Kiinteistöpalvelualalla tekijöille riittää töitä
Kiinteistöpalveluala tarjoaa monipuolisen ja käytännönläheisen urapolun. Ala kehittyy jatkuvasti, mutta yhdestä asiasta ei ole epäilystäkään: osaaville tekijöille riittää töitä nyt ja tulevaisuudessa. Porissa opiskeleva Vera sekä alan opettaja Janne Räisänen kertovat, miksi alalle kannattaa hakea – myös silloin, kun oma suunta on vielä hakusessa.
Oma ala oli vielä hakusessa
Monelle kiinteistöpalveluala on ollut positiivinen yllätys. Myös Veralle, joka hakeutui alalle jatkuvan haun kautta. “Minulla on lukio peruskoulutuksena, enkä oikein ollut löytänyt omaa alaani ja mikä itseä kiinnostaisi. Kiinteistöpalveluala vaikutti kivalta ja kiinnostavalta. Vaihtoehtoja oli paljon, mutta tämä tuntui omalta”, Vera kertoo.
Ei kannata ajatella stereotyyppisesti. Ala sopii yhtä hyvin naisille ja miehille. Kokeilemalla selviää mikä itselle sopii.

Käytännönläheistä arkea ja hyvä yhteishenki
Opiskelu kiinteistöpalvelualalla on sopiva yhdistelmä teoriaa ja käytännön tekemistä. Päivät ovat vaihtelevia ja opiskelussa pääsee tekemään asioita omin käsin. Opetusta on yleensä aina klo 8.30–15. Vera sai yleisaineet hyväksi luetuiksi, joten keskiviikot ovat hänellä vapaita. “Parasta on monipuolisuus. Ei tarvitse vain istua koulun penkissä. Ja meillä on tosi hyvä luokkahenki.” Mukavana muistona Veran mieleen on jäänyt juuri ollut Puuvilla täynnä WinNovaa -tapahtuma.
Millaisia taitoja alalla tarvitaan?
- Sosiaaliset taidot
- Ahkeruus ja ennakointikyky
- Kohtuullinen fyysinen kunto
- Halu oppia uutta
Opiskelusta noin puolet työelämässä
Työelämässä oppiminen on keskeinen osa tutkintoa, ja harjoittelupaikat tarjoavat hyvän väylän työllistymiseen.
Työpaikkoja löytyy esimerkiksi:
- Kiinteistöalan yrityksistä
- LVI-alalta
- Viherpalveluista ja ulkoalueiden hoidosta
Perustutkinnon jälkeen voi jatkaa myös ammattitutkintoihin.
Terveiset hakijoille
“Jos ala kiinnostaa edes vähän, hae rohkeasti. Ala sopii kaikille. Päivät vaihtelevat, kuntoa tarvitaan, mutta työ ei ole raskasta. Sosiaaliset taidot ja hyvä asenne vievät pitkälle”, opettaja toteaa.
Hakeudu alalle
Kiinteistöpalveluala sopii erinomaisesti niin nuorille kuin alanvaihtajille. Jos etsit alaa, jossa on hyvä mahdollisuus työllistyä, mielekästä tekemistä ja monipuolisia uramahdollisuuksia, tämä ala antaa siihen mahdollisuuden.
Kevään 2026 yhteishaku Opintopolussa 17.2.-17.3.2026.
Katso kaikki yhteishaun tutkinnot 2026.
Puhtaus- ja kiinteistöpalvelualan perustutkinto, kiinteistönhoitaja, kodinhuoltaja, toimitilahuoltaja, pk
Pori, yhteishaku
Tulossa
Koulutusaika: Tulossa
Ota yhteyttä ja kysy lisää!
Hakupalvelut
hakupalvelut@winnova.fi
044 455 8500
Tiedepuisto 3, Pori