Kohti horisonttia – merenkulkuala avaa ovet maailmalle
Kun kolmannen vuoden merenkulun vahtiperämiesopiskelija astuu WinNovan käytävälle, hänessä näkyy sama määrätietoisuus, joka aikanaan johdatti hänet hakemaan alalle.
Tiesin jo nuorena, että haluan merille!
“Olen aina oppinut nopeasti ja tulen toimeen erilaisten ihmisten ja ympäristöjen kanssa – ne ovat olleet iso etu tällä alalla”, opiskelija kertoo.
Monipuolista opiskeluarkea
Opiskelijan viikot vaihtelevat teoriaopetuksesta käytännön työssäoppimiseen. ”Välillä tehdään viimeisiä teoriaopintoja luokassa, välillä ollaan laivoilla opettelemassa käytännön töitä. Se vaihtelu on parasta. Harjoittelujaksot ovatkin jääneet vahvasti mieleen, olen päässyt eri laivoille – rahtilaivat ovat olleet itselle mieluisimpia. Jokaisesta jaksosta on oppinut valtavasti.”
Hauskojakin hetkiä on matkan varrelle mahtunut. ”Toiminnalliset kurssit ovat olleet opettavaisia ja tosi hauskoja. Esimerkiksi palokurssin kertaus suojavarusteissa oli hieno kokemus!”
Merenkulku on kansainvälinen ala – ja sen ovet ovat auki
Marko Suomalainen on WinNovan merenkulun konepuolen opettaja. Hänelle ala on yhtä aikaa ammatti ja elämäntapa. ”Tällä alalla tarvitaan näppäryyttä, asennusosaamista, sosiaalisuutta ja joustavuutta”, Marko kuvailee. ”Pitää pystyä työskentelemään viikkoja pienessä porukassa – ja samalla osata pitää kirjaa tekemisistä. Merenkulku antaa paljon: upeat aamu- ja ilta-auringot, vaihtuvat maisemat ja rauhalliset hetket merellä.”
Opintojen kokonaisuus etenee pitkin, selkein askelin. ”Alussa on noin kuusi viikkoa orientoivaa teoriaa, jonka jälkeen siirrytään laivoille. Ensimmäiset harjoittelut tehdään jo syksyllä, yleensä neljän viikon jaksoissa. Rahtilaivojen lisäksi opiskelijoita nähdään hinaajilla, satamissa ja jopa jäänmurtajilla. Työllistymismahdollisuudet ovat todella hyvät ja monipuoliset.”
WinNovan sijainti ja oppimisympäristöt tukevat opintoja. ”Meillä on modernit puitteet ja SAMKin kanssa tiivis yhteistyö saman katon alla. Yrityskontaktit toimivat hyvin ja osaajia tarvitaan alalla koko ajan”, opettaja muistuttaa. Mahdollisuudet ovat laajat – ja oma asenne vie pitkälle.
Terveiset hakijoille
Opiskelijalta kysyttäessä terveisiä merenkulkua harkitseville vastaus on rehellinen: ”Ala vaatii motivaatiota. Jos meri ja merenkulku kiinnostavat, hae rohkeasti! Mutta tänne ei kannata tulla puolivaloilla – täysillä vaan mukaan, niin saa parhaiten irti.”
Hänen oma unelmansa on selkeä: ”Haluaisin tulevaisuudessa töihin ulkomaisille rahtilaivoille.”
Marko nyökkää ajatukselle hyväksyvästi. ”Merenkulku työllistää hyvin myös tulevaisuudessa. Pätevyydet avaavat ovia paitsi merille myös maaorganisaatioihin, joissa arvostetaan teknistä osaamista, ongelmanratkaisukykyä ja merialan tuntemusta. Mahdollisuuksia on paljon – rohkeasti mukaan!”




Kevään 2026 yhteishaku Opintopolussa 17.2.-17.3.2026.
Katso kaikki yhteishaun tutkinnot 2026.
Yhtään koulutusta ei löytynyt.