Kuukauden winnovalaiset – lokakuu
WinNova täyttää 15 vuotta ja teemavuoden 2025 aikana esitellään kuukausittain winnovalaisia.
Lokakuun esittelyvuorossa on kaksi yli 10 vuotta talossa ollutta henkilöä.
Kari Heino
- Tervehdys! Olen Kari Heino ruokapalvelusta. Tulin WinNovaan vuonna 2015 ruokapalveluvastaavaksi Kullaan metsäopistolle. Se olikin aivan ihanteellinen työpaikka kauniin luonnon keskellä, eli oikea lintukoto. 7,5 vuoden jälkeen minulle tarjoutui loistava tilaisuus siirtyä ruokapalveluesihenkilöksi Tiedepuistoon ja myös täällä olen viihtynyt erittäin hyvin.
- Työni on päivittäin erittäin mielenkiintoista, tapahtumarikasta ja miellyttävää ja siksi onkin aina ilo, kunnia ja etuoikeus saapua töihin. Vastaan Wilkkaan, Winnerin, Wilkun ja Lekon opiskelijaravintoloiden toiminnasta yhdessä 7-henkisen huipputiimini kanssa.
- Paljon on tapahtunut muutoksia ruokailutottumuksissa ja siinä mitä toivotaan, odotetaan tai edellytetään kouluruualta. Voinkin ylpeästi todeta, että WinNovassa saamme käyttää erittäin laadukkaita raaka-aineita aterioiden valmistukseen ja harras toiveeni olisikin, että hyvä ja terveellinen ruoka saisi ansaitsemansa arvostuksen. Hyvät asiat ja etuisuudet pidetään ehkä liiankin itsestäänselvyytenä.
- Tälläkin hetkellä katseeni on kohdistettu luottavaisesti kohti parempaa, valoisaa tulevaisuutta, eli ”suunta eteenpäin” WinNovan esimerkin mukaan. Parasta täällä on se, että tuntee tulevansa kuulluksi ja ymmärretyksi.
- Reseptini onnelliseen arkeen voisi olla se, että pyrkii asettumaan toisen asemaan, tekee hyvää toisille silloin, kun se on mahdollista ja hoitaa työnsä suurella sydämellä. Lopuksi maustaa kaiken ripauksella aitoa rakkautta.

Mukavaa syksyä kaikille!
Jukka Mäkinen
- Olen Jukka Mäkinen, kokki, ope, isä ja aviomies – järjestys vaihtelee.
- Ensimmäisen työsopimukseni allekirjoitin Rauman ammatti-instituuttiin v. 2001. Vakituisesti olen ollut talossa vuodesta 2009.
- Työskentelen Ravintola- ja cateringalalla kokkien opettajana. Olen mukana kilpailutoiminnassa ja aktiivisesti myös kansainvälisyyskentällä.
- Parasta WinNovassa tai paras muistoni WinNova-ajoilta? Paljon on hyviä muistoja, mutta ehkä kirkkaimpina v. 2022 Taitaja-kisojen lajivastaavuus kaikkine käänteineen ja viimeisimpänä opena opiskelijoidemme voittama Taitaja-kultamitali Kokkilajista v. 2024.
- Rentouttavinta vapaa-ajalleni on perhe, liikunta, lukeminen ja Rauman Lukko.
- Elämäni biisi, motto tai mietelause: Ole rehellinen ja aito!

Aiempiin esittelyihin voit tutustua täältä: