Siirry sisältöön

Työnantaja – Muutos koulutuskorvauksien maksatuksen osalta tuo helpotusta arkeen 

WinNovan logo rakennuksen seinässä.

Maaliskuusta 2024 lähtien toiminta koulutuskorvausten suhteen tulee muuttumaan. Jatkossa WinNova maksaa koulutuskorvauksen automaattisesti täysistä kuukausista oppisopimuksen voimassaolon ajalta. Tämä tarkoittaa sitä, ettei työpaikalla työpaikkaohjaajaksi nimetyn henkilön tarvitse enää tehdä erillistä hakemusta koulutuskorvausten saamiseksi.  

Palautteet

Erillistä arviointia oppisopimusajalta ei enää tehdä, vaan työnantajalle tulee kaksi kertaa vuodessa palautelinkki, jossa hän antaa palautteen oppilaitoksen kanssa tehtävästä yhteistyöstä. Tämän lisäksi oppisopimusopiskelijan työpaikkaohjaaja saa oman palautelinkin palautteen antamiseksi oppisopimuksen päätyttyä. Näiden palautteiden perusteella arvioimme sekä kehittämme työelämän kanssa tehtävää yhteistyötä ja siten palautteen saaminen on oppilaitokselle erittäin tärkeää. 

Lisätietoja: