Työelämän edustaja tutustumassa opetukseen
Torstaina 5.3.2026 saimme Opetusravintola Woittoon työelämän edustajan, Paula Kuusiston, seuraamaan opetustamme.
Paula on itse opiskellut meillä vuosia sitten ja työskentelee Ravintola Rossossa vuoropäällikkönä sekä toimii siellä työssäoppimisen ohjaajana ja arvioijana.
“Tällainen työelämäyhteistyö on mielestäni tärkeää. Mukava huomata, että työelämä on kiinnostunut opetuksestamme ja opiskelijoistamme”, kertoo Susanna Westerlund, WinNovan ravintola- ja catering-alan lehtori.
Paulan kokemuksia päivästä
“Oli virkistävä päivä palata juurille tutulle opetukselle, vaikkakin uusiin tiloihin. Ilahduin suuresti kauniista tiloista, joihin Liisanpuiston jälkeen koulu on päässyt muuttamaan.
Opetuksen modernisoituminen sekä työelämän toiveet on upeasti otettu huomioon. Esimerkiksi kattauksessa, suosittelevassa myynnissä sekä annosten läpikäynti ennen ovien avaamista.
Opiskelijoiden osaamista oli ilo seurata. Ammattitaito näkyi ja ennen kaikkea maistui. Oppilaat ja opettajat saavat olla ylpeitä tasosta, joka on saavutettu.
Toivoisin vielä opetuksen korostavan kokkien ja tarjoilijoiden yhteistyötä. Olemme yksi tiimi, jotka työskentelevät asiakkaan hyväksi.
Odotan innolla seuraavaa vierailua WinNovassa sekä työssäoppijoita kentällä”.
Terveisin Paula Kuusisto
Vuoropäällikkö, Rosso Pori

Kiinnostaisiko sinua työpaikkaohjaajakoulutukseemme?
Maksuton työpaikkaohjaajakoulutus on suunnattu työelämässä toimiville henkilöille, jotka ohjaavat ja arvioivat WinNovan opiskelijoita työpaikallaan. Työpaikkaohjaaja ohjaa oppisopimusopiskelijaa työpaikalla, seuraa oppimisen kehittymistä ja antaa opiskelijalle palautetta. Työpaikkaohjaajakoulutus soveltuu yleisesti kaikille työpaikkaohjauksesta kiinnostuneille toimialasta riippumatta.
Koulutusta järjestetään WinNovassa lähiopetuksena sekä verkkovalmennuksena.
Katso alkavat työpaikkaohjaajakoulutukset ja ilmoittaudu mukaan!
Katso nettisivuiltamme myös muiden alojen työpaikkaohjaajakoulutukset.