkuja, joita suorittamalla on mahdollisuus päästä sujuvasti tutkinto-​opiskelijaksi ammattikorkeakouluun.

Väyläopinnoissa pääsee tutustumaan ammattikorkeakouluopintoihin ja saa hyviä valmiuksia ammattikorkeakoulujen valintakokeeseen ja opintoihin. Samalla vahvistetaan perustataitoja matematiikassa ja kielissä. Suoritetut opinnot on mahdollista ottaa osaksi sekä ammatillista tutkintoa että tulevaa ammattikorkeakoulututkintoa. Osa ammattikorkeakouluista antaa väyläopiskelijoille pääsylipun tutkinto-​opiskelijaksi tietyille aloille ilman todistusvalintaa tai valintakoetta.

Lisätietoja eri väylä-vaihtoehdoista sivuillamme www.winnova.fi/jatko-opinnot(siirryt toiseen palveluun)

WinNovassa on panostettu viime vuosina erityisesti opiskelijoiden hyvinvointiin ja meillä on aktiivista tutor-​​toimintaa. Opiskelijayhdistys Wino ry on kaikkien opiskelijoidemme asialla.

Lisätietoja www.winnova.fi/opiskelijatoiminta(siirryt toiseen palveluun)

Monipuoliset ja modernit oppimisympäristöt, opiskelijaravintolat, kahvilat ja erilaiset opiskelijoiden tuottamat palvelut opiskelijatöinä tarjoavat viihtyisät puitteet opinnoille.

Lisätietoja https://www.winnova.fi/opiskelijatyot-ja-palvelut

WinNovalla on opiskelija-asuntola, joka sijaitsee Ulvilan Kullaalla sekä muutamia asuntolan soluasuntoja Raumalla. Kullaan opiskelija-​​asuntola on tarkoitettu Kullaalla opiskeleville luonto-​​, metsä-​​ ja maarakennusalan opiskelijoille ja Rauman asuntola mm. merenkulkualan perustutkintoa suorittamaan tuleville.

Lisätietoja www.winnova.fi/asuntolat(siirryt toiseen palveluun)

WinNovasta suunta eteenpäin ja ammattiin!

Kysy lisää

Hakupalvelut, hakupalvelut(a)winnova.fi, p. 044 455 8500

Yhteishaku 20.2.-19.3.2024 opintopolku.fi, jatkuva haku winnova.fi