Sähkö- ja automaatioalalta tulevaisuuden tekijäksi
Paavo Isberg opiskelee Raumalla sähkö- ja automaatioalan perustutkintoa toista vuotta. Ala kiinnosti häntä, sillä käsillä tekeminen on aina ollut mieluista – ja samalla hän tiesi, että työllisyystilanne sekä alan palkkataso ovat hyviä.
Opiskelu WinNovassa
Paavon mukaan opiskelu WinNovassa on ollut rentoa ja mielekästä. Ensimmäinen vuosi painottui enemmän teoriaan, mutta mitä pidemmälle opinnot etenevät, sitä käytännönläheisemmiksi ne muuttuvat.
“Ammatillinen opiskelu koostuu teoriaopinnoista, harjoitustöistä oppilaitosympäristössä ja työpaikoilla suoritettavista työssäoppimisjaksoista. Työssäoppimisen määrä lisääntyy opintojen edessä. Työssäoppimisen kokonaismäärä sähköalalla on kolmen vuoden aikana noin 28 viikkoa. Työssäoppimispaikkoja tarjoavat paikkakunnalla ja lähikunnissa toimivat sähköalan yritykset”, kertoo Petri Hautakoski, sähkö- ja automaatiotekniikan lehtori.
Alalla tarvittavat vahvuudet
Sähkö- ja automaatioalalla tarvitaan monenlaisia taitoja:
- Matematiikan perusosaamista
- Ongelmanratkaisukykyä
- Tarkkuutta ja huolellisuutta
- Piirustusten ja kaavioiden lukutaitoa
- Kykyä hahmottaa kokonaisuuksia
Paavo kertoo, että ala sopii erityisesti rauhallisille ja pitkäjänteisille tekijöille:
Tämä ei ole hätäisen ihmisen hommaa!
Hän itse kokee vahvuuksikseen matemaattisluonnontieteelliset taidot ja hyvän hahmotuskyvyn, jotka ovat olleet opinnoissa hyödyksi.
Väyläopinnot
WinNovassa opiskelu tarjoaa myös väyläopintomahdollisuuksia esimerkiksi SAMKiin ja sitä kautta korkeakouluun. Voit opiskella AMK-opintoja jo WinNovan opintojen aikana. WinNovan erilaiset väyläopinnot helpottavat pääsyä korkeakouluopintoihin.
WinNovan opiskelijoilla on monia mahdollisuuksia suorittaa ammattikorkeakouluopintoja jo opintojensa aikana. Me tarjoamme opiskelijoillemme monia erilaisia väyläpolkuja, joita suorittamalla on mahdollisuus päästä sujuvasti tutkinto-opiskelijaksi ammattikorkeakouluun. Lisäksi voi suorittaa avoimen ammattikorkeakoulun opintoja tai kurkistuskursseja.
Terveiset hakijoille
“Kannattaa ehdottomasti hakeutua, mikäli ala kiinnostaa”, Paavo kannustaa muita nuoria.
Sähkö- ja automaatioalan opinnot voivat avata ovia vakaalle ja monipuoliselle uralle. Ala tarjoaa työtä, jossa yhdistyvät teoria, käytäntö ja jatkuva oppiminen – ja jossa osaajia tarvitaan myös tulevaisuudessa.
“Sähköalan työllisyysnäkymät ovat hyvät, koska yhteiskunta sähköistyy kovaa vauhtia ja sähkötöiden tekeminen tapahtuu pääasiassa asennuskohteissa, joten se työllistää paikallisia yrityksiä”, opettaja korostaa.
Tervetuloa opiskelemaan sähköalalle tulevaisuuden tekijäksi!
Kevään 2026 yhteishaku Opintopolussa 17.2.-17.3.2026.
Katso kaikki yhteishaun tutkinnot 2026.
Ota yhteyttä ja kysy lisää!
Yhtään koulutusta ei löytynyt.